2024-05-06 07:30:00
Villieläinlemmikkini. Sarjassa kertotaan koskettavia ja yllättäviä tarinoita miehistä, naisista ja lapsista, joilla on syvä side yleensä villeiksi ajateltuihin eläimiin.
2024-05-06 08:25:00
Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina.
2024-05-06 09:35:00
Kadonneet USA. Kausi 7 osa 8/10. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2015).
2024-05-06 10:40:00
The Killer in My Bed. Aiemmin poliisina toiminut Derrick Levasseur sekä oikeuslääketieteen psykologi Kris Mohandle auttavat epätoivoisia perheitä, joiden murhatutkimukset on lopetettu.
2024-05-06 11:50:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-06 12:15:00

2024-05-06 12:50:00
Old Home, New Porch. Kausi 2 osa 8/13. Sisustusarkkitehti Grace Mitchell tiimeineen loihtii asiakkailleen ainutlaatuisia koteja, joiden inspiraatio haetaan asukkaiden intohimoista, persoonasta ja perhehistoriasta. (One of a Kind, lifestyle, USA, 2019).
2024-05-06 13:25:00
Valitut Palat Collection on ostos-tv ohjelma, jossa esitellään ja myydään mielenkiintoisia kotiin, hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita. Kotimainen ohjelma.
2024-05-06 13:25:00
Ei kuvausta saatavilla.
2024-05-06 13:25:00
Tshekin EHT: Suomi-Ruotsi (u).
2024-05-06 13:40:00
Valitut Palat Collection on ostos-tv ohjelma, jossa esitellään ja myydään mielenkiintoisia kotiin, hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita. Kotimainen ohjelma.
2024-05-06 13:55:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-06 14:55:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-06 16:00:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-06 17:10:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-06 18:00:00
A Big Home for a Big Prize. Sarja alkaa alusta uusintana. Kausi 1, osa 1. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2015).
2024-05-06 18:25:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-06 18:55:00
Luuletko tuntevasi henkilön, jonka kanssa olet naimisissa? Sarjassa käydään läpi tosielämän karmivia tarinoita kun puoliso paljastuukin julmaksi tai jopa hengenvaaralliseksi.
2024-05-06 20:00:00
Pelottava kurkistus tappajien kotioloihin. Murhaajat itse puhuvat vankilasta käsin, mikä aiheuttaa hämmentäviä ja tulenarkoja kohtaamisia.
2024-05-06 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-06 22:05:00
Yksityislentäjä vainoaa poliitikkoa ja tämän vaimoa. Hän haluaa vaimon itselleen ja on valmis käyttämään lentokonetta murha-aseenaan.
2024-05-06 23:05:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin. Alkaa uusintana.
2024-05-07 00:10:00
Kausi 1, osa 5. Nuoren miehen puolialaston ruumis löytyy metsästä tunnistamattomaksi hakattuna. Hänen uusi, synkeän viettelevä tyttöystävänsä ei tunnu hetkahtavan uutisesta. (Murder Among Friends, rikostarina, USA, 2016).
2024-05-07 01:25:00
Roo ja tiimi yrittävät tunnistaa The Handymanin. Sillä välin uusi houkutuskohde herättää mielenkiinnon miehessä, joka yrittää houkutella alaikäisiä tyttöjä seksijuhliin.
2024-05-07 02:25:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-07 03:30:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-07 05:15:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-07 05:40:00

2024-05-07 06:00:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-07 06:45:00
Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-07 07:35:00
It's A Baby Giraffe! Kausi 1 osa 7/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-07 08:30:00
Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina.
2024-05-07 09:35:00
Kadonneet USA. Kausi 7 osa 9/10. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2015).
2024-05-07 10:40:00
A Murder in Paradise. Aiemmin poliisina toiminut Derrick Levasseur sekä oikeuslääketieteen psykologi Kris Mohandle auttavat epätoivoisia perheitä, joiden murhatutkimukset on lopetettu.
2024-05-07 11:50:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-07 12:15:00

2024-05-07 12:45:00
Oh How She Loved Home. Kausi 2 osa 9/13. Sisustusarkkitehti Grace Mitchell tiimeineen loihtii asiakkailleen ainutlaatuisia koteja, joiden inspiraatio haetaan asukkaiden intohimoista, persoonasta ja perhehistoriasta. (One of a Kind, lifestyle, USA, 2019).
2024-05-07 13:25:00
Valitut Palat Collection on ostos-tv ohjelma, jossa esitellään ja myydään mielenkiintoisia kotiin, hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita. Kotimainen ohjelma.
2024-05-07 13:25:00
Ei kuvausta saatavilla.
2024-05-07 13:25:00
Tshekin EHT: Suomi-Ruotsi (u).
2024-05-07 13:40:00
Valitut Palat Collection on ostos-tv ohjelma, jossa esitellään ja myydään mielenkiintoisia kotiin, hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita. Kotimainen ohjelma.
2024-05-07 13:55:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-07 15:00:00
Vacation Dream Home. Kausi 1 osa 9/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-07 15:30:00
Vegas Dream Home. Kausi 1 osa 10/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-07 16:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-07 17:05:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-07 18:00:00
A Lottery Winner's Dog House. Kausi 1 osa 2/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-07 18:25:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-07 18:55:00
Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä.
2024-05-07 20:00:00
Rahapajan kolikkovarkaus. Vasta perustettu Helsingin poliisin järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaryhmä saa erikoisen tehtävän. Kaupungin alamaailmassa on jo useamman kuukauden ajan levinnyt suuria määriä kiiltäviä yhden ja kahden euron kolikoita. Mistä rahat ovat peräisin.
