2024-05-05 08:00:00
Krokotiilipainia. Vaativa Robin ja hänen miehensä Ken kutsuvat ystäväpariskuntiaan mukaan lomalleen vanhaan ranskalaiseen kartanoon. Giles matkustaa työmatkalle Etelä-Afrikkaan yhteen klubin halutuimmista kohteista, mutta työasioista ei meinaa tulla mitään, kun paikan isännällä on jatkuvasti uusia yllätyksiä Gilesin pään menoksi. Englantilainen realitysarja.
2024-05-05 09:00:00
Kylmiä kylpyjä, kuumia tunteita. Gaelle ja Marc lähtevät lemmenlomalle Ibizalle, ja samaan aikaan heidän ranskalaiseen linnaansa saapuu vaativa vieras. Edward ja Matthew esittelevät hulppean kotinsa Pariisissa ja matkustavat lastensa kanssa Skotlantiin ottamaan täydellistä perhevalokuvaa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-05 10:00:00
Kroissanttikriisi. Mallorcalla seikkailuyritykselle on tarjolla rahakas keikka, mutta mutkia matkaan aiheuttaa viranomaisluvan hakeminen hurjapäiseen temppuun. Tracy ja Augusto hierovat asuntokauppoja. Ranskassa uusia bisneksiään virittelevät luksusleirintäalueyrittäjät Laura ja Ben sekä cateringyrittäjiksi mielivät Paul ja Lisa. Asiakasmäärien ja ruoan riittävyyden arvioiminen ei ole aloittelijoille helppoa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-05 11:00:00
Keittiöitä ja tarkastuksia. Ranskassa järjestetään hyväntekeväisyystapahtumia ja katsastellaan keittiöitä. Mallorcalla jännitetään yritystarkastuksen tuloksia. Englantilainen realitysarja.
2024-05-05 12:00:00
Kulttuurit kohtaavat. Charlie ja Lee kamppailevat siitä, kumpi saa suunnitella pihan pariskunnalle, joka haluaa puutarhaansa tunnelmia Puolasta, Intiasta ja Välimereltä. Miten suunnitelmiin saadaan mahtumaan paljon eri yksityiskohtia vesialtaasta muistopuuhun? Remonttiryhmä painaa pitkää päivää saadakseen kaiken valmiiksi juhlimista rakastavaa pariskuntaa varten.
2024-05-05 13:00:00
Autotalli piiloon. Karinalla ja Chrisillä on vihdoin ikioma piha, mutta ruma autotalli pilaa näkymän ja tunnelman. Myös perheen lapset kaipaisivat tekemistä pihalla. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-05 14:00:00
Lihaa ja lihaskimppuja. Muotialalla työskentelevä Lucie etsii komeaa, tyylikästä ja treenaavaa miestä, jonka kehtaa esitellä kollegoilleen. Tarjolla olijoista yksi kutsuu hänet kylpyyn ja toinen pyytää koskettelemaan lihaksiaan. Muiden omituisuuksien ohella pillifarkut saattavat muodostua kynnyskysymykseksi rakkauden tantereella. Englantilainen realitysarja.
2024-05-05 15:00:00
Julkkistähden lumoissa. Tämä jakso on julkkissinkkuillallinen, sillä treffeille pääsee reality-tähtönen Saffron Lempriere sarjasta Glamourelämää Essexissä. Horoskooppeihin uskova Saffron tapaa kaksi mukavaa miestä ja yhden, joka joutuu nauttimaan jälkiruokansa yksin. Eräs miehistä taitaa jo hieman ihastua. Englantilainen realitysarja.
2024-05-05 16:00:00
Toijala, Leskirouva. Ravintola, jonka historia menee vuosisadan alkutaipaleelle ja rautateiden kulta-aikaan. Vähäisen lounasmyynnin ja olemattoman ala´carte myynnin vuoksi ohjelmaan mukaan ilmoittautunut Leskirouva saa ryhtiliikkeen ja löytää ruokatuotteeseensa ja markkinointiinsa sen kuuluisan punaisen langan historiastaan. Kotimainen realityohjelma. (41') Ohjelmatekstitys.
2024-05-05 17:00:00
Jäähyväiset. Aino ja Micke saavat tietää, että Ainon ystävä on raskaana. Pariskunta ajautuu isojen kysymysten äärelle.
2024-05-05 17:30:00
Testi. Huonojen uutisten myötä Ainon ja Micken on alettava luopua heille tärkeistä asioista. Toiselta tämä sujuu helpommin kuin toiselta.
2024-05-05 18:00:00
Micken sisko Edith saapuu yllätysvierailulle. Edithin täydellisyys ahdistaa Ainoa.
2024-05-05 18:30:00
Moraalinen voittaja. Aino saa unelmiensa työkeikan ja Micke uuden pelikaverin tennikseen.
2024-05-05 19:00:00
Tontut. Koko perhe viettää joulua Ainon ja Micken luona. Joulupöytään on kutsuttu myös Micken serkku Ponke, joka tekee Mickelle yllättävän tarjouksen.
2024-05-05 19:30:00
Miniä. Anopin ja miniän välit kiristyvät.
2024-05-05 20:00:00
Ei small talkia. Aino ja Micke saavat kutsun bileisiin, joiden teemana on ”ei small talkia”. Gunne ja Lasse eivät puolestaan saa harmikseen kutsua ystäviensä illalliselle.
2024-05-05 20:30:00
Ajankohtaista. Micke lähtee Ponken kanssa työkeikalle. Aino pyytää äitinsä avukseen.
2024-05-05 21:05:00
Tuotantokauden viimeinen jakso - Pasilius Syväjärvi. Ainon ja Micken moderni valinta harmittaa Gunillaa. Aino tekee tärkeän päätöksen.
2024-05-05 21:40:00
Lentäjä Maverickillä on elämässä yksi tavoite, tulla maailman parhaaksi taistelulentäjäksi. Yhdessä navigaattorinsa kanssa hän pääsee Top Guniin, lennoston eliittikouluun. Kun Maverick kokee tragedian, hän alkaa kuitenkin epäillä kykyjään.
2024-05-05 23:55:00
Autotalli piiloon. Karinalla ja Chrisillä on vihdoin ikioma piha, mutta ruma autotalli pilaa näkymän ja tunnelman. Myös perheen lapset kaipaisivat tekemistä pihalla. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-06 00:55:00
Laulujen lunnaat 3/4. Aino saa potilaalta kyseenalaisia tienausvinkkejä talousahdinkoonsa. Sonja tekee ratkaisevan päätöksen. Jarmo pestautuu traumapolille. Kotimainen draama. (23') Ohjelmatekstitys.
2024-05-06 01:25:00
Laulujen lunnaat 4/4. Lenita taistelee omasta reviiristään. Maxilla ja Johannalla on tiukka keskustelu. Aino pohtii rehellisyyden hintaa. Kotimainen draama. (22') Ohjelmatekstitys.
2024-05-06 01:55:00
Suomi Soi ja megahitit! Olavi Uusivirta tulkitsee suomeksi Robbie Williamsin Feel -kappaleen ja Jonna Tervomaa Cranberriesin Zombie-hitin. Mutta mitä pakahduttavan romanttista tapahtui, kun Jonna Tervomaa tapasi amerikkalaisen muusikkokollegansa ensimmäistä kertaa? Jaksossa selviää myös, minkä kulkupelin kyytiin Mira Luoti pääsi nuorena Loimaalla ja mitä muita muistoja liittyy Haddawayn What Is Love -kappaleeseen, jonka hän versioi suomeksi. Kotimainen musiikkiohjelma.
2024-05-06 08:00:00
Musiikin ilotulitusta. BumtsiBumin vieraina villitsevät energiaa tihkuvat Ellinoora ja Erika Vikman vastassaan karismaattiset Tuure Kilpeläinen ja Jukka Poika. Luvassa genrerajat ylittävää musiikin ilotulistusta! Ohjelman juontaa Jaana Pelkonen joukkuekapteeneinaan Leri Leskinen ja Lenni-Kalle Taipale.
2024-05-06 09:30:00
Suloinen kääpiöponi. Derrick lähtee Pohjois-Carolinaan auttamaan kääpiöponia nimeltä Lightning, jolla on synnynnäisiä epämuodostumia eturaajoissaan ja joka ei pysty edes kävelemään ilman kipua. Amerikkalainen lemmikkiohjelma.
2024-05-06 10:05:00
Sorsalle räpylä. Derrick auttaa sorsaa, jolla on epämuodostunut jalka sekä kultaistanoutajaa, jonka kaksi tassua amputoituivat syntyessä. Amerikkalainen lemmikkiohjelma.
2024-05-06 10:40:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-06 10:45:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-06 10:50:00
Kylmiä kylpyjä, kuumia tunteita. Gaelle ja Marc lähtevät lemmenlomalle Ibizalle, ja samaan aikaan heidän ranskalaiseen linnaansa saapuu vaativa vieras. Edward ja Matthew esittelevät hulppean kotinsa Pariisissa ja matkustavat lastensa kanssa Skotlantiin ottamaan täydellistä perhevalokuvaa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-06 11:50:00
Kasvukipuja. Tuleva lähihoitaja Jenna kipuilee omilleen muuttoa ja raskasta arkea. Korimekaanikoksi opiskeleva Elmeri on kiinnostunut autojen laitosta. Päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin rikkoutunut skootteri. Jerryn ensimmäinen raksapäivä sään armoilla pistää mietteliääksi.
2024-05-06 12:20:00
Vastuun opettelua. Elmerin äiti ottaa puheeksi pojan poissaolot ja myöhästymiset koulusta. Jenna jännittää saattohoito-osastolla työskentelyä ja kuoleman kohtaamista hoitajan työssä. LVI-alaa opiskelevalla Viljamilla vastuu painaa työharjoittelussa. Hän haaveilee myös paluumuutosta lapsuusmaisemiin. Kotimainen realityohjelma.
