2025-12-18 10:00:00
Kausi 2. Jakso 7/7. Tähdet tähdet -finaalissa kukin kisaajista on saanut valita itselleen ikivihreän ikonisen klassikkokappaleen. Tämän lisäksi jokainen finalisti esittää toisen vähän tuoreemman klassikon”, eli aiemmin kaudella esitetyn biisin, jonka yleisö on valinnut jakson parhaaksi. Kenet kruunataan Suomen parhaaksi viihdyttäjäksi? Kotimainen musiikkiohjelma.
2025-12-18 11:30:00
Kausi 4. Jakso 18/19. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2025-12-18 11:40:00
Kausi 1. Jakso 11/20. Saint-Émilion. Nyt tutustutaan maaseudun lomakoteihin Saint-Émilionissa, joka sijaitsee ' viinialueella. Kaikki juontajat eivät kuitenkaan noudata ohjeistusta. Lisäksi nähdään upeita, mutta myös omintakeisia sisustusratkaisuja.nn Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-18 12:40:00
Kausi 2025. Jakso 1. Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-18 12:45:00
Kausi 12. Jakso 17/27. Avoimin mielin. Rosé ihastuu ihmisen luonteeseen, sukupuolella ei väliä. Hän pääsee tutustumaan kolmeen erilaiseen ihmiseen, nauttimaan romminhuuruista kakkua, pyörittämään hulavannetta ja flirttailemaankin vähän. Englantilainen realitysarja.
2025-12-18 13:45:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-18 14:55:00
Ei kuvausta saatavilla.
2025-12-18 15:00:00
Vuonna 2017 Carol ja Andrew tarvitsivat lisää tilaa kotiinsa Carolin iäkästä isää varten. Nyt Phil matkustaa tapaamaan paria ja kyselemään kuulumisia päätöksen jälkeen.
2025-12-18 16:00:00
Olympiapyöräilijä Victoria etsii koiraa, jonka hän voisi omistaa äitinsä kanssa. Vain erityinen omistaja voi viedä rhodesiankoira Leilon mukanaan, sillä se tarvitsee monenlaista hoitoa. Voisiko Victoria olla henkilö, jota se on odottanut.
2025-12-18 17:00:00
Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanot vaihtoon. Eggleston Hall Durhamissa on kuulunut samalle suvulle yli sata vuotta, mutta nykyinen omistajapari haluaa pienemmän ja helppohoitoisemman kodin. Essexissä uutta omistajaa etsii mittavan remontin kokenut 1950-luvun lukaali. Englantilainen dokumenttisarja.
2025-12-18 18:05:00
Kausi 23. Jakso 3/20. Kummia juttuja. NCIS kutsutaan paikalle selvittämään erikoista murhaa. Pian luvassa onkin yhteistyötä yövuoron kanssa ja kummitustarinoita. Amerikkalainen rikosdraamasarja.
2025-12-18 19:05:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-18 19:10:00
Vuonna 2017 Carol ja Andrew tarvitsivat lisää tilaa kotiinsa Carolin iäkästä isää varten. Nyt Phil matkustaa tapaamaan paria ja kyselemään kuulumisia päätöksen jälkeen.
2025-12-18 20:10:00
Kausi 12. Jakso 17/27. Avoimin mielin. Rosé ihastuu ihmisen luonteeseen, sukupuolella ei väliä. Hän pääsee tutustumaan kolmeen erilaiseen ihmiseen, nauttimaan romminhuuruista kakkua, pyörittämään hulavannetta ja flirttailemaankin vähän. Englantilainen realitysarja.
2025-12-18 21:10:00
Kausi 1. Jakso 11/20. Saint-Émilion. Nyt tutustutaan maaseudun lomakoteihin Saint-Émilionissa, joka sijaitsee ' viinialueella. Kaikki juontajat eivät kuitenkaan noudata ohjeistusta. Lisäksi nähdään upeita, mutta myös omintakeisia sisustusratkaisuja.nn Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-18 22:10:00
Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.
2025-12-18 23:10:00
Seikkailun kaksiosainen finaali haastaa kolme viimeistä kilpailijaa eeppisissä Pallastunturin maisemissa. Jokainen kilpailija on nyt vain omien taitojensa varassa. Luonto lisää oman haasteensa peliin syksyn ensilumien muodossa. Kuka palaa kotiin Suuren seikkailun voittajana ja 20 000 euron palkinnon kera? Ohjelmaa juontaa Jaana Pelkonen.
2025-12-19 06:00:00
Kausi 12. Jakso 17/27. Avoimin mielin. Rosé ihastuu ihmisen luonteeseen, sukupuolella ei väliä. Hän pääsee tutustumaan kolmeen erilaiseen ihmiseen, nauttimaan romminhuuruista kakkua, pyörittämään hulavannetta ja flirttailemaankin vähän. Englantilainen realitysarja.
2025-12-19 07:00:00
Bordercollie Simppa on jäänyt EM-tasolla kilpailevan lauman jalkoihin ja etsii nyt kotia, jossa hän saisi loistaa kirkkaimpana tähtenä. Simpan erityistaitoihin kuuluu esimerkiksi jonottaminen. Silkkiterrieri Bruno kaipaa kotia, jossa ymmärretään sille ominaista iltaäreyttä. Sekarotuinen Taika etsii uutta kotia omistajan muuttuneen elämäntilanteen vuoksi. Taika on hurmaava, kiltti ja osaava - todellinen kullanmuru, kunhan hän pääsee sopivampaan ympäristöön ja ainoaksi koiraksi, sillä se ei millään tahdo tulla toimeen muiden koirien kanssa.
2025-12-19 08:00:00
Kausi 1. Jakso 11/20. Saint-Émilion. Nyt tutustutaan maaseudun lomakoteihin Saint-Émilionissa, joka sijaitsee ' viinialueella. Kaikki juontajat eivät kuitenkaan noudata ohjeistusta. Lisäksi nähdään upeita, mutta myös omintakeisia sisustusratkaisuja.nn Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-19 09:00:00
Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.