2024-05-07 21:00:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-07 22:05:00
Äärimmäisen pakkomielteen kohteeksi joutuminen on uhrille monin tavoin traumattinen kokemus. Sarja pureutuu pakkomielteisen henkilön käytökseen sekä näyttää sen raastavat seuraukset kohteen näkökulmasta.
2024-05-07 23:05:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin.
2024-05-08 00:10:00
Kausi 1, osa 6. Pikkukaupungin tylsistyneet nuoret huvittavat itseään seksiseikkailuilla, jotka lähtevät käsistä ja johtavat lopulta vimmaiseen puukotusmurhaan puistossa. (Murder Among Friends, rikostarina, USA, 2016).
2024-05-08 01:20:00
Luuletko tuntevasi henkilön, jonka kanssa olet naimisissa? Sarjassa käydään läpi tosielämän karmivia tarinoita kun puoliso paljastuukin julmaksi tai jopa hengenvaaralliseksi.
2024-05-08 02:25:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-08 03:25:00
A Murder in Paradise. Aiemmin poliisina toiminut Derrick Levasseur sekä oikeuslääketieteen psykologi Kris Mohandle auttavat epätoivoisia perheitä, joiden murhatutkimukset on lopetettu.
2024-05-08 04:25:00
Vacation Dream Home. Kausi 1 osa 9/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-08 05:15:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-08 05:40:00

2024-05-08 06:00:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-08 06:45:00
Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-08 07:35:00
Robert's Baby Kangaroo. Kausi 1 osa 8/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-08 08:30:00
Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina.
2024-05-08 09:35:00
Kadonneet USA. Kausi 7 osa 10/10. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2015).
2024-05-08 10:40:00
Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. Avausjakson aiheena on Bonny Lee Bakleyn ja filmitähti Robert Blaken myrskyisä suhde, joka päättyi kuolemaan. Tapaus askarruttaa vielä tänäkin päivänä tutkijoita.
2024-05-08 11:50:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-08 12:15:00

2024-05-08 12:45:00
Sisustusarkkitehti Grace Mitchell tiimeineen loihtii asiakkailleen ainutlaatuisia koteja, joiden inspiraatio haetaan asukkaiden intohimoista, persoonasta ja perhehistoriasta.
2024-05-08 13:25:00
Ei kuvausta saatavilla.
2024-05-08 13:25:00
Tshekin EHT: Suomi-Ruotsi (u).
2024-05-08 13:40:00
Valitut Palat Collection on ostos-tv ohjelma, jossa esitellään ja myydään mielenkiintoisia kotiin, hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita. Kotimainen ohjelma.
2024-05-08 13:55:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-08 15:00:00
Big House Hunting. Kausi 1 osa 11/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-08 15:30:00
Texas Dream Home. Kausi 1 osa 12/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-08 16:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-08 17:05:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-08 18:00:00
Dream Home and Wedding Venue. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti.
2024-05-08 18:25:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-08 18:55:00
Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä.
2024-05-08 20:00:00
Koomikko Jim Jefferies kertoo harjoittelijasta, joka näytti viettävän luksuselämää. Toukokuussa 2016 kaikki kuitenkin romahti.
2024-05-08 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-08 22:05:00
Rahapajan kolikkovarkaus. Vasta perustettu Helsingin poliisin järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaryhmä saa erikoisen tehtävän. Kaupungin alamaailmassa on jo useamman kuukauden ajan levinnyt suuria määriä kiiltäviä yhden ja kahden euron kolikoita. Mistä rahat ovat peräisin.
2024-05-08 23:05:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin.
2024-05-09 00:20:00
Kausi 1, osa 7. Puistosta löytyy 15-vuotiaan tytön ruumis, ja murha-ase on puussa. Miten tyttö päätyi raa'an murhan uhriksi, ja sujuiko kaikki kierojen suunnitelmien mukaan? (Murder Among Friends, rikostarina, USA, 2016).
2024-05-09 01:25:00
Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa. Todellisen materiaalin kanssa ei ole säästelty, joten pääset kokemaan, millaisia tilanteita poliisit todellisuudessa kohtaavat. Ammattilaiset kertovat, mitä tapahtuu, kun rutiinihälytykset eskaloituvat yllättäen hyvinkin vaarallisiin ja väkivaltaisiin tapahtumiin. Kuinka poliisit toimivat nopeaa reagointia vaativissa tilanteissa ja miltä hengenvaaralliset tapahtumat tuntuvat jälkeenpäin.
2024-05-09 02:25:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-09 03:30:00
Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. Avausjakson aiheena on Bonny Lee Bakleyn ja filmitähti Robert Blaken myrskyisä suhde, joka päättyi kuolemaan. Tapaus askarruttaa vielä tänäkin päivänä tutkijoita.
2024-05-09 05:15:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-09 05:40:00

2024-05-09 06:00:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-09 06:45:00
Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-09 07:35:00
Race To Save The Platypus. Kausi 1 osa 9/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-09 08:30:00
Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina.
2024-05-09 09:35:00
Into the Night. Kausi 8 osa 1/13. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2017).
2024-05-09 10:35:00
Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-09 11:50:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-09 12:15:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-09 12:45:00
Tree Stump Ceiling. Kausi 2 osa 11/13. Sisustusarkkitehti Grace Mitchell tiimeineen loihtii asiakkailleen ainutlaatuisia koteja, joiden inspiraatio haetaan asukkaiden intohimoista, persoonasta ja perhehistoriasta. (One of a Kind, lifestyle, USA, 2019).
2024-05-09 13:25:00
Tshekin EHT: Suomi-Ruotsi (u).