2024-05-06 12:50:00
Uunituore dokumentti valottaa kuningas Charles III:n elämää nuoruusvuosista alkaen aina valtaistuimelle nousuun saakka. Kuulemme, miten prinssi Charlesia kohdeltiin koulussa, tutustumme hänen nuoruutensa tyttöystäviin sekä opimme ehkä jotakin uutta katastrofaalisesti päättyneestä avioliitosta prinsessa Dianan kanssa. Myös kaikkein uusimmat kuninkaallista perhettä riepottelevat skandaalit Harrysta ja Meghanista prinssi ' perataan läpi.
2024-05-06 14:00:00
Fudge. Rakeisen suussasulava fudge tyydyttää kovimmankin makeanhimon. Anna tekee helppoa suklaatryffelifudgea, pekaanipraliineja New Orleansin tyyliin ja näyttävän, nelikerroksisen suklaafudgekakun.
2024-05-06 14:30:00
Onko illan tähti huijari vai laulaja?. Parasta ja pahinta lauluviihdettä on jälleen tarjolla Mysteerilaulajissa. Kuinka monta huijaria on tänään piiloutunut Mysteerilaulajien joukkoon? Heikki Paasonen nähdään ohjelman puikoissa ja vakiopanelisteina naurattavat Miitta Sorvali ja Robin Packalen ja heidän seuranaan tänään Erika Vikman, Juuso Mäkilähde sekä artistivieras Jukka Poika. Kotimainen musiikkiohjelma.
2024-05-06 16:00:00
Irlantilaista tuuria. Adrian ja Sharon pyörittävät kaupungin ainoaa hotellia Dordognessa. Sinne remontoidaan ravintola, ja sekä asiakkaiden että omistajien kärsivällisyyttä koetellaan. Michèal ja Danielle avaavat aidon irlantilaispubin pieneen kalastajakylään Costa del Solille. Steve, Clare ja Ellie muuttavat Mallorcalle pitämään ravintolaa, mutta sen kunnostaminen avajaisia varten on osoittautua ylivoimaiseksi urakaksi. Englantilainen realitysarja.
2024-05-06 17:00:00
Illallisflirttiä julkkistyyliin. Realitytähti Callum Izzard rakastaa ruokaa ja pääsee kokemaan uusia makuelämyksiä, mutta lautaset eivät tahdo tyhjentyä. Vaikka ruokailun ohessa flirttaillaan kuin viimeistä päivää, kaikki kokit eivät halua saada kutsua toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2024-05-06 18:00:00
Keijuja ja 50-lukua. Autotallin rakennustyöt pilasivat Elainen ja Paulin pihan, joten asialle pitäisi tehdä jotain. Miten suunnittelijat onnistuvat yhdistämään 50-luvun teeman ja keijut? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-06 19:00:00
Toijala, Leskirouva. Ravintola, jonka historia menee vuosisadan alkutaipaleelle ja rautateiden kulta-aikaan. Vähäisen lounasmyynnin ja olemattoman ala´carte myynnin vuoksi ohjelmaan mukaan ilmoittautunut Leskirouva saa ryhtiliikkeen ja löytää ruokatuotteeseensa ja markkinointiinsa sen kuuluisan punaisen langan historiastaan. Kotimainen realityohjelma. (41') Ohjelmatekstitys.
2024-05-06 20:00:00
Sex Tape - kadonneen videon metsästys. Kymmenen vuoden ja kahden lapsen jälkeen Jay ja Annie kaipaavat lempeensä uutta kipinää ja he päättävät kuvata kotivideon itsestään kokeilemassa läpi Rakasta hellästi -kirjan kaikki asennot. Idea tuntuu loistavalta, mutta sitten video päätyy aivan vääriin käsiin. Ohjaus: Jake Kasdan, Pääosissa: Cameron Diaz ja Jason Segel. USA 2014.
2024-05-06 22:00:00
After Wave. Naiset kokoontuvat Sadun luo valmistautumaan Sadun syntymäpäivien juhlallisuuksiin sekä muistelemaan mennyttä kesää. Itse juhlat ovat näyttävät ja Sadulla on totta kai vielä iso yllätys takataskussa. Entä kuka on kuudes kaunotar, joka liittyy täydellisten naisten joukkoon.
2024-05-06 23:00:00
Illallisflirttiä julkkistyyliin. Realitytähti Callum Izzard rakastaa ruokaa ja pääsee kokemaan uusia makuelämyksiä, mutta lautaset eivät tahdo tyhjentyä. Vaikka ruokailun ohessa flirttaillaan kuin viimeistä päivää, kaikki kokit eivät halua saada kutsua toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 00:00:00
Keijuja ja 50-lukua. Autotallin rakennustyöt pilasivat Elainen ja Paulin pihan, joten asialle pitäisi tehdä jotain. Miten suunnittelijat onnistuvat yhdistämään 50-luvun teeman ja keijut? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-07 01:00:00
Pienten tassujen vipinää. Venäjäntoykaksikko Prinssi ja Niki reagoivat kerrostalon ääniin ja yksinoloon. Espanjasta Suomeen adoptoitu corgi-saksanpaimenkoira mix Tonto kaipaa rauhallisempaan asuinympäristöön.
2024-05-07 02:00:00
Englantilaisessa keittiössä. Saksalaiset arkkitehdit saapuvat Englannin maaseudulle Pennyn sokkeloiseen taloon, jossa keittiön eriskummalliset laitteet ovat saada vieraiden päät pyörälle. Sardiniassa Nataliella ja Davidilla pitää kiirettä, kun he tekevät kaikkensa, jotta amerikkalaisperheen lomakokemus ainutlaatuisella merenrantahuvilalla olisi täydellinen. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 08:00:00
Illallisflirttiä julkkistyyliin. Realitytähti Callum Izzard rakastaa ruokaa ja pääsee kokemaan uusia makuelämyksiä, mutta lautaset eivät tahdo tyhjentyä. Vaikka ruokailun ohessa flirttaillaan kuin viimeistä päivää, kaikki kokit eivät halua saada kutsua toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 09:00:00
Liv D: Ökyrikkaiden ostoskatu. Bond Street on Lontoon ylellisin ostoskatu, joka on täynnä luksusbrändien liikkeitä. Dokumentissa vieraillaan niin muotiliikkeissä, suklaapuodissa kuin huutokaupassakin ja tavataan liikkeiden henkilökuntaa.
2024-05-07 10:00:00
Irlantilaista tuuria. Adrian ja Sharon pyörittävät kaupungin ainoaa hotellia Dordognessa. Sinne remontoidaan ravintola, ja sekä asiakkaiden että omistajien kärsivällisyyttä koetellaan. Michèal ja Danielle avaavat aidon irlantilaispubin pieneen kalastajakylään Costa del Solille. Steve, Clare ja Ellie muuttavat Mallorcalle pitämään ravintolaa, mutta sen kunnostaminen avajaisia varten on osoittautua ylivoimaiseksi urakaksi. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 11:00:00
Englantilaisessa keittiössä. Saksalaiset arkkitehdit saapuvat Englannin maaseudulle Pennyn sokkeloiseen taloon, jossa keittiön eriskummalliset laitteet ovat saada vieraiden päät pyörälle. Sardiniassa Nataliella ja Davidilla pitää kiirettä, kun he tekevät kaikkensa, jotta amerikkalaisperheen lomakokemus ainutlaatuisella merenrantahuvilalla olisi täydellinen. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 12:00:00
Keijuja ja 50-lukua. Autotallin rakennustyöt pilasivat Elainen ja Paulin pihan, joten asialle pitäisi tehdä jotain. Miten suunnittelijat onnistuvat yhdistämään 50-luvun teeman ja keijut? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-07 13:00:00
Illallisflirttiä julkkistyyliin. Realitytähti Callum Izzard rakastaa ruokaa ja pääsee kokemaan uusia makuelämyksiä, mutta lautaset eivät tahdo tyhjentyä. Vaikka ruokailun ohessa flirttaillaan kuin viimeistä päivää, kaikki kokit eivät halua saada kutsua toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 14:00:00
Kermapiirakat. Kermavaahdolla kuorrutettuja ja rapeapohjaisia kermapiirakoita on joka makuun. Anna leipoo klassisen suklaa-kermapiirakan, kanadalaisen vaahtera-kermapiirakan ja englantilaisen banoffee-piirakan.
2024-05-07 14:30:00
Erotatko laulajan huijareista?. Mysteerilaulajissa nautitaan jälleen vaihtelevan tasoisista lauluesityksistä ja metsästetään kymppitonnin rahapottia. Heikki Paasonen on ohjelman ruorissa ja paneelissa nähdään totutusti Miitta Sorvali ja Robin Packalen sekä heidän kanssaan tänään Juuso Mäkilähde, Erika Vikman ja artistivieras Ressu Redford. \n Kotimainen musiikkiohjelma.
2024-05-07 16:00:00
Avajaisten alla. Norfolkilaiset hotellinpitäjät Adrian ja Sharon jännittävät uuden ravintolansa avajaisia. Michèalin ja Daniellen irlantilaisbaarin suosio ylittää kaikki odotukset, mikä tuo mukanaan omat ongelmansa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 17:00:00
Hollyoaksin hymytär. Jakson illallisjulkkis on Hollyoaksissa näyttelevä Chelsee Healey. Hänen miesehdokkaansa hallitsevat paistinlastan käytön, eikä kenenkään keittiössä käy kömmähdyksiä. Kipinöitä sinkoilee vain ruokapöydän ääressä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 18:00:00
Isän muistolle. Chris ja Lee tekevät pihasuunnitelmat perheelle, jonka isä ei ehtinyt elinaikanaan saada rakastamaansa puutarhaa haluamaansa kukoistukseen. Perhe toivoo pihan kunnioittavan isää, mutta he haluavat siihen myös käytännöllisyyttä ja hauskuutta. Kumpi mies suunnittelee pihan, johon perhe ihastuu? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-07 19:00:00
Sukupolvenvaihdos kesämökillä. Uusi jakso! Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.\n Kotimainen sisustusohjelma. (42') Ohjelmatekstitys.