2025-12-19 10:00:00
Millaisia teoksia syntyy sadan metrin syvyydessä? Tehtävänä on herättää rakennelmat eloon valon ja varjojen avulla. Yksi rakentajapari joutuu jättämään kisan.
2025-12-19 11:30:00
Kausi 1. Jakso 14/14. Äidin ja isän uusi koti. Drew ja Jonathan jatkavat Kanadasta Los Angelesiin muuttavien vanhempiensa uuden kotitalon remonttia. Viivästykset ja muutokset piinaavat projektia, jossa mm. laajennetaan keittiötä, ruokailuhuonetta ja makuuhuonetta sekä muunnetaan lisämakuuhuoneet äidille työhuone-ateljeeksi ja isälle musiikki- ja TV-huoneeksi. Kanadalainen lifestyleohjelma.
2025-12-19 12:30:00
Vuonna 2017 Carol ja Andrew tarvitsivat lisää tilaa kotiinsa Carolin iäkästä isää varten. Nyt Phil matkustaa tapaamaan paria ja kyselemään kuulumisia päätöksen jälkeen.
2025-12-19 13:30:00
Vierailemme jalkapalloilija Joel Pohjanpalon kotona ja kuulemme, miten hän on ottanut unenlaadun huomioon vaativan urheiluarkensa keskellä. Univalmentaja Eevert Partinen kertoo, millaisia vaikutuksia syvän unen puutteella on hyvinvointiin. Nina tutustuu ryhtiä parantavaan kasvojoogaan.
2025-12-19 14:00:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-19 15:05:00
Kausi 9. Jakso 16/16. Kuka vie voiton?. Kauden viimeinen peli kääntyy raastavaksi taisteluksi, jossa jokainen kilpailija joutuu äärirajoille. Heimoneuvostossa nähdään tunteikkaita puheenvuoroja, kun tuomaristo pääsee hiillostamaan finalisteja. Kotimainen realitysarja. (90') Ohjelmatekstitys.
2025-12-19 17:05:00
Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanot vaihtoon. Eggleston Hall Durhamissa on kuulunut samalle suvulle yli sata vuotta, mutta nykyinen omistajapari haluaa pienemmän ja helppohoitoisemman kodin. Essexissä uutta omistajaa etsii mittavan remontin kokenut 1950-luvun lukaali. Englantilainen dokumenttisarja.
2025-12-19 18:10:00
Katja Kallion menestysromaaniin pohjautuvassa draamassa romantiikannälkäinen kolmekymppinen Iiris (Minna Haapkylä) haaveilee rakkaudesta 2000-luvun alun Helsingissä. Haaveet näyttävät käyvän toteen, kun Iiriksen elämään astuu komea, lupaava elokuvaohjaaja Marko (Peter Franzén). Onko onni kuitenkin pelkkää illuusiota? Pääosissa: Minna Haapkylä, Peter Franzén, Laura Malmivaara, Anna-Leena Härkönen, Matti Ristinen, Mikko Kouki, Pirkko Saisio. Ohjaus: Aku Louhimies.
2025-12-19 18:10:00
Kausi 2025. Jakso 3. Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-19 18:15:00

2025-12-19 20:35:00
Tiina on yksinhuoltaja, jonka taloustilanne on kireä ja kaikki raha, mikä tulee, myös menee. Neurovähemmistöön kuuluminen tuo omat haasteensa Tiinan taloudenhallintaan ja häntä huolettaa varsinkin mahdolliset yllätyskulut. Tilannetta auttavat ratkomaan talouden asiantuntija Joni Rintamaa, psykologi Karoliina Mellanen ja juontaja Jaana Pelkonen.
2025-12-19 20:40:00

2025-12-19 21:35:00
Ruth ja Ken ovat kuuroja, ja kodin hajanaiset asuintilat hankaloittavat kommunikointia viittomakielellä. Sekä Kirstien että Philin pitää yrittää tarjota pariskunnalle avarampaa tilaa.
2025-12-19 21:40:00
Ruth ja Ken ovat kuuroja, ja kodin hajanaiset asuintilat hankaloittavat kommunikointia viittomakielellä. Sekä Kirstien että Philin pitää yrittää tarjota pariskunnalle avarampaa tilaa.
2025-12-19 22:35:00
Wilma ja Frank ovat asuneet samassa talossa 25 vuotta, ja nyt lapset ovat lentämässä pesästä. Pari kaipaa uutta elämäntyyliä, ja Frank uskoo, että ratkaisu on remontti. Wilma kuitenkin kaihoaa asumaan rannikolle.
2025-12-19 22:40:00

2025-12-19 23:35:00
Kausi 2. Jakso 7/7. Tähdet tähdet -finaalissa kukin kisaajista on saanut valita itselleen ikivihreän ikonisen klassikkokappaleen. Tämän lisäksi jokainen finalisti esittää toisen vähän tuoreemman klassikon”, eli aiemmin kaudella esitetyn biisin, jonka yleisö on valinnut jakson parhaaksi. Kenet kruunataan Suomen parhaaksi viihdyttäjäksi? Kotimainen musiikkiohjelma.
2025-12-19 23:40:00

2025-12-20 06:00:00
Kausi 1. Jakso 8/20. Combe Martin. Nyt on vuorossa Combe Martinin alue Britannian Pohjois-Devonissa. Kolmikko etsii lomakoteja, joista on upeat maisemat. Luvassa on häkellyttävän hienoja kohteita muun muassa glampingin merkeissä. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-20 07:00:00
Kausi 1. Jakso 9/20. Pohjois-Fuerteventura. Juontajat ovat matkustaneet Pohjois-Fuerteventuraan. Siellä he tutustuvat kohteisiin, jotka vaihtelevat Corralejon kaupungin sykkeestä maaseudun rauhaan. Mutta missä onkaan sietämättömän kuuma? Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-20 08:00:00
Jesse on ottanut isoäitinsä siirtolapuutarhapalstan hoitaakseen. Palsta on Jessen omien sanojen mukaan kaaos ja tekemistä siinä riittääkin. Jessen haaveissa siintää lapsiystävällinen piha, jossa perheen pieninkin puutarhuri voisi temmeltää turvallisesti.