2024-05-09 13:40:00
Valitut Palat Collection on ostos-tv ohjelma, jossa esitellään ja myydään mielenkiintoisia kotiin, hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita. Kotimainen ohjelma.
2024-05-09 13:55:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-09 15:00:00
A Little Piece of Quiet in Indiana. 2. kausi alkaa uusintana. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-09 15:30:00
Lucky in Louisville. Kausi 2 osa 2/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-09 16:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-09 17:05:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-09 18:00:00
Family Friendly Dream Home. Kausi 1 osa 4/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-09 18:25:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-09 18:55:00
Love at First Text. Kausi 6, osa 5. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. Näissä tosielämän tapauksissa rikollinen löysi pahaa-aavistamattoman uhrinsa Facebookista, chattiyhteisöistä ja muista internetin suosituista kohtauspaikoista. (Web of Lies, rikostarina, USA, 2019).
2024-05-09 20:00:00
Naked Attraction Norway. Christel on matkustanut etelään ensimmäisille treffeilleen, ja hän panostaa kaikkensa siihen, että unelmien mies seisoo alasti laatikossa! Käykö hänen unelmansa toteen.
2024-05-09 20:55:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-09 21:55:00
Luuletko tuntevasi henkilön, jonka kanssa olet naimisissa? Sarjassa käydään läpi tosielämän karmivia tarinoita kun puoliso paljastuukin julmaksi tai jopa hengenvaaralliseksi.
2024-05-09 22:55:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin.
2024-05-10 00:05:00
Kylmästä purosta löytyy puolialaston, raa'asti pahoinpidelty ruumis. Kun nuori mies kerskailee työpaikallaan murhalla, uhrin julma kohtalo alkaa valjeta.
2024-05-10 01:10:00
Yksityislentäjä vainoaa poliitikkoa ja tämän vaimoa. Hän haluaa vaimon itselleen ja on valmis käyttämään lentokonetta murha-aseenaan.
2024-05-10 02:10:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-10 03:15:00
Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-10 04:20:00
A Little Piece of Quiet in Indiana. 2. kausi alkaa uusintana. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-10 05:15:00
Jokaisessa jaksossa seurataan kahta henkilöä, jotka pyrkivät asuntomarkkinoille. He ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita, ostajia houkuttelevia asuntoja. Innokkailla tekijöillä on jonkin verran taitoja, mutta sitäkin suurempi halu tehdä voittoa kauppaamalla remontoidut kohteet eteenpäin.
2024-05-10 05:35:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-10 06:00:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-10 06:45:00
Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-10 07:30:00
Tortoise First Date. Kausi 1 osa 10/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-10 08:25:00
Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina.
2024-05-10 09:30:00
On a Mission. Kausi 8 osa 2/13. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2017).
2024-05-10 10:35:00
Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-10 11:40:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-10 12:10:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-10 12:45:00
Emerald Green Kitchen. Kausi 2 osa 12/13. Sisustusarkkitehti Grace Mitchell tiimeineen loihtii asiakkailleen ainutlaatuisia koteja, joiden inspiraatio haetaan asukkaiden intohimoista, persoonasta ja perhehistoriasta. (One of a Kind, lifestyle, USA, 2019).
2024-05-10 13:25:00
Tshekin EHT: Suomi-Ruotsi (u).
2024-05-10 13:40:00
Valitut Palat Collection on ostos-tv ohjelma, jossa esitellään ja myydään mielenkiintoisia kotiin, hyvinvointiin ja muotiin liittyviä tuotteita. Kotimainen ohjelma.
2024-05-10 13:55:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-10 14:55:00
California Dreaming. Kausi 2 osa 3/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-10 15:30:00
Dreaming on the Chesapeake Bay. Kausi 2 osa 4/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-10 16:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-10 17:05:00
Erin and Ben Napier rakastavat pienen mississippiläisen kotikaupunkinsa vanhoja, historiallisia taloja. Modernisoidessaan niitä järkibudjetilla he käyttävät kierrätysmateriaaleja ja vanhoja tekstiilejä säilyttääkseen klassisen yleisilmeen.
2024-05-10 18:00:00
Suunnittelija Kim Wolfe auttaa asuntokauppojaan katuvia asunnonomistajia luomaan tiloja toimiviksi ja siten rakastumaan kotiinsa uudelleen.
2024-05-10 18:55:00
Lakan aiheuttamat myrkytykset. Pelastajat selvittelevät ruuhka aikaan tapahtunutta liikenneonnettomuutta. Ensihoidon kenttäjohtaja hälytetään elvytystehtävälle, jossa vanhempi mies on tuupertunut kesken syömisen. Mahdolliset lakan aiheuttamat myrkytykset työllistävät ensihoitolääkäriä.
2024-05-10 19:25:00
Kadonneen potilaan mysteeri. Ensihoitajat hälytetään tehtävälle, jossa pieni lapsi kärsii pahoista hengitysvaikeuksista. Ensihoitolääkäri yhdessä ensihoitajien kanssa selvittelee kadonneen potilaan arvoitusta. Kallion keskuspelastusasemalla pelastajat harjoittelevat köydellä laskeutumista.
2024-05-10 20:00:00
Valelääkäri. Suomessa toimi kymmenen vuoden ajan lääkärinä henkilö, jolla ei ollut lääkärin koulutusta. Hän tienasi kuukaudessa 10 000 euroa ja hoiti 12 000 potilasta. Kollegat eivät huomanneet hänen toiminnassaan mitään erikoista, mutta eräänä päivänä puhelin soi Valvirassa.