2024-05-07 20:00:00
Uusia ystäviä. Doylen perhe etsii eläinkodista ensimmäistä karvakaveriaan, ja vanhan koiransa menettänyt Rose toivoo löytävänsä uuden ystävän. Eläinkodille luovutetaan toisiinsa kiintynyt koirapari, joille on löydettävä yhteinen koti. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-07 21:00:00
Kolmas kerta toden sanoo. Uusi torppari laittaa niin sanotusti haisemaan, kun on aika jakautua renkeihin ja tilallisiin. Miten rengit kestävät, kun tilalliset herkuttelevat ja taiteilevat renkien raataessa pellolla? Farmille puhaltavat uudet tuulet ja areenalla nähdään kaikkien aikojen revanssi.
2024-05-07 22:30:00
Hollyoaksin hymytär. Jakson illallisjulkkis on Hollyoaksissa näyttelevä Chelsee Healey. Hänen miesehdokkaansa hallitsevat paistinlastan käytön, eikä kenenkään keittiössä käy kömmähdyksiä. Kipinöitä sinkoilee vain ruokapöydän ääressä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-07 23:30:00
Isän muistolle. Chris ja Lee tekevät pihasuunnitelmat perheelle, jonka isä ei ehtinyt elinaikanaan saada rakastamaansa puutarhaa haluamaansa kukoistukseen. Perhe toivoo pihan kunnioittavan isää, mutta he haluavat siihen myös käytännöllisyyttä ja hauskuutta. Kumpi mies suunnittelee pihan, johon perhe ihastuu? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-08 00:30:00
Palvelu pelaa. Miljonäärit lomailevat ylellisessä safarikohteessa Etelä-Afrikassa sekä hulppeassa hiihtomajassa Ranskan Alpeilla, ja henkilökunta tekee kaikkensa täyttääkseen heidän pienimmätkin toiveensa. Giles lähtee lepyttelemään tyytymätöntä kerhon jäsentä ja tutustuu tämän upeaan lomakotiin Norjan eteläkärjessä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-08 01:30:00
On tanssien aika! Suomi Soi -jaksossa kansainväliset hitit saavat suomenkielisen muodon. Olavi Uusivirta vie katsojat Sokkotansseihin, kun hänen käsittelyssään on R.E.M-yhtyeen Losing My Religion. Tina Turnerin Private Dancer -kappale on saanut Mira Luodin käsittelyssä nimekseen Tanssikeikka. Keskusteluissa Olavi paljastaa miksi paidan pois ottaminen keikalla vei yli häpeästä ja miksi Pate Mustajärvi makaa veneen pohjalla ja tuijottaa taivaalle. Kotimainen musiikkiohjelma.
2024-05-08 08:00:00
Hollyoaksin hymytär. Jakson illallisjulkkis on Hollyoaksissa näyttelevä Chelsee Healey. Hänen miesehdokkaansa hallitsevat paistinlastan käytön, eikä kenenkään keittiössä käy kömmähdyksiä. Kipinöitä sinkoilee vain ruokapöydän ääressä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-08 09:00:00
Rikkaimmat. Yhdysvaltojen vilkkain kaupunki New York on megarikkaiden temmellyskenttä, missä asunnon hinta voi yltää kymmeniin miljooniin ja kihlasormuksen hinta puoleen miljoonaan. Lisäksi tutustutaan luksustuotteiden ostosavustajan ja rikkaiden dermatologin työhön. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
2024-05-08 10:00:00
Avajaisten alla. Norfolkilaiset hotellinpitäjät Adrian ja Sharon jännittävät uuden ravintolansa avajaisia. Michèalin ja Daniellen irlantilaisbaarin suosio ylittää kaikki odotukset, mikä tuo mukanaan omat ongelmansa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-08 11:00:00
Palvelu pelaa. Miljonäärit lomailevat ylellisessä safarikohteessa Etelä-Afrikassa sekä hulppeassa hiihtomajassa Ranskan Alpeilla, ja henkilökunta tekee kaikkensa täyttääkseen heidän pienimmätkin toiveensa. Giles lähtee lepyttelemään tyytymätöntä kerhon jäsentä ja tutustuu tämän upeaan lomakotiin Norjan eteläkärjessä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-08 12:00:00
Isän muistolle. Chris ja Lee tekevät pihasuunnitelmat perheelle, jonka isä ei ehtinyt elinaikanaan saada rakastamaansa puutarhaa haluamaansa kukoistukseen. Perhe toivoo pihan kunnioittavan isää, mutta he haluavat siihen myös käytännöllisyyttä ja hauskuutta. Kumpi mies suunnittelee pihan, johon perhe ihastuu? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-08 13:00:00
Hollyoaksin hymytär. Jakson illallisjulkkis on Hollyoaksissa näyttelevä Chelsee Healey. Hänen miesehdokkaansa hallitsevat paistinlastan käytön, eikä kenenkään keittiössä käy kömmähdyksiä. Kipinöitä sinkoilee vain ruokapöydän ääressä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-08 14:00:00
Suolaiset leivät. Anna on perso makeiden herkkujen lisäksi myös suolaisille. Hän leipoo perinteistä ja lohdullista maissileipää, nautinnollista jalapeno-cheddarleipää ja kiinalaisia höyrytettyjä sämpylöitä bambukorissa.
2024-05-08 14:30:00
Kuullaanko komea vai karmea nuotti?. Päivän mysteerilaulajat antavat jälleen parastaan ja pahintaan kun kilpailija tekee kaikkensa löytääkseen huijarit laulajien joukosta tavoitellessaan kymppitonnia. Musiikkivisailua luotsaa Heikki Paasonen ja vakiopanelisteina hauskuuttavat Miitta Sorvali ja Robin Packalen. Heidän seuranaan paneelissa tänään Sami Hedberg, Alma Hätönen ja artistivieras Mikael Gabriel.\n Kotimainen musiikkiohjelma.
2024-05-08 16:00:00
Kiirettä keittiössä. Michèal and Danielle muuttivat Belfastista Aurinkorannikolle ja perustivat irlantilaispubin, mutta vastaako uusi elämä parin odotuksia? Englantilainen realitysarja.
2024-05-08 17:00:00
Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-08 18:00:00
Synkkä taikametsä. Flo ja Charlie suunnittelevat taikametsän aiemmin täysin tyhjään pihaan. Pihan omistajat haluavat puutarhaansa maagisuutta ja goottityylin synkkyyttä hassuttelua unohtamatta. Myös parin koirat tarvitsevat pihaan turvallisen alueen. Pariskunta ihastuu toiseen suunnitelmaan, joka tuo pihaan noitamaista tunnelmaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-08 19:00:00
After Wave. Naiset kokoontuvat Sadun luo valmistautumaan Sadun syntymäpäivien juhlallisuuksiin sekä muistelemaan mennyttä kesää. Itse juhlat ovat näyttävät ja Sadulla on totta kai vielä iso yllätys takataskussa. Entä kuka on kuudes kaunotar, joka liittyy täydellisten naisten joukkoon.
2024-05-08 20:00:00
Sukupolvenvaihdos kesämökillä. Uusi jakso! Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.\n Kotimainen sisustusohjelma. (42') Ohjelmatekstitys.
2024-05-08 21:00:00
Hip Hop. Nyt testataan rytmitajua ja verbaalisia taitoja, sillä vuorossa on kisaajien kaikkien aikojen eniten jännittämä kategoria: hip hop. Lavalla nähdään tulta ja tappuraa, kun kilpailijat sylkevät riimejä yksi toisensa jälkeen. Kuka on rap-musiikin parissa kuin kotonaan ja kenelle genre osoittautuu suureksi haasteeksi? Yllätyksiä on luvassa, kun selviää, kuka kilpailijoista joutuu jättämään kisan.
2024-05-08 23:00:00
Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-09 00:00:00
Synkkä taikametsä. Flo ja Charlie suunnittelevat taikametsän aiemmin täysin tyhjään pihaan. Pihan omistajat haluavat puutarhaansa maagisuutta ja goottityylin synkkyyttä hassuttelua unohtamatta. Myös parin koirat tarvitsevat pihaan turvallisen alueen. Pariskunta ihastuu toiseen suunnitelmaan, joka tuo pihaan noitamaista tunnelmaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-09 01:00:00
Punaisella matolla. Pääsemme jälleen seuraamaan Gilesin työmatkoja, kun hän käy neuvottelemassa Etelä-Afrikassa upean tilan säilyttämisestä klubin valikoimassa sekä mittailemassa skotlantilaisen linnan käytäviä. Myös Lizzy pitää Gilesin kiireisenä. Penny ja Jane tutustuvat paikalliseen kulttuuriin Thaimaassa, ja Molinat Meksikosta ovat perhehäämatkalla Italiassa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-09 02:00:00
Kasvukipuja. Tuleva lähihoitaja Jenna kipuilee omilleen muuttoa ja raskasta arkea. Korimekaanikoksi opiskeleva Elmeri on kiinnostunut autojen laitosta. Päänvaivaa aiheuttaa kuitenkin rikkoutunut skootteri. Jerryn ensimmäinen raksapäivä sään armoilla pistää mietteliääksi.
2024-05-09 02:30:00
Vastuun opettelua. Elmerin äiti ottaa puheeksi pojan poissaolot ja myöhästymiset koulusta. Jenna jännittää saattohoito-osastolla työskentelyä ja kuoleman kohtaamista hoitajan työssä. LVI-alaa opiskelevalla Viljamilla vastuu painaa työharjoittelussa. Hän haaveilee myös paluumuutosta lapsuusmaisemiin. Kotimainen realityohjelma.