2025-12-20 09:00:00
Säilyttääkö vanha vai tehdäkö uusi?. Sirkku on ostanut perintörahoilla kesämökin, joka on paljastunut vinoksi. Mikko ja Ville ovat suuren päätöksen edessä, sillä heidän on ratkaistava, lähdetäänkö vanhaa mökkiä suoristamaan vai rakennetaanko sen tilalle kokonaan uusi mökki.
2025-12-20 10:00:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa. Dokumenttisarja.
2025-12-20 10:00:00
Kausi 2025. Jakso 3. Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-20 10:05:00
Rokkistara-Robbie. Bändissä rumpuja soittava Robbie etsii neitoa, jonka kanssa löytyisi yhteinen rytmi. Hän tapaa kirveenheittäjän, kauneuskuningattaren ja tankotanssijan. Olisiko joku heistä se oikea? Englantilainen realitysarja.
2025-12-20 11:05:00
Kausi 12. Jakso 15/27. Adonis haussa. Lihaksikkaasta ja sporttisesta komistuksesta haaveileva Emily tapaa kolme miestä sokkotreffi-illallisella. Jos unelmien adonista ei löydy, luvassa on ainakin hyvää ruokaa ja hauskaa seuraa. Englantilainen realitysarja.
2025-12-20 12:05:00
Kausi 4. Jakso 18/19. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2025-12-20 12:10:00
Ruth ja Ken ovat kuuroja, ja kodin hajanaiset asuintilat hankaloittavat kommunikointia viittomakielellä. Sekä Kirstien että Philin pitää yrittää tarjota pariskunnalle avarampaa tilaa.
2025-12-20 13:10:00
Wilma ja Frank ovat asuneet samassa talossa 25 vuotta, ja nyt lapset ovat lentämässä pesästä. Pari kaipaa uutta elämäntyyliä, ja Frank uskoo, että ratkaisu on remontti. Wilma kuitenkin kaihoaa asumaan rannikolle.
2025-12-20 14:10:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla.
2025-12-20 14:15:00
Leivonnan lumoissa. Uusi kausi alkaa! Kymmenen taitavaa leipuria kisaa Australian kondiittorimestarin tittelistä. Tuomareina toimivat viime kaudelta tuttuun tapaan Melissa Leong ja Amaury Guichon. Ensimmäisessä haasteessa kisaajat paljastavat itsensä mestariteoksellaan. Voittaja saa palkinnoksi salaisen laatikon, jonka voimat paljastuvat vasta, kun se avataan. Australialainen realitysarja.
2025-12-20 14:15:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-20 14:20:00

2025-12-20 15:40:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-20 15:45:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-20 16:50:00
Kausi 2025. Jakso 3. Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-20 16:55:00
Ei kuvausta saatavilla.
2025-12-20 17:00:00
Kausi 16. Jakso 16/16. Joulusikermä. Havuntuoksuinen memory lane. Kauniista, hilpeistä ja tunteikkaista joululauluesityksistä vastaavat menneiden kausien iki-ihanat Vain elämää -artistit. Joulupöytään ovat istahtaneet mm. Erin, Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Anssi Tuisku, Anssi Kela ja lukuisat muut. Ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille! Kotimainen musiikkiohjelma. (65') Ohjelmatekstitys.
2025-12-20 18:30:00
Arkkitehti Ella valmistautuu äitiyslomaan ja tapaa uuden sijaisensa. Epäilykset heräävät, kun Ella huomaa sijaisen hivuttautuvan töiden lisäksi myös hänen henkilökohtaiseen elämäänsä.
2025-12-20 19:40:00
Ellan epäilykset Paulan suhteen kasvavat samalla kun hänen mielenterveytensä murenee. Lähipiiri kääntyy Ellaa vastaan, ja Ella alkaa yhä vahvemmin uskoa Paulan syyllisyyteen.
2025-12-20 20:50:00
Ella pyrkii näyttämään Paulan syyllisyyden toteen, mutta joutuukin itse vain vahvemmin epäilyjen kohteeksi. Kärsiikö Ella lapsivuodepsykoosista vai yrittääkö Paula oikeasti varastaa hänen elämänsä.
2025-12-20 21:55:00
Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanot vaihtoon. Eggleston Hall Durhamissa on kuulunut samalle suvulle yli sata vuotta, mutta nykyinen omistajapari haluaa pienemmän ja helppohoitoisemman kodin. Essexissä uutta omistajaa etsii mittavan remontin kokenut 1950-luvun lukaali. Englantilainen dokumenttisarja.
2025-12-20 22:55:00
18-vuotias Jasmine etsii koiraa korvatakseen kaksossiskonsa Sholan, joka lähtee yliopistoon. Hänen perheensä pitää beagle Zoea täydellisenä kumppanina, mutta Jasmine ei ole asiasta niinkään varma.
2025-12-21 00:00:00
Kausi 1. Jakso 1/8. Peli alkaa. 18 kilpailijaa saapuu Vanajanlinnaan pelaamaan elämänsä jännittävintä peliä, jossa ei voi luottaa keneenkään. Ketkä kilpailijoista Christoffer valitsee petollisiksi, ja ketkä jäävät uskollisten puolelle pelkäämään murhatuksi tulemista? Kotimainen realitysarja.
2025-12-21 06:00:00
Kausi 1. Jakso 10/20. Salerno. Kolmikko lähtee ajamaan pitkin sateista Salernoa lähellä Amalfin rannikkoa Italiassa. Kukin etsii perhelomakohdetta, mutta Sam haluaa tehdä vaikutuksen 70-luvun biletalolla. Sen sijaan Amandan kohde on täynnä ihania herkkuja. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-21 07:00:00
Kausi 1. Jakso 11/20. Saint-Émilion. Nyt tutustutaan maaseudun lomakoteihin Saint-Émilionissa, joka sijaitsee ' viinialueella. Kaikki juontajat eivät kuitenkaan noudata ohjeistusta. Lisäksi nähdään upeita, mutta myös omintakeisia sisustusratkaisuja.nn Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-21 08:00:00
Paula Norosella on paljon pihahaaveita, mutta myös haasteita. Hänen mökkinsä tontti viettää jyrkästi rantaan ja se vaatii kunnon pohjatyöt. Lauralla ja Teemulla on edessään työläs projekti, mutta lopputulos palkitsee moninkertaisesti.