2024-05-10 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-10 22:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-10 23:00:00
Pelottava kurkistus tappajien kotioloihin. Murhaajat itse puhuvat vankilasta käsin, mikä aiheuttaa hämmentäviä ja tulenarkoja kohtaamisia.
2024-05-11 00:10:00
Roo ja tiimi yrittävät tunnistaa The Handymanin. Sillä välin uusi houkutuskohde herättää mielenkiinnon miehessä, joka yrittää houkutella alaikäisiä tyttöjä seksijuhliin.
2024-05-11 01:20:00
Äärimmäisen pakkomielteen kohteeksi joutuminen on uhrille monin tavoin traumattinen kokemus. Sarja pureutuu pakkomielteisen henkilön käytökseen sekä näyttää sen raastavat seuraukset kohteen näkökulmasta.
2024-05-11 02:25:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-11 03:20:00
Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-11 04:25:00
California Dreaming. Kausi 2 osa 3/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-11 05:20:00
Vacation Dream Home. Kausi 1 osa 9/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-11 05:40:00
Vegas Dream Home. Kausi 1 osa 10/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-11 06:05:00
Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina.
2024-05-11 06:55:00
It's A Baby Giraffe! Kausi 1 osa 7/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-11 07:40:00
Robert's Baby Kangaroo. Kausi 1 osa 8/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-11 08:40:00
Kaksiosaisessa ohjelmassa uppoudutaan suloisten eläinvauvojen maailmaan.
2024-05-11 09:50:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-11 10:50:00
A Little Piece of Quiet in Indiana. 2. kausi alkaa uusintana. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-11 11:20:00
Lucky in Louisville. Kausi 2 osa 2/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-11 11:50:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-11 12:20:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-11 12:55:00
Suunnittelija Kim Wolfe auttaa asuntokauppojaan katuvia asunnonomistajia luomaan tiloja toimiviksi ja siten rakastumaan kotiinsa uudelleen.
2024-05-11 14:00:00
Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä.
2024-05-11 15:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-11 16:10:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-11 17:15:00
(The Invention of Lying, komedia, USA, 2009) Ricky Gervaisin käsikirjoittama komedia kertoo maailmasta, jossa kukaan ei osaa valehdella. Gervaisin esittämä Mark kuitenkin oppii valehtelun jalon taidon ja päättää käyttää kykyä hyväkseen. 91 min. Ohjaus: Matthew Robinson, Ricky Gervais. Pääosissa: Jeffrey Tambor, Jennifer Garner, Jonah Hill, Ricky Gervais, Rob Lowe.
2024-05-11 19:05:00
Saana ja Ilkka, Köyliö. Kulttimainetta nauttiva kotimainen hääreality Unelmahäät tuo rakkauden tuulahduksen kevääseen, kun sarjan 6. kausi starttaa. Katsojille tarjoillaan kymmenen elämänmakuista tositarinaa johtaen odotettuun hetkeen, avioliiton solmimiseen. Ensimmäisessä jaksossa Saana (o.s. Saarinen), 36, ja Ilkka Mannisen, 45, hääjuhla Köyliössä on syöksymässä täyteen katastrofiin vain muutama tunti ennen vihkimistä, kun herää vakava pelko, että sulhanen on polttanut epähuomiossa laatikollisen hääkoristeita. Saana ja Ilkka asuvat uusioperheensä kanssa keskellä Köyliön maalaismaisemia. Molemmat ovat omapäisiä, joten parin keskustelua värittävät tiukat väittelyt ja ärräpäät. Lopulta Ilkka joutuu kuitenkin aina nöyrtymään vahvatahtoiselle morsiamelleen. Saana ja Ilkka kohtasivat toisensa deittisovellus Tinderissä joulukuussa 2019. Hyvin sujuneet keskustelut rohkaisivat Ilkkaa ehdottamaan kahvittelutreffejä Saanan kotiin. Saana empi, mutta päätti lopulta suostua. Parilla synkkasi niin hyvin, että kahvi vaihtui lennosta viiniin, ja Ilkka jäi yöksi.
2024-05-11 20:00:00
Huolestuttavassa työssä oleva mies aloittaa suhteen 14-vuotiaan houkutuslinnun kanssa. Toisessa osavaltiossa oleva mies ottaa yhteyttä Abbyyn ja haluaa tavata hänet ja hänen ystävänsä.
2024-05-11 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-11 22:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-11 23:00:00
Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa. Todellisen materiaalin kanssa ei ole säästelty, joten pääset kokemaan, millaisia tilanteita poliisit todellisuudessa kohtaavat. Ammattilaiset kertovat, mitä tapahtuu, kun rutiinihälytykset eskaloituvat yllättäen hyvinkin vaarallisiin ja väkivaltaisiin tapahtumiin. Kuinka poliisit toimivat nopeaa reagointia vaativissa tilanteissa ja miltä hengenvaaralliset tapahtumat tuntuvat jälkeenpäin.
2024-05-12 00:05:00
Koomikko Jim Jefferies kertoo harjoittelijasta, joka näytti viettävän luksuselämää. Toukokuussa 2016 kaikki kuitenkin romahti.
2024-05-12 01:20:00
Valelääkäri. Suomessa toimi kymmenen vuoden ajan lääkärinä henkilö, jolla ei ollut lääkärin koulutusta. Hän tienasi kuukaudessa 10 000 euroa ja hoiti 12 000 potilasta. Kollegat eivät huomanneet hänen toiminnassaan mitään erikoista, mutta eräänä päivänä puhelin soi Valvirassa.
2024-05-12 02:20:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-12 03:20:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-12 04:20:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-12 05:05:00
Big House Hunting. Kausi 1 osa 11/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-12 05:25:00
Texas Dream Home. Kausi 1 osa 12/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2016).