2024-05-09 08:00:00
Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-09 09:00:00
Kiireisimmät. New Yorkin vilinässä tutustutaan nyt hektisen työn tekijöihin, joihin kuuluvat niin jätekuskit ja bagelileipomon pitäjät kuin katutaiteilijatkin, joiden joukosta löytyy myös jo paikallislegendaksi muodostunut alaston cowboy. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
2024-05-09 10:00:00
Kiirettä keittiössä. Michèal and Danielle muuttivat Belfastista Aurinkorannikolle ja perustivat irlantilaispubin, mutta vastaako uusi elämä parin odotuksia? Englantilainen realitysarja.
2024-05-09 11:00:00
Punaisella matolla. Pääsemme jälleen seuraamaan Gilesin työmatkoja, kun hän käy neuvottelemassa Etelä-Afrikassa upean tilan säilyttämisestä klubin valikoimassa sekä mittailemassa skotlantilaisen linnan käytäviä. Myös Lizzy pitää Gilesin kiireisenä. Penny ja Jane tutustuvat paikalliseen kulttuuriin Thaimaassa, ja Molinat Meksikosta ovat perhehäämatkalla Italiassa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-09 12:00:00
Synkkä taikametsä. Flo ja Charlie suunnittelevat taikametsän aiemmin täysin tyhjään pihaan. Pihan omistajat haluavat puutarhaansa maagisuutta ja goottityylin synkkyyttä hassuttelua unohtamatta. Myös parin koirat tarvitsevat pihaan turvallisen alueen. Pariskunta ihastuu toiseen suunnitelmaan, joka tuo pihaan noitamaista tunnelmaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-09 13:00:00
Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-09 14:00:00
Aamiaisherkkuja. Anna esittelee kolme suosikkiaamiaistaan, joiden tuoksukin valloittaa. Hän leipoo helppoja kanelikierteitä rusinatäytteellä, brittiläisiä teeleipiä ja englantilaisia muffineja Benedictin munien ja avokadohollandaisen kera.
2024-05-09 14:30:00
Paljasta ääni!. Mysteerilaulajissa metsästetään jälleen kymppitonnia ja viihdytään kauniiden ja kaameiden lauluesitysten äärellä. Ohjelman puikoissa nähdään Heikki Paasonen ja vakiopanelisteina Miitta Sorvali ja Robin Packalen. Vierailevina apureina paneelissa tänään istuvat Kimmo Vehviläinen, Essi Hellén sekä artistivieras Ilta. \n\n Kotimainen musiikkiohjelma.
2024-05-09 16:00:00
Tuuraajat töissä. Hotellinpitäjät Adrian ja Sharon pääsevät kauan kaivatulle lomalle, kun ystäväpariskunta jää huolehtimaan hotellista kahdeksi viikoksi. Toisaalla Ranskassa rakennetaan kiireellä uutta loma-asuntolaa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-09 17:00:00
Pelko pois ja pöytään. Teatterikoulusta valmistunut Maddy etsii lihaksikasta, tatuoitua miestä. Crostinin ja pilahvin kaltaiset ruokatermit aiheuttavat hämmennystä ja nahallinen kalafilee pelottaa, mutta suklaiset jälkiruoat sulattavat sydämen.
2024-05-09 18:00:00
Tuulahdus Marokosta. Tariq ja Kim eivät pidä tylsästä ja tyhjästä pihastaan ja sitä ympäröivästä aidasta. Saisiko Marokosta ammennettua inspiraatiota tilanteen korjaamiseen? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-09 19:00:00
Helsinki, Park Hotel. Legendaarisen Hyvät herrat -ohjelman kuvauspaikka, jossa hotellin asiakkaat valittavat aamupalasta ja lounaalla ei löydy selkeää linjaa: intialaisen ruoan kaverina tarjoillaan lehtipihviä ja pitsaa. Parkkiin päätettiin tehdä hotellivieraita ja Käpyläläisiä palvelevaa kunnon brunssia. Jaksossa tutustuttiin paikallisiin asukkaisiin vierailemalla puutarhoissa ja kylvetimme Villen kauppaneuvos Paukun henkeen muutaman silmäätekevän vieraan kanssa saunassa ja uima-altaassa. Kotimainen realityohjelma. (41') Ohjelmatekstitys.
2024-05-09 19:58:00
Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys.
2024-05-09 20:00:00
Rockin järkäleet. Tähdet, tähdet -kilpailijat näyttävät mistä kana pissii ja miten hevikukko kiekuu, kun vuorossa on rock-musiikin legendaarisimmat kappaleet. Luvassa on kaikkien aikojen stadion-suosikkeja, nostalgisia festarimuistoja, kuin myös tunteikasta teiniangstia. Nähdäänpä lavalla myös kaikkien aikojen Tähdet, tähdet -performanssi. Illan päätteeksi studioyleisön äänet ratkaisevat, ketkä jatkavat kisassa ja kuka lähtee kotimatkalle.
2024-05-09 21:30:00
Sukupolvenvaihdos kesämökillä. Uusi jakso! Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.\n Kotimainen sisustusohjelma. (42') Ohjelmatekstitys.
2024-05-09 22:30:00
Tuttu kasvo. Aiemmalta kaudelta tuttu kasvo pyrkii Chris Harrisonin pakeille, koska hän haluaa tapaamaan Mattia. Treffeillä päästään muun muassa keilaamaan ja pilaamaan toisen hieronta. Lisäksi tyttöjen välienselvittely jatkuu edelleen. Amerikkalainen realitysarja.
2024-05-10 00:20:00
Pelko pois ja pöytään. Teatterikoulusta valmistunut Maddy etsii lihaksikasta, tatuoitua miestä. Crostinin ja pilahvin kaltaiset ruokatermit aiheuttavat hämmennystä ja nahallinen kalafilee pelottaa, mutta suklaiset jälkiruoat sulattavat sydämen.
2024-05-10 01:20:00
Tuulahdus Marokosta. Tariq ja Kim eivät pidä tylsästä ja tyhjästä pihastaan ja sitä ympäröivästä aidasta. Saisiko Marokosta ammennettua inspiraatiota tilanteen korjaamiseen? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-10 02:20:00
Finaali. Finaalissa kaksi kilpailun parasta joukkuetta valmistavat omista perinteistään ammentaen alkuruoan, pääruoan ja jälkiruoan. Ajoitus on tärkeää, ja makujen on hurmattava tuomarit. Kuka vie ensimmäisen Suuren kokkikisan voiton ja tekee todellista kunniaa omille juurilleen? Australialainen realitysarja.
2024-05-10 08:00:00
Pelko pois ja pöytään. Teatterikoulusta valmistunut Maddy etsii lihaksikasta, tatuoitua miestä. Crostinin ja pilahvin kaltaiset ruokatermit aiheuttavat hämmennystä ja nahallinen kalafilee pelottaa, mutta suklaiset jälkiruoat sulattavat sydämen.
2024-05-10 09:00:00
Suurimmat. New Yorkissa kaikki on suurta, ja nyt tunnetun maamerkin, loistohotellin ja baarin työntekijät kohtaavat myös suuria haasteita. Lisäksi käydään kaupungin konttisatamassa, jonka vilkas päivä keskeytyy surullisiin uutisiin. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
2024-05-10 10:00:00
Tuuraajat töissä. Hotellinpitäjät Adrian ja Sharon pääsevät kauan kaivatulle lomalle, kun ystäväpariskunta jää huolehtimaan hotellista kahdeksi viikoksi. Toisaalla Ranskassa rakennetaan kiireellä uutta loma-asuntolaa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-10 11:00:00
Uusia ystäviä. Doylen perhe etsii eläinkodista ensimmäistä karvakaveriaan, ja vanhan koiransa menettänyt Rose toivoo löytävänsä uuden ystävän. Eläinkodille luovutetaan toisiinsa kiintynyt koirapari, joille on löydettävä yhteinen koti. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-10 12:00:00
Tuulahdus Marokosta. Tariq ja Kim eivät pidä tylsästä ja tyhjästä pihastaan ja sitä ympäröivästä aidasta. Saisiko Marokosta ammennettua inspiraatiota tilanteen korjaamiseen? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-10 13:00:00
Pelko pois ja pöytään. Teatterikoulusta valmistunut Maddy etsii lihaksikasta, tatuoitua miestä. Crostinin ja pilahvin kaltaiset ruokatermit aiheuttavat hämmennystä ja nahallinen kalafilee pelottaa, mutta suklaiset jälkiruoat sulattavat sydämen.
2024-05-10 14:00:00
Uunituore dokumentti valottaa kuningas Charles III:n elämää nuoruusvuosista alkaen aina valtaistuimelle nousuun saakka. Kuulemme, miten prinssi Charlesia kohdeltiin koulussa, tutustumme hänen nuoruutensa tyttöystäviin sekä opimme ehkä jotakin uutta katastrofaalisesti päättyneestä avioliitosta prinsessa Dianan kanssa. Myös kaikkein uusimmat kuninkaallista perhettä riepottelevat skandaalit Harrysta ja Meghanista prinssi ' perataan läpi.
2024-05-10 15:15:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-10 15:20:00
Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2024-05-10 15:30:00
Miten toimittaja Ina Mikkola nukkuu kiireisen arjen keskellä? Ihotautilääkäri Laura Bouchard kertoo, miten iholta löytyviä luomia kannattaa tarkkailla. Pääsemme myös hiihtämään uima-asussa. Kotimainen lifestyleohjelma.
2024-05-10 16:00:00
Työstä toiseen. Yksinhuoltajaäiti Dominique tekee viittä eri työtä saadakseen rahansa riittämään. Leonard puolestaan on poikamies, jonka sisällöntuotantoyrityksen tuomat tulot riittävät kevyesti leveään elämään.