2025-12-21 09:00:00
Minnan äidin kesämökki on siirtynyt Minnan omistukseen. Edessä on kokonaisvaltainen remontti. Minna toivoo, että mökki olisi remontin jälkeen hänen näköisensä. Mikon ja Villen käsissä mökki kokeekin valtavan uudistuksen.
2025-12-21 10:00:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla.
2025-12-21 10:05:00
Mary kertoo, mitä herkkuja voit valmistaa lihattomana päivänä. Keittiössä valmistuvat huevos rancheros -aamiainen, herkullinen kauramaitolatte, vaahterasiirappisia ruusukaaleja ja voileipiä tempestä tehdyllä pekonilla. Mary näyttää, että kasvisruokakin voi olla täyttävää ja herkullista.
2025-12-21 10:35:00
Kausi 12. Jakso 16/27. Bileitä ja pyhäkoulua. 27-vuotias Alex tykkää bilettää kavereiden kanssa ja käydä sunnuntaisin kirkossa. Hän tapaa kolme neitoa ja yllättyy iloisesti siitä, miten samanhenkisiä he ovat. Mutta löytyykö kenenkään kanssa kipinää? Englantilainen realitysarja.
2025-12-21 11:35:00
Wilma ja Frank ovat asuneet samassa talossa 25 vuotta, ja nyt lapset ovat lentämässä pesästä. Pari kaipaa uutta elämäntyyliä, ja Frank uskoo, että ratkaisu on remontti. Wilma kuitenkin kaihoaa asumaan rannikolle.
2025-12-21 12:35:00
Vuonna 2017 Carol ja Andrew tarvitsivat lisää tilaa kotiinsa Carolin iäkästä isää varten. Nyt Phil matkustaa tapaamaan paria ja kyselemään kuulumisia päätöksen jälkeen.
2025-12-21 13:35:00
Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanot vaihtoon. Eggleston Hall Durhamissa on kuulunut samalle suvulle yli sata vuotta, mutta nykyinen omistajapari haluaa pienemmän ja helppohoitoisemman kodin. Essexissä uutta omistajaa etsii mittavan remontin kokenut 1950-luvun lukaali. Englantilainen dokumenttisarja.
2025-12-21 14:40:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla.
2025-12-21 14:45:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-21 15:55:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-21 17:00:00
Kausi 18. Jakso 15/28. Leevi aloittaa saliharrastuksen ja hänelle sattuu pieni haaveri. Nikke on turhautunut ja väärinkäsityksen myötä Leevi saa kuulla kunniansa. Kotimainen draama. (24') Ohjelmatekstitys.
2025-12-21 17:35:00
Leevi haluaa itselleen paremman auktoriteetin. Max ymmärtää mustasukkaisuutensa ja antaa Jannican tehdä mitä haluaa. Ilmari kohtaa viimein menneisyyden haamunsa.
2025-12-21 18:05:00
Jannica luulee säikäyttäneen treffikumppaninsa. Sonja tupsahtaa takaisin polille ammattiliiton hommissa. Marjutilta pyydetään lupaa vaativaan leikkaukseen.
2025-12-21 18:40:00
Jannica turvautuu vanhaan tuttuunsa, Jesse puolestaan lähtee karkuun omaansa. Sopimustaisto lykkää leikkauksia, ellei joku suostu joustamaan. Jari tuntee mustasukkaisuutta.
2025-12-21 19:10:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-21 19:15:00
Kausi 23. Jakso 3/20. Kummia juttuja. NCIS kutsutaan paikalle selvittämään erikoista murhaa. Pian luvassa onkin yhteistyötä yövuoron kanssa ja kummitustarinoita. Amerikkalainen rikosdraamasarja.
2025-12-21 20:15:00
Tiina on yksinhuoltaja, jonka taloustilanne on kireä ja kaikki raha, mikä tulee, myös menee. Neurovähemmistöön kuuluminen tuo omat haasteensa Tiinan taloudenhallintaan ja häntä huolettaa varsinkin mahdolliset yllätyskulut. Tilannetta auttavat ratkomaan talouden asiantuntija Joni Rintamaa, psykologi Karoliina Mellanen ja juontaja Jaana Pelkonen.
2025-12-21 21:15:00
Olympiapyöräilijä Victoria etsii koiraa, jonka hän voisi omistaa äitinsä kanssa. Vain erityinen omistaja voi viedä rhodesiankoira Leilon mukanaan, sillä se tarvitsee monenlaista hoitoa. Voisiko Victoria olla henkilö, jota se on odottanut.
2025-12-21 22:20:00
Vuonna 2017 Carol ja Andrew tarvitsivat lisää tilaa kotiinsa Carolin iäkästä isää varten. Nyt Phil matkustaa tapaamaan paria ja kyselemään kuulumisia päätöksen jälkeen.
2025-12-21 23:20:00
Kausi 1. Jakso 2/8. Muistoasi kunnioittaen. Yön aikana yksi kilpailijoista on murhattu. Hänen muistolleen on järjestetty muistotilaisuus, jonka aikana on mahdollisuus löytää hopeaharkkoja. Uskolliset yrittävät päästä petollisten jäljille, ja pyöreästä pöydästä karkotetaan ensimmäinen kilpailija. Kotimainen realitysarja.
2025-12-22 06:00:00
Millaisia teoksia syntyy sadan metrin syvyydessä? Tehtävänä on herättää rakennelmat eloon valon ja varjojen avulla. Yksi rakentajapari joutuu jättämään kisan.