2024-05-12 05:50:00
Seurataan Gotlannin palokunnan, ambulanssihenkilöstön ja poliisin toimintaa kiireisinä kesäviikkoina.
2024-05-12 06:40:00
Race To Save The Platypus. Kausi 1 osa 9/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-12 07:25:00
Tortoise First Date. Kausi 1 osa 10/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-12 08:20:00
Villieläinlemmikkini. Sarjassa kertotaan koskettavia ja yllättäviä tarinoita miehistä, naisista ja lapsista, joilla on syvä side yleensä villeiksi ajateltuihin eläimiin.
2024-05-12 09:30:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-12 10:35:00
California Dreaming. Kausi 2 osa 3/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-12 11:05:00
Dreaming on the Chesapeake Bay. Kausi 2 osa 4/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-12 11:35:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-12 12:05:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-12 12:35:00
Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä.
2024-05-12 13:45:00
Love at First Text. Kausi 6, osa 5. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. Näissä tosielämän tapauksissa rikollinen löysi pahaa-aavistamattoman uhrinsa Facebookista, chattiyhteisöistä ja muista internetin suosituista kohtauspaikoista. (Web of Lies, rikostarina, USA, 2019).
2024-05-12 14:50:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-12 15:55:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-12 17:00:00
Viiden vuoden ajan Lucya on kohdeltu kuin lapsenvahtia, ei kuin Harvardin käynyttä asianajajaa. Hän on valinnut Georgen vaatteet, järjestänyt tämän avioeron, menettänyt yöunia ja saanut vatsahaavan, mutta nyt on aika jättää irtisanoutumisilmoitus.
2024-05-12 18:55:00
Luuletko tuntevasi henkilön, jonka kanssa olet naimisissa? Sarjassa käydään läpi tosielämän karmivia tarinoita kun puoliso paljastuukin julmaksi tai jopa hengenvaaralliseksi.
2024-05-12 20:00:00
Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa. Todellisen materiaalin kanssa ei ole säästelty, joten pääset kokemaan, millaisia tilanteita poliisit todellisuudessa kohtaavat. Ammattilaiset kertovat, mitä tapahtuu, kun rutiinihälytykset eskaloituvat yllättäen hyvinkin vaarallisiin ja väkivaltaisiin tapahtumiin. Kuinka poliisit toimivat nopeaa reagointia vaativissa tilanteissa ja miltä hengenvaaralliset tapahtumat tuntuvat jälkeenpäin.
2024-05-12 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-12 22:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-12 22:55:00
Naked Attraction Norway. Christel on matkustanut etelään ensimmäisille treffeilleen, ja hän panostaa kaikkensa siihen, että unelmien mies seisoo alasti laatikossa! Käykö hänen unelmansa toteen.
2024-05-12 23:55:00
Kausi 1, osa 5. Nuoren miehen puolialaston ruumis löytyy metsästä tunnistamattomaksi hakattuna. Hänen uusi, synkeän viettelevä tyttöystävänsä ei tunnu hetkahtavan uutisesta. (Murder Among Friends, rikostarina, USA, 2016).
2024-05-13 01:00:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin. Alkaa uusintana.
2024-05-13 02:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-13 03:00:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-13 04:00:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-13 05:05:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-13 05:30:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-13 05:50:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-13 06:15:00
California Dreaming. Kausi 2 osa 3/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-13 06:35:00
Emerald Green Kitchen. Kausi 2 osa 12/13. Sisustusarkkitehti Grace Mitchell tiimeineen loihtii asiakkailleen ainutlaatuisia koteja, joiden inspiraatio haetaan asukkaiden intohimoista, persoonasta ja perhehistoriasta. (One of a Kind, lifestyle, USA, 2019).
2024-05-13 07:00:00
Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-13 07:45:00
Villieläinlemmikkini. Sarjassa kertotaan koskettavia ja yllättäviä tarinoita miehistä, naisista ja lapsista, joilla on syvä side yleensä villeiksi ajateltuihin eläimiin.
2024-05-13 08:50:00
SOS Länsirannikko esittelee ambulanssin, palokunnan ja meripelastuksen toimintaa Ruotsin länsirannikolla Göteborgin saaristossa. Ensimmäisessä jaksossa pelastuspalvelua työllistävät erilaiset juhannusviikonlopun ongelmat. Alkaa uusintana.
2024-05-13 09:55:00
Spirited Away. Kausi 8 osa 3/13. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2017).
2024-05-13 11:00:00
Angel ja Stephen ovat näyttävä seurapiiripari. Pinnan alla kuitenkin kuohuu, sillä Stephen on naimisissa, eikä Angel tyydy rakastajattaren rooliin.
2024-05-13 12:05:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-13 12:35:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-13 13:05:00
Jasmine Roth pelastaa asunnonomistajia, jotka tekivät suuria tee-se-itse-töitä ja elävät siksi ilman kylpyhuonetta, keittiötä ja makuuhuonetta. Jasmine ja hänen tiiminsä auttavat viimeistelemään ongelmalliset projektit ja muuttamaan keskeneräiset kodit unelmapaikoiksi ennätysajassa. Alkaa uusintana.
2024-05-13 14:05:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-13 15:15:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-13 16:15:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-13 17:20:00
Pelastaakseen saippuadraaman kuvaukset lopettamiselta pääkirjoittaja Maggien on saatava Darin, hänen tosielämän entinen poikaystävä, palaamaan esitykseen. 84 min. Ohjaus: Heather Hawthorn Doyle. Pääosissa: Jen Lilley, Ryan Paevey ja Linda Dano.