2024-05-10 17:00:00
Vihreää elämää. Kim ja Dave Wilde luopuivat töistään perustaakseen maatilan ja elääkseen ympäristöystävällisemmin, mutta samalla tulotaso romahti. Ampikalla rahaa riittää, mutta ympäristön suhteen hän voisi ottaa Wildeista mallia. Englantilainen realitysarja.
2024-05-10 18:00:00
Sukupolvenvaihdos kesämökillä. Uusi jakso! Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.\n Kotimainen sisustusohjelma. (42') Ohjelmatekstitys.
2024-05-10 19:00:00
Suuri ja pieni tiibetiläinen. Loppuelämän koteja etsivät tiibetinmastiffi ja laumanvartija Tuutikki, eläinsuojeluyhdistykselle hylätty herttainen Dora ja aktiivisempaa elämää kaipaava tiibetinspanieli Nemo.
2024-05-10 19:58:00
Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys.
2024-05-10 20:00:00
Popsi, popsi porkkanaa. Uusi jakso! Kilpailu kovenee, kun farmilaiset jaetaan jälleen kahteen leiriin ja he pääsevät mittelemään toisiaan vastaan moniottelussa. Vaakakupissa painaa porkkananpainoinen palkinto. Koti-ikävä kolkuttaa ovella, eikä sitä helpota Pehtoorin tuoma tehtävä. Kotimainen realityohjelma. (64') Ohjelmatekstitys.
2024-05-10 21:30:00
Uusia ystäviä. Doylen perhe etsii eläinkodista ensimmäistä karvakaveriaan, ja vanhan koiransa menettänyt Rose toivoo löytävänsä uuden ystävän. Eläinkodille luovutetaan toisiinsa kiintynyt koirapari, joille on löydettävä yhteinen koti. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-10 22:30:00
Työstä toiseen. Yksinhuoltajaäiti Dominique tekee viittä eri työtä saadakseen rahansa riittämään. Leonard puolestaan on poikamies, jonka sisällöntuotantoyrityksen tuomat tulot riittävät kevyesti leveään elämään.
2024-05-10 23:30:00
Vihreää elämää. Kim ja Dave Wilde luopuivat töistään perustaakseen maatilan ja elääkseen ympäristöystävällisemmin, mutta samalla tulotaso romahti. Ampikalla rahaa riittää, mutta ympäristön suhteen hän voisi ottaa Wildeista mallia. Englantilainen realitysarja.
2024-05-11 00:30:00
Keijuja ja 50-lukua. Autotallin rakennustyöt pilasivat Elainen ja Paulin pihan, joten asialle pitäisi tehdä jotain. Miten suunnittelijat onnistuvat yhdistämään 50-luvun teeman ja keijut? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-11 01:30:00
Ylipainetta 1/4. Johanna on isojen päätösten äärellä ja Max hoitaa kaikella tarmolla pientä keuhkopotilasta. Aino saa idean hoitaa rahahuolensa. Niken ahdistus kuplii. Kotimainen draama. (23') Ohjelmatekstitys.
2024-05-11 02:00:00
Ylipainetta 2/4. Nikke keksii keinon lieventää ahdistustaan. Aino on valmis laittamaan suunnitelmansa täytäntöön. Jesse ja Sonja paneutuvat yhdessä potilastyöhön Kotimainen draama. (22') Ohjelmatekstitys.
2024-05-11 08:00:00
Englantilaisessa keittiössä. Saksalaiset arkkitehdit saapuvat Englannin maaseudulle Pennyn sokkeloiseen taloon, jossa keittiön eriskummalliset laitteet ovat saada vieraiden päät pyörälle. Sardiniassa Nataliella ja Davidilla pitää kiirettä, kun he tekevät kaikkensa, jotta amerikkalaisperheen lomakokemus ainutlaatuisella merenrantahuvilalla olisi täydellinen. Englantilainen realitysarja.
2024-05-11 09:00:00
Palvelu pelaa. Miljonäärit lomailevat ylellisessä safarikohteessa Etelä-Afrikassa sekä hulppeassa hiihtomajassa Ranskan Alpeilla, ja henkilökunta tekee kaikkensa täyttääkseen heidän pienimmätkin toiveensa. Giles lähtee lepyttelemään tyytymätöntä kerhon jäsentä ja tutustuu tämän upeaan lomakotiin Norjan eteläkärjessä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-11 10:00:00
Irlantilaista tuuria. Adrian ja Sharon pyörittävät kaupungin ainoaa hotellia Dordognessa. Sinne remontoidaan ravintola, ja sekä asiakkaiden että omistajien kärsivällisyyttä koetellaan. Michèal ja Danielle avaavat aidon irlantilaispubin pieneen kalastajakylään Costa del Solille. Steve, Clare ja Ellie muuttavat Mallorcalle pitämään ravintolaa, mutta sen kunnostaminen avajaisia varten on osoittautua ylivoimaiseksi urakaksi. Englantilainen realitysarja.
2024-05-11 11:00:00
Avajaisten alla. Norfolkilaiset hotellinpitäjät Adrian ja Sharon jännittävät uuden ravintolansa avajaisia. Michèalin ja Daniellen irlantilaisbaarin suosio ylittää kaikki odotukset, mikä tuo mukanaan omat ongelmansa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-11 12:00:00
Keijuja ja 50-lukua. Autotallin rakennustyöt pilasivat Elainen ja Paulin pihan, joten asialle pitäisi tehdä jotain. Miten suunnittelijat onnistuvat yhdistämään 50-luvun teeman ja keijut? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-11 13:00:00
Isän muistolle. Chris ja Lee tekevät pihasuunnitelmat perheelle, jonka isä ei ehtinyt elinaikanaan saada rakastamaansa puutarhaa haluamaansa kukoistukseen. Perhe toivoo pihan kunnioittavan isää, mutta he haluavat siihen myös käytännöllisyyttä ja hauskuutta. Kumpi mies suunnittelee pihan, johon perhe ihastuu? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-11 14:00:00
Illallisflirttiä julkkistyyliin. Realitytähti Callum Izzard rakastaa ruokaa ja pääsee kokemaan uusia makuelämyksiä, mutta lautaset eivät tahdo tyhjentyä. Vaikka ruokailun ohessa flirttaillaan kuin viimeistä päivää, kaikki kokit eivät halua saada kutsua toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2024-05-11 15:00:00
Hollyoaksin hymytär. Jakson illallisjulkkis on Hollyoaksissa näyttelevä Chelsee Healey. Hänen miesehdokkaansa hallitsevat paistinlastan käytön, eikä kenenkään keittiössä käy kömmähdyksiä. Kipinöitä sinkoilee vain ruokapöydän ääressä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-11 16:00:00
Viimeiset yksilötreffit. Matt päättää, pääseekö uusi nainen jatkoon. Lisäksi viimeisillä yksilötreffeillä kokeillaan tantrajoogaa ja driftingiä. Jaossa ovat paikat kotikaupunkitreffeille, mutta keiden kanssa rakkaus on jo ehtinyt syttyä? Amerikkalainen realitysarja.
2024-05-11 17:55:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2024-05-11 18:00:00
Sukupolvenvaihdos kesämökillä. Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.
2024-05-11 19:00:00
Helsinki, Park Hotel. Legendaarisen Hyvät herrat -ohjelman kuvauspaikka, jossa hotellin asiakkaat valittavat aamupalasta ja lounaalla ei löydy selkeää linjaa: intialaisen ruoan kaverina tarjoillaan lehtipihviä ja pitsaa. Parkkiin päätettiin tehdä hotellivieraita ja Käpyläläisiä palvelevaa kunnon brunssia. Jaksossa tutustuttiin paikallisiin asukkaisiin vierailemalla puutarhoissa ja kylvetimme Villen kauppaneuvos Paukun henkeen muutaman silmäätekevän vieraan kanssa saunassa ja uima-altaassa.
2024-05-11 20:00:00
Kaveriporukka palaa yhteen villien polttarien merkeissä. Mikä voi mennä pieleen Miamissa? Kaikki. Bailaus lähtee nopeasti synkille poluille ja he tarvitsevat apua tai muuten jää häät järjestämättä.
2024-05-11 22:10:00
Uusia ystäviä. Doylen perhe etsii eläinkodista ensimmäistä karvakaveriaan, ja vanhan koiransa menettänyt Rose toivoo löytävänsä uuden ystävän. Eläinkodille luovutetaan toisiinsa kiintynyt koirapari, joille on löydettävä yhteinen koti. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-11 23:10:00
Työstä toiseen. Yksinhuoltajaäiti Dominique tekee viittä eri työtä saadakseen rahansa riittämään. Leonard puolestaan on poikamies, jonka sisällöntuotantoyrityksen tuomat tulot riittävät kevyesti leveään elämään.
2024-05-12 00:10:00
Vihreää elämää. Kim ja Dave Wilde luopuivat töistään perustaakseen maatilan ja elääkseen ympäristöystävällisemmin, mutta samalla tulotaso romahti. Ampikalla rahaa riittää, mutta ympäristön suhteen hän voisi ottaa Wildeista mallia. Englantilainen realitysarja.
2024-05-12 01:10:00
Isän muistolle. Chris ja Lee tekevät pihasuunnitelmat perheelle, jonka isä ei ehtinyt elinaikanaan saada rakastamaansa puutarhaa haluamaansa kukoistukseen. Perhe toivoo pihan kunnioittavan isää, mutta he haluavat siihen myös käytännöllisyyttä ja hauskuutta. Kumpi mies suunnittelee pihan, johon perhe ihastuu? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 08:00:00
Punaisella matolla. Pääsemme jälleen seuraamaan Gilesin työmatkoja, kun hän käy neuvottelemassa Etelä-Afrikassa upean tilan säilyttämisestä klubin valikoimassa sekä mittailemassa skotlantilaisen linnan käytäviä. Myös Lizzy pitää Gilesin kiireisenä. Penny ja Jane tutustuvat paikalliseen kulttuuriin Thaimaassa, ja Molinat Meksikosta ovat perhehäämatkalla Italiassa. Englantilainen realitysarja.