2025-12-22 07:30:00
Luvassa on näyttäviä tuhon hetkiä Hyvinkään pesäpallostadionilla. Hutilyönteihin ei ole varaa kenelläkään, kun panoksena on legendaarinen Kultainen Elementti.
2025-12-22 09:00:00
Anni ja Mikko tutustuvat puutaloihin, joissa yhdistyvät alueen perinteet ja modernit ratkaisut. Näissä kodeissa on nähtävillä alueen historia, vehreät pihat ja yhteisöllisyys.
2025-12-22 09:30:00
Tällä kertaa Anni ja Mikko vierailevat kolmessa kohteessa, joiden arkkitehtoninen muotoilu on rohkeaa ja omaperäistä. Näiden kotien suunnittelussa näkyy myös ympäröivät olosuhteet ja luonto. Kotimainen sisustusohjelma.
2025-12-22 10:00:00
Kilpailijoiden rivit harvenevat, tunnelma tihenee ja ryhmäpaine kasvaa. Päivän tehtävässä testataan kilpailijoiden muistia eikä sekaannuksilta vältytä. Syytöksiä ja epäilyjä esitetään pienissä porukoissa ja lopulta pyöreässä pöydässä, jossa tunnelma on kaikkea muuta kuin lempeä.
2025-12-22 11:30:00
Kausi 1. Jakso 9/25. Pikaruokaa kotona. Mary näyttää, miten tehdä noutoruokaherkkuja omassa keittiössä. Hän valmistaa herkullisia fajitoja, raikkaan sushityylisen tonnikalabowlin, Detroit-tyylistä juustopizzaa ja ihania satay-vartaita kanasta. Nämä helpot reseptit tuovat ravintolan omaan keittiöösi. Kanadalainen ruokareality.
2025-12-22 12:00:00
Kausi 1. Jakso 12/20. Begur. Kolmikko on Espanjassa Begurin alueella etsimässä lomakoteja, joista on hyvä näköala. Tarjolla on muun muassa kaupunkipientalo ja upea bilekämppä. Mysteeritalo voi vielä sekoittaa pakkaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-22 13:00:00
Kausi 12. Jakso 18/27. Blondin kosto. Jakson sinkku Ryan on 29-vuotias kiinteistöhuoltaja ja DJ Bournemouthista. Hän tapaa laskettelevan Alexin, horoskooppeihin uskovan Bethin ja leipovan reseptionisti Laurenin. Ryanin persoona miellyttää, mutta puolivahingossa blondatut hiukset ovat eräille kauhistus. Englantilainen realitysarja.
2025-12-22 14:00:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-22 15:05:00
Sarah ja Shaun asuvat viiden lapsensa kanssa hurmaavassa mutta epäkäytännöllisessä kolmikerroksisessa merenrantakodissa Whitley Bayssa. Saavatko Philin käytännöllisemmät ratkaisut Sarahin luopumaan loistosijainnista.
2025-12-22 16:10:00
Aviopari Dexter ja Aaron etsivät pörröistä, tanakkaa koiraa. Chihuahua Ellie todistaa, ettei vaatimuksilla ole väliä, kun on kyse täydellisestä löydöstä.
2025-12-22 17:10:00
18-vuotiaalla Stiinalla on omistusasunto ja auto, mutta opiskelijan pienet tulot. Fanitavaraa keräilevä Stiina on havahtunut, että säästötilin varat eivät riitä loputtomiin ja hän pelkää taloutensa puolesta. Rahataitojen haltuunotossa Stiinaa saapuu auttamaan juontaja Jaana Pelkonen yhdessä talouden asiantuntija Joni Rintamaan kanssa.
2025-12-22 18:10:00
Suomen singlelistan kärkipaikalla lukuisia kertoja viihtynyt Haloo Helsinki! konsertoi Helsingin Olympiastadioilla kesäkuussa 2022. Vuonna 2006 perustettu yhtye on julkaissut uransa aikana kuusi albumia, joita on myyty yhteensä yli 300 000 kappaletta. Kotimainen pisteohjelma.
2025-12-22 20:20:00
Sarah ja Shaun asuvat viiden lapsensa kanssa hurmaavassa mutta epäkäytännöllisessä kolmikerroksisessa merenrantakodissa Whitley Bayssa. Saavatko Philin käytännöllisemmät ratkaisut Sarahin luopumaan loistosijainnista.
2025-12-22 21:25:00
Kausi 12. Jakso 18/27. Blondin kosto. Jakson sinkku Ryan on 29-vuotias kiinteistöhuoltaja ja DJ Bournemouthista. Hän tapaa laskettelevan Alexin, horoskooppeihin uskovan Bethin ja leipovan reseptionisti Laurenin. Ryanin persoona miellyttää, mutta puolivahingossa blondatut hiukset ovat eräille kauhistus. Englantilainen realitysarja.
2025-12-22 22:25:00
Kausi 1. Jakso 12/20. Begur. Kolmikko on Espanjassa Begurin alueella etsimässä lomakoteja, joista on hyvä näköala. Tarjolla on muun muassa kaupunkipientalo ja upea bilekämppä. Mysteeritalo voi vielä sekoittaa pakkaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-22 23:25:00
Katjan ja Kimmon mökiltä löytyy uniikki grillikellari, joka muistuttaa Kimmoa hänen isästään. Grillikellari kaipaa kipeästi kunnostusta, jotta se voisi taas toimia suvun kokoontumispaikkana. Onnistuuko Laura säilyttämään grillikellarin ainutlaatuisen tunnelman.
2025-12-23 06:00:00
Kausi 12. Jakso 18/27. Blondin kosto. Jakson sinkku Ryan on 29-vuotias kiinteistöhuoltaja ja DJ Bournemouthista. Hän tapaa laskettelevan Alexin, horoskooppeihin uskovan Bethin ja leipovan reseptionisti Laurenin. Ryanin persoona miellyttää, mutta puolivahingossa blondatut hiukset ovat eräille kauhistus. Englantilainen realitysarja.