2024-05-13 18:55:00
Saana ja Ilkka, Köyliö. Kulttimainetta nauttiva kotimainen hääreality Unelmahäät tuo rakkauden tuulahduksen kevääseen, kun sarjan 6. kausi starttaa. Katsojille tarjoillaan kymmenen elämänmakuista tositarinaa johtaen odotettuun hetkeen, avioliiton solmimiseen. Ensimmäisessä jaksossa Saana (o.s. Saarinen), 36, ja Ilkka Mannisen, 45, hääjuhla Köyliössä on syöksymässä täyteen katastrofiin vain muutama tunti ennen vihkimistä, kun herää vakava pelko, että sulhanen on polttanut epähuomiossa laatikollisen hääkoristeita. Saana ja Ilkka asuvat uusioperheensä kanssa keskellä Köyliön maalaismaisemia. Molemmat ovat omapäisiä, joten parin keskustelua värittävät tiukat väittelyt ja ärräpäät. Lopulta Ilkka joutuu kuitenkin aina nöyrtymään vahvatahtoiselle morsiamelleen. Saana ja Ilkka kohtasivat toisensa deittisovellus Tinderissä joulukuussa 2019. Hyvin sujuneet keskustelut rohkaisivat Ilkkaa ehdottamaan kahvittelutreffejä Saanan kotiin. Saana empi, mutta päätti lopulta suostua. Parilla synkkasi niin hyvin, että kahvi vaihtui lennosta viiniin, ja Ilkka jäi yöksi.
2024-05-13 20:00:00
Kerry Daynes kertoo viktoriaanisen aikakauden julmista murhista. Alan asiantuntijoiden kanssa hän huomaa murhien motiivien kiehtovan ja järkyttävän.
2024-05-13 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-13 22:05:00
Äärimmäisen pakkomielteen kohteeksi joutuminen on uhrille monin tavoin traumattinen kokemus. Sarja pureutuu pakkomielteisen henkilön käytökseen sekä näyttää sen raastavat seuraukset kohteen näkökulmasta.
2024-05-13 23:05:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin.
2024-05-14 00:10:00
Kausi 1, osa 9. Siltarummusta löytyy 16-vuotiaan pojan ruumis. Pojalla on ristiriipus, mutta viime päivinään hän kohtasi jotain paholaismaista ja vampyyrien verisen viettelyn. (Murder Among Friends, rikostarina, USA, 2016).
2024-05-14 01:20:00
Huolestuttavassa työssä oleva mies aloittaa suhteen 14-vuotiaan houkutuslinnun kanssa. Toisessa osavaltiossa oleva mies ottaa yhteyttä Abbyyn ja haluaa tavata hänet ja hänen ystävänsä.
2024-05-14 02:25:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-14 03:25:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-14 04:25:00
Newlywed Nightmare. Kausi 3, osa 7. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA, 2012).
2024-05-14 05:10:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-14 05:30:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-14 05:55:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-14 06:15:00
Jasmine Roth pelastaa asunnonomistajia, jotka tekivät suuria tee-se-itse-töitä ja elävät siksi ilman kylpyhuonetta, keittiötä ja makuuhuonetta. Jasmine ja hänen tiiminsä auttavat viimeistelemään ongelmalliset projektit ja muuttamaan keskeneräiset kodit unelmapaikoiksi ennätysajassa. Alkaa uusintana.
2024-05-14 07:00:00
Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-14 07:50:00
Swimming With Manta Rays. Kausi 1 osa 11/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-14 08:50:00
Päätöntä menoa. Tällä kertaa ambulanssimiehistö saa paikkailla useammankin päänsä lyöneen potilaan haavoja. Palokunta järjestää sammutus- ja savusukellusharjoituksen.
2024-05-14 09:55:00
Every Mothers Son. Kausi 8 osa 4/13. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2017).
2024-05-14 11:00:00
Kausi 1, osa 5. Eddie ja Shannon Baugus ovat perustaneet uusperheen ja nauttivat ulkoilmaelämästä farmillaan, mutta kiivaat perheriidat johtavat lopulta tragediaan. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-14 12:05:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-14 12:35:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-14 13:05:00
Jasmine Roth pelastaa asunnonomistajia, jotka tekivät suuria tee-se-itse-töitä ja elävät siksi ilman kylpyhuonetta, keittiötä ja makuuhuonetta. Jasmine ja hänen tiiminsä auttavat viimeistelemään ongelmalliset projektit ja muuttamaan keskeneräiset kodit unelmapaikoiksi ennätysajassa.
2024-05-14 14:05:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-14 15:15:00
Music City Dream Home for Kansas Lottery Winners. Kausi 2 osa 5/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-14 15:50:00
Utah Mountain Dream Home. Kausi 2 osa 6/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-14 16:15:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-14 17:20:00
Anna ja Sebastian on työtovereita, joita asiakas virheellisesti uskoo pariksi, ja nyt heidän on pysyttävä oletetuissa rooleissaan, jotta he eivät petä tärkeätä asiakastaan. 84 min. Ohjaus: Jessica Harmon. Pääosissa: Alexa PenaVega, Nicholas Bishop ja Kate Fahy.
2024-05-14 18:55:00
The Social Media Butterfly. Kausi 6, osa 6. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. Näissä tosielämän tapauksissa rikollinen löysi pahaa-aavistamattoman uhrinsa Facebookista, chattiyhteisöistä ja muista internetin suosituista kohtauspaikoista. (Web of Lies, rikostarina, USA, 2019).
2024-05-14 20:00:00
Rakkaushuijaus. Kun suomalainen Mari sai viestin amerikkalaiselta Georgelta, ei siinä ollut mitään hälyttävää. Öljynporauslautalla työskentelevä upseeri oli kohtelias ja varakas - kunnes kaikki kääntyi päälaelleen.