2024-05-12 09:00:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-12 09:05:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-12 09:15:00
Kiirettä keittiössä. Michèal and Danielle muuttivat Belfastista Aurinkorannikolle ja perustivat irlantilaispubin, mutta vastaako uusi elämä parin odotuksia? Englantilainen realitysarja.
2024-05-12 10:15:00
Rikkaimmat. Yhdysvaltojen vilkkain kaupunki New York on megarikkaiden temmellyskenttä, missä asunnon hinta voi yltää kymmeniin miljooniin ja kihlasormuksen hinta puoleen miljoonaan. Lisäksi tutustutaan luksustuotteiden ostosavustajan ja rikkaiden dermatologin työhön. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 11:15:00
Kiireisimmät. New Yorkin vilinässä tutustutaan nyt hektisen työn tekijöihin, joihin kuuluvat niin jätekuskit ja bagelileipomon pitäjät kuin katutaiteilijatkin, joiden joukosta löytyy myös jo paikallislegendaksi muodostunut alaston cowboy. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 12:15:00
Suurimmat. New Yorkissa kaikki on suurta, ja nyt tunnetun maamerkin, loistohotellin ja baarin työntekijät kohtaavat myös suuria haasteita. Lisäksi käydään kaupungin konttisatamassa, jonka vilkas päivä keskeytyy surullisiin uutisiin. Amerikkalainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 13:15:00
Synkkä taikametsä. Flo ja Charlie suunnittelevat taikametsän aiemmin täysin tyhjään pihaan. Pihan omistajat haluavat puutarhaansa maagisuutta ja goottityylin synkkyyttä hassuttelua unohtamatta. Myös parin koirat tarvitsevat pihaan turvallisen alueen. Pariskunta ihastuu toiseen suunnitelmaan, joka tuo pihaan noitamaista tunnelmaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 14:15:00
Tuulahdus Marokosta. Tariq ja Kim eivät pidä tylsästä ja tyhjästä pihastaan ja sitä ympäröivästä aidasta. Saisiko Marokosta ammennettua inspiraatiota tilanteen korjaamiseen? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 15:15:00
Yhteisiä säveliä etsimässä. 23-vuotias Boyzone-perijä Jack ronaninpoika Keating tapaa kolme hyvin erilaista kaunotarta, eikä kukaan heistä tunnista julkkisraukkaa. Tunnelma on kevyt, vaikka ateriat ovat raskaita. Yksillä treffeillä vähennetään jo vaatetusta, toisilla juodaan pelkkää vettä. Englantilainen realitysarja.
2024-05-12 16:15:00
Pelko pois ja pöytään. Teatterikoulusta valmistunut Maddy etsii lihaksikasta, tatuoitua miestä. Crostinin ja pilahvin kaltaiset ruokatermit aiheuttavat hämmennystä ja nahallinen kalafilee pelottaa, mutta suklaiset jälkiruoat sulattavat sydämen.
2024-05-12 17:15:00
Helsinki, Park Hotel. Legendaarisen Hyvät herrat -ohjelman kuvauspaikka, jossa hotellin asiakkaat valittavat aamupalasta ja lounaalla ei löydy selkeää linjaa: intialaisen ruoan kaverina tarjoillaan lehtipihviä ja pitsaa. Parkkiin päätettiin tehdä hotellivieraita ja Käpyläläisiä palvelevaa kunnon brunssia. Jaksossa tutustuttiin paikallisiin asukkaisiin vierailemalla puutarhoissa ja kylvetimme Villen kauppaneuvos Paukun henkeen muutaman silmäätekevän vieraan kanssa saunassa ja uima-altaassa.
2024-05-12 18:15:00
Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2024-05-12 18:25:00
Naama. Luova menestyjä Mikko on menossa naimisiin, kun hänen kasvonsa alkavat yllättäen pikselöityä.
2024-05-12 18:55:00
Herra Hemmo. Ylioppilaaksi kirjoittavalla Tanelilla on paineita. Suorittaja-äiti hiillostaa lukemaan ja ensirakkauden suuntaan pitäisi tehdä aloite, kun häntä alkaa vaania lapsuuden pehmolelu.
2024-05-12 19:30:00
Näkymätön. Työlleen omistautunut tilintarkastaja Esko haluaa tarjota kahvit eläköitymisensä kunniaksi, mutta muuttuu näkymättömäksi kesken kaiken.
2024-05-12 19:58:00
Illan Keno-arvonnan tulokset. Arvonta on suoritettu Poliisihallituksen hyväksymällä arvontajärjestelmällä. Keno-arvonnan tulokset myös Veikkauksen sivuilta www.veikkaus.fi. Kotimainen tuloslähetys.
2024-05-12 20:00:00
Kakadu. Sairaanhoitaja Kertun osana on olla poikaystävän fritsutolppa ankeassa lähiössä. Henkireiän tarjoaa työkaverin pelastamisoperaatio, joka johtaa selkkaukseen puhuvan kakadun kanssa.
2024-05-12 20:35:00
Laupias Samu. Yksinhuoltajaäiti Sarin uusi miesystävä on muuten täydellinen, mutta 2000 vuotta vanha. Kuka hän on, ja löytääkö Sari viimein aidon rakkauden.
2024-05-12 21:10:00
Tuotantokauden viimeinen jakso - Miss isin tyttö. Isä valmentaa kiltteydestä kärsivää tytärtään Chrystalia Miss Suomeksi, mutta tytär häviää ratkaisevat kisat. Sitten Chrystal saa lahjan toteuttaa toiveitaan.
2024-05-12 21:40:00
Synkkä taikametsä. Flo ja Charlie suunnittelevat taikametsän aiemmin täysin tyhjään pihaan. Pihan omistajat haluavat puutarhaansa maagisuutta ja goottityylin synkkyyttä hassuttelua unohtamatta. Myös parin koirat tarvitsevat pihaan turvallisen alueen. Pariskunta ihastuu toiseen suunnitelmaan, joka tuo pihaan noitamaista tunnelmaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 22:40:00
Tuulahdus Marokosta. Tariq ja Kim eivät pidä tylsästä ja tyhjästä pihastaan ja sitä ympäröivästä aidasta. Saisiko Marokosta ammennettua inspiraatiota tilanteen korjaamiseen? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-12 23:40:00
Johanna tuntee kädettömyyttä. Sonjan uskoa koetellaan. Mila uskoutuu Marjutille. Kotimainen draama. (23') Ohjelmatekstitys.
2024-05-13 00:10:00
Marjut opettelee olemaan mummo. Max kokee onnenhetkiä. Johanna on myrskynsilmässä eikä Sonjakaan tiedä miten päin olla omassa tilanteessaan. Kotimainen draama. (22') Ohjelmatekstitys.
2024-05-13 00:40:00
On tanssien aika! Suomi Soi -jaksossa kansainväliset hitit saavat suomenkielisen muodon. Olavi Uusivirta vie katsojat Sokkotansseihin, kun hänen käsittelyssään on R.E.M-yhtyeen Losing My Religion. Tina Turnerin Private Dancer -kappale on saanut Mira Luodin käsittelyssä nimekseen Tanssikeikka. Keskusteluissa Olavi paljastaa miksi paidan pois ottaminen keikalla vei yli häpeästä ja miksi Pate Mustajärvi makaa veneen pohjalla ja tuijottaa taivaalle. Kotimainen musiikkiohjelma.
2024-05-13 08:00:00
Taidokasta hassuttelua. BumtsiBumin leikkimieliseen pistetaistoon käyvät Arja Koriseva ja Reino Nordin sekä Maija Vilkkumaa ja Ressu Redford. Kuka saa Jaanan kyynelehtimään ja kenen nauruhermot kestävät parhaiten? Ohjelman juontaa Jaana Pelkonen joukkuekapteeneinaan Leri Leskinen ja Lenni-Kalle Taipale.
2024-05-13 09:30:00
Uusi elämä New Yorkissa. Derrickin ensimmäinen potilas on Laci, jolta on amputoitu toinen etutassu syövän takia. Derrick tekee siihen raajaproteesin. Toinen potilas on Kiinasta pelastettu Pearl, jolta puuttuu toinen etujaloista ja jolla on lantion kasvuhäiriö. Amerikkalainen lemmikkiohjelma.
2024-05-13 10:05:00
Kaksijalkaiset chihuahuat. Sotaveteraani AJ:lla ja Ashleylla on kolme kaksijalkaista chihuahuaa. Takajaloillaan hyppivät koirat pärjäävät jotenkuten, mutta Derrick on tarjoutunut tekemään niistä kahdelle etupuolelle tulevat kärryt. Varsinkin toinen koirista on kuitenkin ärhäkkä tapaus. Amerikkalainen lemmikkiohjelma.
2024-05-13 10:40:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-13 10:45:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-13 10:50:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2024-05-13 11:00:00
Erinin pikkumökin iso muutos. Erinistä tuli miehensä kautta mökin omistaja, kun pariskunta lunasti miehen vanhempien mökkipaikan. Nyt muusikkopariskunta kaipaa Mikolta apua pikkuriikkisen tilan isossa muutoksessa. Mökkivinkissä kuullaan tärkeää asiaa mökkien rakennusmääräyksistä.\n Kotimainen lifestyleohjelma.