2025-12-23 07:00:00
Autojen kanssa yhteen ottanut saksanpaimenkoira Leidi etsii loppuelämän kotia, jossa sen aktiivista luonnetta arvostetaan. Leidi vihaa suihkussa peseytymistä, mutta tykkää pulikoida järvessä. Pointteri Mona on pelastettu kadulta ja etsii kotia, jossa ymmärretään lintukoiran sielunmaisemaa. Yorkshirenterrieri Letice etsii nyt neljättä ja toivottavasti viimeistä kotia. Mutta kuka on Tohtori Leipä ja kenen erityistaitona on haistaa punkit.
2025-12-23 08:00:00
Kausi 1. Jakso 12/20. Begur. Kolmikko on Espanjassa Begurin alueella etsimässä lomakoteja, joista on hyvä näköala. Tarjolla on muun muassa kaupunkipientalo ja upea bilekämppä. Mysteeritalo voi vielä sekoittaa pakkaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-23 09:00:00
Katjan ja Kimmon mökiltä löytyy uniikki grillikellari, joka muistuttaa Kimmoa hänen isästään. Grillikellari kaipaa kipeästi kunnostusta, jotta se voisi taas toimia suvun kokoontumispaikkana. Onnistuuko Laura säilyttämään grillikellarin ainutlaatuisen tunnelman.
2025-12-23 10:00:00
Aamiaispöydässä jää jälleen yksi tuoli tyhjäksi, mutta sitä ei ole aikaa jäädä suremaan. Christoffer on järjestänyt kilpailijoille sunnuntaiajelun, joka antaa ajattelemisen aihetta. Verkko petollisten ympärillä alkaa kiristyä ja liittolaiset nousevat toisiaan vastaan.
2025-12-23 11:30:00
Kausi 1. Jakso 10/25. Kakkujuttuja. Mary näyttää, miten helppoa kakun leipominen voi olla. Hän tekee helpon peltikakun, ihastuttavan lettukakun ja lisäksi herkullisia vaahtokarkkimuffineja. Leipominen ei ole koskaan ollut näin rentoa! Kanadalainen ruokareality.
2025-12-23 12:00:00
Kausi 1. Jakso 13/20. Amalfi. Kolmikko on Italiassa kauniilla Amalfin rannikolla etsimässä lomakoteja vuorenrinteillä. Reidet ovat siis koetuksella. Tarjolla on niin asuntoja kuin talojakin. Sam yllättää muut poikkeavalla suupalallaan. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-23 13:00:00
Kausi 12. Jakso 19/27. Golfaava avustaja. Jakson sinkku Nina on 25-vuotias henkilökohtainen avustaja. Hän harrastaa intohimoisesti golfia, jonka aloitti jo 7-vuotiaana. Hän tapaa personal trainer Cameronin, malli ja minigolfaaja Dominicin ja karaokesta ja pubeista pitävän Emekan. Englantilainen realitysarja.
2025-12-23 14:00:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon. Australialainen realitysarja.
2025-12-23 15:05:00
Kausi 9. Jakso 8. Tilaa elämälle. Muistelemme Kathleenin ja Tomin harrastusvälinekaaoksen sävyttämää projektia vuodelta 2016. Nyt perheen pikkulapset ovat kasvaneet teineiksi, ja Kirstie pääsee näkemään, millaisia uusia ratkaisuja lääkäripariskunta on tehnyt. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-23 16:05:00
Kausi 18. Jakso 19/28. Leevi tukee koulukiusattua, jossa tunnistaa oman menneisyytensä. Vaativa leikkaus alkaa. Kotimainen draama. (21') Ohjelmatekstitys.
2025-12-23 16:35:00
Jannica ei uskalla kohdata Rikua, mutta ei pääse tältä karkuun. Leevi antaa tunteiden mennä edelle eikä reagoi väkivaltatilanteessa. Jari saa miellyttävän kutsun.
2025-12-23 17:10:00
Ei kuvausta saatavilla.
2025-12-23 17:15:00
Havuntuoksuinen memory lane. Kauniista, hilpeistä ja tunteikkaista joululauluesityksistä vastaavat menneiden kausien iki-ihanat Vain elämää -artistit. Joulupöytään ovat istahtaneet mm. Erin, Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Anssi Tuisku, Anssi Kela ja lukuisat muut. Ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille.
2025-12-23 18:45:00
Kausi 3. Jakso 8/8. Kartanot vaihtoon. Eggleston Hall Durhamissa on kuulunut samalle suvulle yli sata vuotta, mutta nykyinen omistajapari haluaa pienemmän ja helppohoitoisemman kodin. Essexissä uutta omistajaa etsii mittavan remontin kokenut 1950-luvun lukaali. Englantilainen dokumenttisarja.
2025-12-23 19:50:00
Kausi 9. Jakso 8. Tilaa elämälle. Muistelemme Kathleenin ja Tomin harrastusvälinekaaoksen sävyttämää projektia vuodelta 2016. Nyt perheen pikkulapset ovat kasvaneet teineiksi, ja Kirstie pääsee näkemään, millaisia uusia ratkaisuja lääkäripariskunta on tehnyt. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-23 20:50:00
Kausi 12. Jakso 19/27. Golfaava avustaja. Jakson sinkku Nina on 25-vuotias henkilökohtainen avustaja. Hän harrastaa intohimoisesti golfia, jonka aloitti jo 7-vuotiaana. Hän tapaa personal trainer Cameronin, malli ja minigolfaaja Dominicin ja karaokesta ja pubeista pitävän Emekan. Englantilainen realitysarja.
2025-12-23 21:50:00
Kausi 1. Jakso 13/20. Amalfi. Kolmikko on Italiassa kauniilla Amalfin rannikolla etsimässä lomakoteja vuorenrinteillä. Reidet ovat siis koetuksella. Tarjolla on niin asuntoja kuin talojakin. Sam yllättää muut poikkeavalla suupalallaan. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-23 22:50:00
Kausi päättyy! Jonaksen arkkitehti-isä on suunnitellut 70-luvulla harvinaisen kolmiomökin, josta on tullut erityisen rakas paikka varsinkin Jonaksen vaimolle Annikalle. Mökin normaalista poikkeavan muodon vuoksi remontti toteutetaan millintarkkana mittatilaustyönä.