2024-05-14 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-14 22:05:00
Äärimmäisen pakkomielteen kohteeksi joutuminen on uhrille monin tavoin traumattinen kokemus. Sarja pureutuu pakkomielteisen henkilön käytökseen sekä näyttää sen raastavat seuraukset kohteen näkökulmasta.
2024-05-14 23:05:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin.
2024-05-15 00:10:00
Kausi 1, osa 10. Valtaosa murhaajista toimii yksin. Harvinaisemmissa, mutta vähintään yhtä karmivissa tapauksissa joukko ihmisiä kokoontuu yhteen tavoitteenaan tappaa. (Murder Among Friends, rikostarina, USA, 2016).
2024-05-15 01:20:00
Luuletko tuntevasi henkilön, jonka kanssa olet naimisissa? Sarjassa käydään läpi tosielämän karmivia tarinoita kun puoliso paljastuukin julmaksi tai jopa hengenvaaralliseksi.
2024-05-15 02:25:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-15 03:25:00
Kausi 1, osa 5. Eddie ja Shannon Baugus ovat perustaneet uusperheen ja nauttivat ulkoilmaelämästä farmillaan, mutta kiivaat perheriidat johtavat lopulta tragediaan. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-15 04:30:00
A Perfect Storm. Kausi 3, osa 8. Tosielämän murhatapaukset heräävät eloon, kun uhrien ääni nousee päivänvaloon näyttelijöiden avulla. Murhatut sekä tutkijat, perheenjäsenet ja ystävät kertovat, mitä tapahtui. Katsojalle jää pääteltäväksi, kuka murhaaja lopulta oli. (I Was Murdered, rikostarina, USA, 2012).
2024-05-15 05:10:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-15 05:35:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-15 05:55:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-15 06:20:00
Jasmine Roth pelastaa asunnonomistajia, jotka tekivät suuria tee-se-itse-töitä ja elävät siksi ilman kylpyhuonetta, keittiötä ja makuuhuonetta. Jasmine ja hänen tiiminsä auttavat viimeistelemään ongelmalliset projektit ja muuttamaan keskeneräiset kodit unelmapaikoiksi ennätysajassa.
2024-05-15 07:05:00
UUSI KAUSI Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-15 07:50:00
Pawing Terri's Heart. Kausi 1 osa 12/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-15 08:55:00
Savua ilman tulta. Palokunta saa hälytyksen hotelliin, ambulanssimiehistö saa hoidettavakseen rintakivuista ja hengenahdistuksesta kärsiviä potilaita ja hätäkeskus saa ilmoituksen miehestä, joka aikoo hypätä sillalta.
2024-05-15 10:00:00
The Last Summer. Kausi 8 osa 5/13. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2017).
2024-05-15 11:05:00
Kausi 1, osa 6. Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-15 12:05:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-15 12:35:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-15 13:05:00
Jasmine Roth pelastaa asunnonomistajia, jotka tekivät suuria tee-se-itse-töitä ja elävät siksi ilman kylpyhuonetta, keittiötä ja makuuhuonetta. Jasmine ja hänen tiiminsä auttavat viimeistelemään ongelmalliset projektit ja muuttamaan keskeneräiset kodit unelmapaikoiksi ennätysajassa.
2024-05-15 14:05:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-15 15:20:00
Paradise in Puerto Rico. Kausi 2 osa 7/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-15 15:50:00
Coast of Dreams. Kausi 2 osa 8/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-15 16:15:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-15 17:20:00
Jade matkustaa Karibialle toipuakseen töistä. Hän ei ole varannut majoitusta etukäteen mutta tapaa talon omistajan, jonka kanssa syntyy suloinen romanssi.
2024-05-15 18:55:00
Murder Goes Live. Kausi 6, osa 7. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. Näissä tosielämän tapauksissa rikollinen löysi pahaa-aavistamattoman uhrinsa Facebookista, chattiyhteisöistä ja muista internetin suosituista kohtauspaikoista. (Web of Lies, rikostarina, USA, 2019).
2024-05-15 20:00:00
Jim Master Jay, joka tunnetaan paremmin Run-DMC:n DJ:nä, tapettiin äänitysstudiolle. Silminnäkijän haastattelu valottaa vuosikymmeniä vanhaa juttua.
2024-05-15 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-15 22:05:00
Rakkaushuijaus. Kun suomalainen Mari sai viestin amerikkalaiselta Georgelta, ei siinä ollut mitään hälyttävää. Öljynporauslautalla työskentelevä upseeri oli kohtelias ja varakas - kunnes kaikki kääntyi päälaelleen.
2024-05-15 23:05:00
Toimittaja Tamron Hall johdattaa katsojat askel askeleelta tosielämän rikostutkimusten läpi. Hall pureutuu lehtiotsikoiden taakse selvittääkseen, mitä todella tapahtui, miksi, ja miten rikosta tutkittiin.
2024-05-16 00:15:00
! Kausi 2, osa 1. Valtaosa murhaajista toimii yksin. Harvinaisemmissa, mutta vähintään yhtä karmivissa tapauksissa joukko ihmisiä kokoontuu yhteen tavoitteenaan tappaa. (Murder Among Friends, rikostarina, USA, 2017).
2024-05-16 01:25:00
Raaka, intensiivinen ja toimintaa täynnä oleva sarja vie sinut eturiviin poliisien seurassa. Todellisen materiaalin kanssa ei ole säästelty, joten pääset kokemaan, millaisia tilanteita poliisit todellisuudessa kohtaavat. Ammattilaiset kertovat, mitä tapahtuu, kun rutiinihälytykset eskaloituvat yllättäen hyvinkin vaarallisiin ja väkivaltaisiin tapahtumiin. Kuinka poliisit toimivat nopeaa reagointia vaativissa tilanteissa ja miltä hengenvaaralliset tapahtumat tuntuvat jälkeenpäin.