2024-05-13 12:00:00
Työ imee mehut. Viljami tekee pitkää päivää töissä ja treenaa samalla ammattitaidon SM-kilpailuihin. Elmeri kokee ikävän yllätyksen varastossa, jossa hän on korjannut mopoaan. Työharjoittelun uuvuttama Jerry vähentää salitreenejään ja näkee pitkästä aikaa vaariaan.
2024-05-13 12:30:00
Jännitystä ilmassa. Jerry valmistautuu vanhojen tansseihin, joihin tuttu lukiolaistyttö on kutsunut hänet tanssipariksi. Elmeri opettelee työelämän pelisääntöjä ja aloittaa harjoittelun vauriokorjaamolla. Koti on säilynyt omilleen muuttaneella Jennalla tärkeänä tukikohtana.
2024-05-13 13:00:00
Uusia ystäviä. Doylen perhe etsii eläinkodista ensimmäistä karvakaveriaan, ja vanhan koiransa menettänyt Rose toivoo löytävänsä uuden ystävän. Eläinkodille luovutetaan toisiinsa kiintynyt koirapari, joille on löydettävä yhteinen koti. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-13 14:00:00
Talvisessa Korkeasaaressa tutustutaan tiikerinpentuihin, valmistellaan eläimiä lähtemään toisiin eläintarhoihin sekä toivotetaan tervetulleeksi uusi myskihärkä Jeppel. Sanna opettaa eläinlääkäriopiskelijoille villieläinten nukuttamista.
2024-05-13 15:00:00
Työtä ja huvia. Kirstie ja Phil muistelevat parhaita onnistumisiaan. Tämänkertaisten projektien pääosassa oli työn ja perhe-elämän yhdistäminen. Joskus elämäntilanteet kuitenkin muuttuvat, ja lähes varmalta vaikuttanut päätös voi kääntyä päälaelleen.
2024-05-13 16:00:00
Esteettömyyttä. Ali ja Huard alkavat tarjota mökkilomia Oradourin maalaiskylässä Ranskassa. Yhdestä huoneistosta halutaan tehdä esteetön. Andrew ja Lloyd perustavat ravintolan Espanjan Aurinkorannikolle, mutta liikeidea ei näytä toimivan. Mallorcalla brittiperhe avaa tapasravintolan. Englantilainen realitysarja.
2024-05-13 17:00:00
Naurua ja tequilaa. Marcus on brittiläistynyt amerikkalainen, jonka juuret ovat Karibialla. Hän etsii itsevarmaa ja hauskaa naista, ja kolme vauhdikasta deittiä tarjoilee hänelle maailman makuja.
2024-05-13 18:00:00
Häämatkamuistoja. Natalie ja Matthew viettivät aikanaan kuherruskuukautta Kreetalla ja haluaisivat nyt muistella noita aikoja puutarhassaan. Myös parin 3-vuotias lapsi pitäisi ottaa huomioon. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-13 19:00:00
Helsinki, Park Hotel. Legendaarisen Hyvät herrat -ohjelman kuvauspaikka, jossa hotellin asiakkaat valittavat aamupalasta ja lounaalla ei löydy selkeää linjaa: intialaisen ruoan kaverina tarjoillaan lehtipihviä ja pitsaa. Parkkiin päätettiin tehdä hotellivieraita ja Käpyläläisiä palvelevaa kunnon brunssia. Jaksossa tutustuttiin paikallisiin asukkaisiin vierailemalla puutarhoissa ja kylvetimme Villen kauppaneuvos Paukun henkeen muutaman silmäätekevän vieraan kanssa saunassa ja uima-altaassa.
2024-05-13 20:00:00
Channing Tatum (Magic Mike, 22 Jump Street) on tositapahtumiin perustuvan romanttisen draaman miespääosassa Leo, joka joutuu vaimonsa Pagen (Rachel McAdams) kanssa vakavaan auto-onnettomuuteen. Kuin ihmeen kaupalla molemmat toipuvat, mutta Page on menettänyt muistinsa eikä enää tunne aviomiestään. Leo tajuaa, että hänen on tehtävä kaikkensa voittaakseen elämänsä naisen rakkaus uudelleen puolelleen. Pääosissa: Rachel McAdams, Channing Tatum, Jessica Lange, Sam Neill, Jessica McNamee, Wendy Crewson. Ohjaus: Michael Sucsy.
2024-05-13 22:05:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla.
2024-05-13 22:10:00
Naurua ja tequilaa. Marcus on brittiläistynyt amerikkalainen, jonka juuret ovat Karibialla. Hän etsii itsevarmaa ja hauskaa naista, ja kolme vauhdikasta deittiä tarjoilee hänelle maailman makuja.
2024-05-13 22:10:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla.
2024-05-13 22:15:00
Naurua ja tequilaa. Marcus on brittiläistynyt amerikkalainen, jonka juuret ovat Karibialla. Hän etsii itsevarmaa ja hauskaa naista, ja kolme vauhdikasta deittiä tarjoilee hänelle maailman makuja.
2024-05-13 23:10:00
Suuri ja pieni tiibetiläinen. Loppuelämän koteja etsivät tiibetinmastiffi ja laumanvartija Tuutikki, eläinsuojeluyhdistykselle hylätty herttainen Dora ja aktiivisempaa elämää kaipaava tiibetinspanieli Nemo.
2024-05-13 23:15:00

2024-05-14 00:10:00
Häämatkamuistoja. Natalie ja Matthew viettivät aikanaan kuherruskuukautta Kreetalla ja haluaisivat nyt muistella noita aikoja puutarhassaan. Myös parin 3-vuotias lapsi pitäisi ottaa huomioon. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 00:15:00

2024-05-14 01:10:00
Uusia ystäviä. Doylen perhe etsii eläinkodista ensimmäistä karvakaveriaan, ja vanhan koiransa menettänyt Rose toivoo löytävänsä uuden ystävän. Eläinkodille luovutetaan toisiinsa kiintynyt koirapari, joille on löydettävä yhteinen koti. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 01:15:00

2024-05-14 08:00:00
Naurua ja tequilaa. Marcus on brittiläistynyt amerikkalainen, jonka juuret ovat Karibialla. Hän etsii itsevarmaa ja hauskaa naista, ja kolme vauhdikasta deittiä tarjoilee hänelle maailman makuja.
2024-05-14 09:00:00
Työtä ja huvia. Kirstie ja Phil muistelevat parhaita onnistumisiaan. Tämänkertaisten projektien pääosassa oli työn ja perhe-elämän yhdistäminen. Joskus elämäntilanteet kuitenkin muuttuvat, ja lähes varmalta vaikuttanut päätös voi kääntyä päälaelleen.
2024-05-14 10:00:00
Esteettömyyttä. Ali ja Huard alkavat tarjota mökkilomia Oradourin maalaiskylässä Ranskassa. Yhdestä huoneistosta halutaan tehdä esteetön. Andrew ja Lloyd perustavat ravintolan Espanjan Aurinkorannikolle, mutta liikeidea ei näytä toimivan. Mallorcalla brittiperhe avaa tapasravintolan. Englantilainen realitysarja.
2024-05-14 11:00:00
Tuomas Kyrön hurja piharemontti. Kirjailija Tuomas Kyrön mökkipiha kaipaa aivan uutta ilmettä. Kati pyydetään apuun, ja hänelle syntyy heti suuret visiot! Näin isoa ja massiivista muutosta ei olla ennen ohjelmassa nähty. Mökkivinkkiosiossa kerrotaan vinkkejä, miten luonnonmukaisessa tilassa olevaa pihaa kannattaa hoitaa. \n Kotimainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 12:00:00
Häämatkamuistoja. Natalie ja Matthew viettivät aikanaan kuherruskuukautta Kreetalla ja haluaisivat nyt muistella noita aikoja puutarhassaan. Myös parin 3-vuotias lapsi pitäisi ottaa huomioon. Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 13:00:00
Naurua ja tequilaa. Marcus on brittiläistynyt amerikkalainen, jonka juuret ovat Karibialla. Hän etsii itsevarmaa ja hauskaa naista, ja kolme vauhdikasta deittiä tarjoilee hänelle maailman makuja.
2024-05-14 14:00:00
Korkeasaaresta lähtee liuta eläimiä muihin eläintarhoihin. Kevään ensimmäinen kuutti saa hoitoa Villieläinsairaalassa ja lumileopardille rakennetaan lumiukko. Kausityöntekijät valmistautuvat tulevaan kesään.
2024-05-14 15:00:00
Pohjaratkaisu uusiksi. Tässä jaksossa Kirstie ja Phil muistelevat remonttikohteita, joissa kodeista tehtiin toimivampia pohjaratkaisua muuttamalla. Lapsiperheen koti Windsorissa kokee muodonmuutoksen, mutta riittääkö sekään vakuuttamaan perheen tyytymätöntä äitiä? Eläkeläisparin koti taas remontoidaan mahdollistamaan suuret perheillalliset, mutta mikä onkaan tilanne kuusi vuotta remontin valmistumisen jälkeen.
2024-05-14 16:00:00
Sammakkomiehen sukellustauko. John ja Emma perustavat majatalon Dordogneen. Ennen avaamista on jäljellä yhtä sun toista pientä askaretta. Nic omistaa sukelluskoulun Costa del Solilla, mutta joutuu huippusesongin alkaessa sairauslomalle. Nikki ja Andy haluavat avata lapsiystävällisen yöpymiskohteen Costa Blancalle, mutta läpäisevätkö he matkailusivuston tärkeän testin Englantilainen realitysarja.
2024-05-14 17:00:00
Potkua elämään. Potkunyrkkeilyä harrastava Leah etsii komeaa ja hauskaa miestä, eikä nätti peppu ole pahitteeksi. Kolme kokkaavaa komistusta saa näyttää kykynsä, mutta kenen tie vie romanttiselle illalliselle valmiin pöydän ääreen.