2025-12-23 23:50:00
18-vuotiaalla Stiinalla on omistusasunto ja auto, mutta opiskelijan pienet tulot. Fanitavaraa keräilevä Stiina on havahtunut, että säästötilin varat eivät riitä loputtomiin ja hän pelkää taloutensa puolesta. Rahataitojen haltuunotossa Stiinaa saapuu auttamaan juontaja Jaana Pelkonen yhdessä talouden asiantuntija Joni Rintamaan kanssa.
2025-12-24 06:00:00
Kausi 12. Jakso 19/27. Golfaava avustaja. Jakson sinkku Nina on 25-vuotias henkilökohtainen avustaja. Hän harrastaa intohimoisesti golfia, jonka aloitti jo 7-vuotiaana. Hän tapaa personal trainer Cameronin, malli ja minigolfaaja Dominicin ja karaokesta ja pubeista pitävän Emekan. Englantilainen realitysarja.
2025-12-24 07:00:00
4-vuotias kettuterrieri Riku rakastaa roskaruokaa ja reissuelämää. Hän etsii kotia, jossa voisi jatkaa karavaanariharrastusta ja oppia koirakansalaisen perustaitoja. Arka ja pelokas Nipsu ei tule toimeen pienten lasten kanssa ja etsii nyt osaavaa kotia, jossa hän oppisi rentoutumaan. Kultainennoutaja Momo rakastaa rodulleen tyypillisesti kaikkia ihmisiä, mutta kauppaan kuuluu myös yksi pehmorotta.
2025-12-24 08:00:00
Kausi 1. Jakso 13/20. Amalfi. Kolmikko on Italiassa kauniilla Amalfin rannikolla etsimässä lomakoteja vuorenrinteillä. Reidet ovat siis koetuksella. Tarjolla on niin asuntoja kuin talojakin. Sam yllättää muut poikkeavalla suupalallaan. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-24 09:00:00
Kausi päättyy! Jonaksen arkkitehti-isä on suunnitellut 70-luvulla harvinaisen kolmiomökin, josta on tullut erityisen rakas paikka varsinkin Jonaksen vaimolle Annikalle. Mökin normaalista poikkeavan muodon vuoksi remontti toteutetaan millintarkkana mittatilaustyönä.
2025-12-24 10:00:00
Christoffer kahlitsee kilpailijat kiinni toisiinsa ja sysää heidät Hämeen linnan syövereihin. Petolliset eivät ole turvassa, kun pyöreän pöydässä nostetaan epäilykset esiin. Päivän päätteeksi kirosanojen lisäksi huoneessa lentelee tavarat.
2025-12-24 11:30:00
Kausi 1. Jakso 11/25. Pakastimen aarteet. Mary näyttää, miten pakastimen perukoille jääneille raaka-aineille voi antaa uuden elämän kekseliäissä aterioissa. Hän valmistaa banaanileipää, kreikkalaista spanakopita-piirasta, vihreää keittoa ja ihastuttavia brunssiannoksia pakastimen antimista. Kanadalainen ruokareality.
2025-12-24 12:00:00
Kausi 1. Jakso 14/20. Tamarin laakso. Nyt matkataan jälleen Britanniaan. Näyttämönä on Tamarin laakso Devonin kreivikunnassa. Luvassa on muun muassa uima-allas keskellä maaseutua ja upea, vanha porttitalo. Autossa maistellaan skonsseja. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-24 13:00:00
Kausi 12. Jakso 20/27. Särkyneiden sydänten ennekeksit. Neljä vuotta sinkkuillut James etsii sulostuttajaa elämäänsä. James on autokauppias ja innokas jalkapalloilija ja toivoo treffikumppaninkin elävän aktiivista elämää. Ehdokkaat ilahtuvat hänen komeasta ulkomuodostaan, mutta politiikka hiertää, eikä ruoanlaittokaan ota kaikilta onnistuakseen. Englantilainen realitysarja.
2025-12-24 14:00:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-24 15:05:00
Radlettin kuvankauniissa kylässä Aneri on lähtökuopissa perheen pienestä kodista, mutta Nihar rakastaa taloa, sijaintia ja upeaa pihaa. Miten käy, kun remontti lähtee täysin käsistä.
2025-12-24 16:05:00
Kausi 18. Jakso 21/28. Nikke ja Jesse joutuvat keskelle väkivaltatilannetta. Johanna huomaa Adan kasvaneen nuoreksi naiseksi. Sopimustaistelut jatkuvat polilla. Kotimainen draama. (20') Ohjelmatekstitys.
2025-12-24 16:35:00
Polilla selvitellään rajua työpaikkaromanssia ja sopimustaistossa tullaan vihdoin lopputulokseen. Kehonrakentaja kertoo jotain, josta Leevi kiinnostuu.
2025-12-24 17:05:00
Samuli ja Venla Edelmann, Suvi Teräsniska, Mikko Kuustonen, Emma & Matilda, Olli Halonen sekä Aliisa Syrjä esiintyvät HelsinkiMission tunnelmallisessa Joulun tähdet -konsertissa yksinäisyyttä vastaan. Konsertin juontaa Jaana Pelkonen. Artistit esittävät omia kappaleita sekä tunnettuja joululauluja - musiikillisesta sisällöstä vastaa konsertin kapellimestari Leri Leskinen. Lisäksi konsertissa esiintyy HelsinkiMission musiikkikoulu Resonaarin oppilaita. Konsertissa nähdään myös koskettavia tarinoita HelsinkiMission avunsaajista. Kotimainen pisteohjelma.
2025-12-24 18:35:00
18-vuotiaalla Stiinalla on omistusasunto ja auto, mutta opiskelijan pienet tulot. Fanitavaraa keräilevä Stiina on havahtunut, että säästötilin varat eivät riitä loputtomiin ja hän pelkää taloutensa puolesta. Rahataitojen haltuunotossa Stiinaa saapuu auttamaan juontaja Jaana Pelkonen yhdessä talouden asiantuntija Joni Rintamaan kanssa.