2024-05-16 02:30:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-16 03:25:00
Kausi 1, osa 6. Yksi rikos, yksi uhri, ja kaksi eri versiota tapahtumista, mutta mikä on totuus? Sarja käy läpi kiistanalaisia rikostapauksia eri näkökulmista ja haastaa pohtimaan, onko syytetty todellinen syyllinen vai ei. (Love The Way You Lie, rikostarina, USA, 2014).
2024-05-16 05:10:00
Asunnon ostaminen ei ole helppoa, varsinkaan silloin, kun kaupat tehdään ulkomailla. Sarjassa seurataan asunnonvälittäjien ja asiakkaiden kintereillä ympäri maailmaa.
2024-05-16 05:35:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-16 05:55:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-16 06:15:00
Jasmine Roth pelastaa asunnonomistajia, jotka tekivät suuria tee-se-itse-töitä ja elävät siksi ilman kylpyhuonetta, keittiötä ja makuuhuonetta. Jasmine ja hänen tiiminsä auttavat viimeistelemään ongelmalliset projektit ja muuttamaan keskeneräiset kodit unelmapaikoiksi ennätysajassa.
2024-05-16 07:00:00
Kiinteistöveljekset auttavat asiakkaitaan muokkaamaan heidän kotinsa unelma-asumiseksi, jossa on hyvä viettää vaikka koko loppuelämä.
2024-05-16 07:50:00
Bindi and the Otters. Kausi 1 osa 13/14. Krokotiilimiehenä tunnetuksi tulleen Steve Irwinin perintö elää hänen leskessään Terrissä sekä lapsissaan Bindissä ja Robertissa. Intohimoisina luonnonsuojelijoina he pyörittävät aivan erityislaatuista Australian eläintarhaa, jossa toimii myös huipputason villieläinsairaala. (Crikey! It's The Irwins, tosi-tv, USA, 2018).
2024-05-16 08:50:00
Iloa ja surua. Ambulanssihenkilökunta kokee niin iloa kuin surua muun muassa lapsen syntymän ja tutun potilaan merkeissä. Palomiehet harjoittelevat sukellustehtävää ja noukkivat ylös veteen pudonneen humalaisen.
2024-05-16 09:55:00
Lost Angel. Kausi 8 osa 6/13. Sarjassa käydään läpi tunnettuja katoamistapauksia. Sarjan kussakin jaksossa keskitytään aina yhden kadonneen tarinaan hänen perheensä, lähimpien ystäviensä ja työtoveriensa kertomana. Osa sarjassa esiteltävistä katoamistapauksista on ratkennut, osa on yhä selvittämättä. (Disappeared, dokumentti, USA, 2017).
2024-05-16 11:00:00
Murder at the House of God. UUSI SARJA Kaikilla perheillä on salaisuuksia, mutta ei tällaisia. Näihin perheisiin liittyvä ihmiset ovat valmiita mihin vain, jopa murhaan, pitääkseen salaisuudet piilossa ikuisesti.
2024-05-16 12:05:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-16 12:35:00
Asuntomarkkinoille pyrkivät henkilöt ostavat huonokuntoisia kohteita ja muokkaavat niistä upeita ostajia houkuttelevia asuntoja.
2024-05-16 13:05:00
Jasmine Roth pelastaa asunnonomistajia, jotka tekivät suuria tee-se-itse-töitä ja elävät siksi ilman kylpyhuonetta, keittiötä ja makuuhuonetta. Jasmine ja hänen tiiminsä auttavat viimeistelemään ongelmalliset projektit ja muuttamaan keskeneräiset kodit unelmapaikoiksi ennätysajassa.
2024-05-16 14:05:00
Egypt Sherrod ja Mike Jackson tekevät bisnestä unelmakaupunginosassa, johon he eivät koskaan uskoneet olevan varaa. He tekevät fiksuja ostoja ja voittoja tuottavia remontteja.
2024-05-16 15:15:00
'Show-Me' State Dream Home. Kausi 2 osa 9/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-16 15:50:00
Sweet Dream Home Alabama. Kausi 2 osa 10/12. David Bromstad auttaa lottovoittajia löytämään unelmiensa kodin. Olipa kyse satojentuhansien tai miljoonien voitosta, onnekkaat äkkirikastuneet haluavat hypätä asuntomarkkinoille heti. (My Lottery Dream Home, lifestyle, USA, 2017).
2024-05-16 16:15:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-16 17:20:00
Entinen tennisammattilainen Taylor suostuu valmentamaan ystäväänsä Williä tennisturnaukseen ja huomaa pian, että Willissä on enemmän potentiaalia kuin hän luuli.
2024-05-16 18:55:00
Fatal Facade. Kausi 6, osa 8. Virtuaalimaailmassa paha saattaa vaania vain yhden klikkauksen päässä. Näissä tosielämän tapauksissa rikollinen löysi pahaa-aavistamattoman uhrinsa Facebookista, chattiyhteisöistä ja muista internetin suosituista kohtauspaikoista. (Web of Lies, rikostarina, USA, 2019).
2024-05-16 20:00:00
Naked Attraction UK:n parhaat palat. Alkaa uusintana.
2024-05-16 21:05:00
Rikosdraamasarja kertoo seksuaalirikoksia tutkivan poliisiosaston toiminnasta New Yorkissa.
2024-05-16 22:05:00