2024-05-14 18:00:00
Keinu kanssani. Charlie ja Lee suunnittelevat puutarhan parille, joka toivoo pihaansa hauskuutta ja hulluttelua. Sitä he saavatkin koko rahan edestä värikkäillä kasveilla ja iloa tuovalla jättikeinulla. Lisäksi pari toivoo pihalle rauhallista rentoutumisaluetta. Sekin tietysti onnistuu puutarhan pelastajien toimesta! Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 19:00:00
Haleja. Anita ja Brett asuvat ahtaasti kahden aikuisen lapsensa kanssa Windsorissa Brisbanen liepeillä vanhassa talossa, joka on erityisen rakas Anitalle. Brett haluaisi vapautua talon ylläpitotöiden kahleista, mutta löytääkö Andrew Anitalle tarpeeksi haleja muualta? Saako Neale loihdittua pohjaratkaisun, joka sopii nykyelämän vaatimuksiin? Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 20:05:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2024-05-14 20:10:00
Pelosta yli. Kolmen tyttären isä haluaa taloon poikakoiran perhettä tasapainottamaan, jos vain nuorin tytär pääsee koirapelostaan yli. Toisessa perheessä lapset taistelevat perheen ainoan koiran huomiosta, joten eläinkodista hankitaan sille kaveri. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 21:15:00
Popsi, popsi porkkanaa. Kilpailu kovenee, kun farmilaiset jaetaan jälleen kahteen leiriin ja he pääsevät mittelemään toisiaan vastaan moniottelussa. Vaakakupissa painaa porkkananpainoinen palkinto. Koti-ikävä kolkuttaa ovella, eikä sitä helpota Pehtoorin tuoma tehtävä.
2024-05-14 22:45:00
Haleja. Anita ja Brett asuvat ahtaasti kahden aikuisen lapsensa kanssa Windsorissa Brisbanen liepeillä vanhassa talossa, joka on erityisen rakas Anitalle. Brett haluaisi vapautua talon ylläpitotöiden kahleista, mutta löytääkö Andrew Anitalle tarpeeksi haleja muualta? Saako Neale loihdittua pohjaratkaisun, joka sopii nykyelämän vaatimuksiin? Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-14 23:50:00
Potkua elämään. Potkunyrkkeilyä harrastava Leah etsii komeaa ja hauskaa miestä, eikä nätti peppu ole pahitteeksi. Kolme kokkaavaa komistusta saa näyttää kykynsä, mutta kenen tie vie romanttiselle illalliselle valmiin pöydän ääreen.
2024-05-15 00:50:00
Keinu kanssani. Charlie ja Lee suunnittelevat puutarhan parille, joka toivoo pihaansa hauskuutta ja hulluttelua. Sitä he saavatkin koko rahan edestä värikkäillä kasveilla ja iloa tuovalla jättikeinulla. Lisäksi pari toivoo pihalle rauhallista rentoutumisaluetta. Sekin tietysti onnistuu puutarhan pelastajien toimesta! Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-15 01:50:00
Mira Luoti kuvailee miltä tuntuu, kun oman lapsen sydän pysähtyy. Muistoon hänet johdattaa Samuli Putron versio Nick Caven kappaleesta In To My Arms. Mira itse versioi suomeksi ja hurjanpuhuvasti Rasmuksen megahitin In The Shadows. Jonna Tervomaa tekee murhan tanssilattialla ja Olavi Uusivirta sanoittaa arvoituksellisesti Nik Kershawin ikimuistoisen The Riddle -biisin.
2024-05-15 08:00:00
Potkua elämään. Potkunyrkkeilyä harrastava Leah etsii komeaa ja hauskaa miestä, eikä nätti peppu ole pahitteeksi. Kolme kokkaavaa komistusta saa näyttää kykynsä, mutta kenen tie vie romanttiselle illalliselle valmiin pöydän ääreen.
2024-05-15 09:00:00
Pohjaratkaisu uusiksi. Tässä jaksossa Kirstie ja Phil muistelevat remonttikohteita, joissa kodeista tehtiin toimivampia pohjaratkaisua muuttamalla. Lapsiperheen koti Windsorissa kokee muodonmuutoksen, mutta riittääkö sekään vakuuttamaan perheen tyytymätöntä äitiä? Eläkeläisparin koti taas remontoidaan mahdollistamaan suuret perheillalliset, mutta mikä onkaan tilanne kuusi vuotta remontin valmistumisen jälkeen.
2024-05-15 10:00:00
Sammakkomiehen sukellustauko. John ja Emma perustavat majatalon Dordogneen. Ennen avaamista on jäljellä yhtä sun toista pientä askaretta. Nic omistaa sukelluskoulun Costa del Solilla, mutta joutuu huippusesongin alkaessa sairauslomalle. Nikki ja Andy haluavat avata lapsiystävällisen yöpymiskohteen Costa Blancalle, mutta läpäisevätkö he matkailusivuston tärkeän testin Englantilainen realitysarja.
2024-05-15 11:00:00
Pieni mökki, valtava muutos. 1954 rakennettu mökki on pieni, mutta Mikon urakka valtava. Miten kompaktiin tilaan mahtuu kaikki perheen toiveet? Mökkivinkissä kerrotaan, mitä kaikkea mökillä pitää tarkistaa talven jälkeen. \n Kotimainen lifestyleohjelma.
2024-05-15 12:00:00
Keinu kanssani. Charlie ja Lee suunnittelevat puutarhan parille, joka toivoo pihaansa hauskuutta ja hulluttelua. Sitä he saavatkin koko rahan edestä värikkäillä kasveilla ja iloa tuovalla jättikeinulla. Lisäksi pari toivoo pihalle rauhallista rentoutumisaluetta. Sekin tietysti onnistuu puutarhan pelastajien toimesta! Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-15 13:00:00
Potkua elämään. Potkunyrkkeilyä harrastava Leah etsii komeaa ja hauskaa miestä, eikä nätti peppu ole pahitteeksi. Kolme kokkaavaa komistusta saa näyttää kykynsä, mutta kenen tie vie romanttiselle illalliselle valmiin pöydän ääreen.
2024-05-15 14:00:00
Haleja. Anita ja Brett asuvat ahtaasti kahden aikuisen lapsensa kanssa Windsorissa Brisbanen liepeillä vanhassa talossa, joka on erityisen rakas Anitalle. Brett haluaisi vapautua talon ylläpitotöiden kahleista, mutta löytääkö Andrew Anitalle tarpeeksi haleja muualta? Saako Neale loihdittua pohjaratkaisun, joka sopii nykyelämän vaatimuksiin? Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-15 15:00:00
Perheen puolella. Suzen ja Markin perheen kasvaessa nykyinen koti jää pieneksi, mutta tunneside estää Suzea muuttamasta. Susan ja John puolestaan rakastavat luonteikasta kotiaan, mutta huonelabyrintti käy Johnin hermoille.
2024-05-15 16:00:00
Katoavat kohteet. Sukellusyrittäjä Nic on pulassa, kun sukelluskohde toisensa jälkeen poistuu valikoimista. Andy ja Nikki avaavat ovensa vieraille. Englantilainen realitysarja.
2024-05-15 17:00:00
Gluteenittomat herkut. Tällä kertaa treffiseuraa etsii 32-vuotias digipankkipäällikkö Ash, joka brittiläis-ranskalaisena rakastaa hyvää ruokaa, mutta keliakia rajoittaa ruokavaliota. Niinpä sinkkunaisten kokkaustaidot joutuvat koetukselle, kun heidän pitää loihtia kolmen ruokalajin illallinen gluteenittomana. Hauska tunnelma voi kuitenkin pelastaa tilanteen, vaikka ruoat eivät olisi aivan täydellisiä.
2024-05-15 18:00:00
Kaikuja Cornwallista. Charlie ja Chris taistelevat siitä, kumpi saa suunnitella pihallisen Cornwallin tunnelmia paikkaa ikävöivälle walesilaispariskunnalle. Voittaja tuo ankeaan puutarhaan Cornwallin merellisyyttä ja kasvillisuutta, mutta piharemontissa kohdataan yllättävä ongelma. Saadaanko se ratkaistua ennen kuin pari saapuu katsomaan uudistettua pihaansa? Englantilainen lifestyleohjelma.
2024-05-15 19:00:00
Ranta-autuutta. Lapset ovat lentäneet pois pesästä, ja Karen ja Paul elelevät kahdestaan isossa talossa Wheelers Hillissä Melbournen liepeillä. Karen kaipaa muutosta ja uusia seikkailuja Paulin kanssa, mutta Paul on tyytyväinen nykyiseen. Andrew yrittää herätellä Paulin seikkailunhalua viemällä pariskunnan aaltojen äärelle. Australialainen lifestyleohjelma.
2024-05-15 20:05:00
Tunnelmaa ja tunnearvoa unohtamatta. Uusi jakso! Katjan ja Kimmon mökiltä löytyy uniikki grillikellari, joka muistuttaa Kimmoa hänen isästään. Grillikellari kaipaa kipeästi kunnostusta, jotta se voisi taas toimia suvun kokoontumispaikkana. Onnistuuko Laura säilyttämään grillikellarin ainutlaatuisen tunnelman?\n Kotimainen sisustusohjelma. (42') Ohjelmatekstitys.
2024-05-15 21:05:00
Lattaribileet. On aika laittaa lanteet keinumaan ja hypätä värikkääseen lattarien maailmaan. Kilpailijat nostavat lavalle tulisia rytmejä kielenkannat paukkuen, perinteikästä bossanovaa unohtamatta. Illan aikana koetaan myös ketsuppipullon kokoinen yllätys, kolmen sanan mittainen esitys, sekä toinen toistaan näyttävämpiä tanssiesityksiä. Lopussa jännitetään, kuka esiintyjistä joutuu jäHämään kilpailun.
2024-05-15 22:35:00
Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2024-05-15 22:45:00