2025-12-24 19:35:00
Radlettin kuvankauniissa kylässä Aneri on lähtökuopissa perheen pienestä kodista, mutta Nihar rakastaa taloa, sijaintia ja upeaa pihaa. Miten käy, kun remontti lähtee täysin käsistä.
2025-12-24 20:35:00
Kausi 12. Jakso 20/27. Särkyneiden sydänten ennekeksit. Neljä vuotta sinkkuillut James etsii sulostuttajaa elämäänsä. James on autokauppias ja innokas jalkapalloilija ja toivoo treffikumppaninkin elävän aktiivista elämää. Ehdokkaat ilahtuvat hänen komeasta ulkomuodostaan, mutta politiikka hiertää, eikä ruoanlaittokaan ota kaikilta onnistuakseen. Englantilainen realitysarja.
2025-12-24 21:35:00
Kausi 1. Jakso 14/20. Tamarin laakso. Nyt matkataan jälleen Britanniaan. Näyttämönä on Tamarin laakso Devonin kreivikunnassa. Luvassa on muun muassa uima-allas keskellä maaseutua ja upea, vanha porttitalo. Autossa maistellaan skonsseja. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-24 22:35:00
Jutta ja Juha Larmilla on upea vastavalmistunut mökki, mutta voimat ja ideat on lopahtaneet ympäröivän pihan suhteen, joka näyttää rakennustyömaalta. Pariskunta toivoo Lauran suunnittelevan pihan, jossa voi rauhoittua kiireisen arjen keskellä. Lopputulos saa onnen kyyneleet virtaamaan.
2025-12-25 06:00:00
Kausi 12. Jakso 20/27. Särkyneiden sydänten ennekeksit. Neljä vuotta sinkkuillut James etsii sulostuttajaa elämäänsä. James on autokauppias ja innokas jalkapalloilija ja toivoo treffikumppaninkin elävän aktiivista elämää. Ehdokkaat ilahtuvat hänen komeasta ulkomuodostaan, mutta politiikka hiertää, eikä ruoanlaittokaan ota kaikilta onnistuakseen. Englantilainen realitysarja.
2025-12-25 07:00:00
Mäyräkoira Tove on kasvanut koko elämänsä koirakaverin kanssa, joka on hiljattain menehtynyt. Uusi arki ilman ystävää on yksinäistä, joten Tove etsii kotia, josta löytyisi uusi leikkikaveri. Yorkshirenterrieri Freija ja chihuahua Wili saapuvat paikalle samasta osoitteesta, mutta etsivät omia loppuelämän kotejaan. Molemmilla koirilla on eläinsuojelutaustaa ja niillä on erityistarpeita. Freija kaipaa erityisesti rauhallista ympäristöä ja seniori-ikäinen Wili puolestaan kotia, jossa sitä arvostetaan juuri sellaisena kuin hän on.
2025-12-25 08:00:00
Kausi 1. Jakso 14/20. Tamarin laakso. Nyt matkataan jälleen Britanniaan. Näyttämönä on Tamarin laakso Devonin kreivikunnassa. Luvassa on muun muassa uima-allas keskellä maaseutua ja upea, vanha porttitalo. Autossa maistellaan skonsseja. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-25 09:00:00
Jutta ja Juha Larmilla on upea vastavalmistunut mökki, mutta voimat ja ideat on lopahtaneet ympäröivän pihan suhteen, joka näyttää rakennustyömaalta. Pariskunta toivoo Lauran suunnittelevan pihan, jossa voi rauhoittua kiireisen arjen keskellä. Lopputulos saa onnen kyyneleet virtaamaan.
2025-12-25 10:00:00
Millaisia teoksia syntyy sadan metrin syvyydessä? Tehtävänä on herättää rakennelmat eloon valon ja varjojen avulla. Yksi rakentajapari joutuu jättämään kisan.
2025-12-25 11:30:00
Kausi 4. Jakso 19/19. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2025-12-25 11:40:00
Mihin julkkikset matkustavat, kun he haluavat rentoutua ja karata paparazzeilta? Dokumentti esittelee 100 toistaan upeampaa lomakohdetta ympäri maailmaa.
2025-12-25 11:45:00
Kausi 1. Jakso 12/25. Aamiaisherkkuja uunissa. Mary valmistaa helppoja ja nopeita aamiaisruokia uunissa. Jos pidät kanelikakusta, voisista herkkuleivistä, suklaagranolasta tai ihanasta brunssista, ota Maryn neuvoista vaarin! Kanadalainen ruokareality.
2025-12-25 12:15:00
Kausi 1. Jakso 15/20. Sorrenton niemimaa. Kolmikko on Sorrenton niemimaalla tutustumassa italialaisiin kohteisiin. Luvassa on niin isoa taloa kuin kompaktia kaupunkiasuntoakin, jossa nähdään pikkuruinen keittiö. Moneen paikkaan on vaikea ajaa, mikä hirvittää Amandaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-25 13:15:00
Kausi 12. Jakso 21/27. Kadonneen kipinän metsästäjät. Marnie etsii kilttiä, kuumaa ja kokkaustaitoista kumppania. Hän saa treffeillään tulista tunnelmaa ja jäätäviä jälkiruokia, mutta kipinää ei tahdo löytyä. Joukon yllättäjä pääsee toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2025-12-25 14:15:00
Pudotushaasteen alussa kilpailijat saavat oppitunnin suklaamestari Amaurylta. He saavat huomata, ettei suklaamestariksi tulla sattumalta, mutta onnistumisiakin nähdään. Yksi kilpailijoista joutuu tänään jättämään leikin kesken.
2025-12-25 15:25:00
Dessert Masters -keittiössä tuomarit toivovat näkevänsä kuplivia ja ilmavia luomuksia, eivätkä he joudu pettymään. Keittiö on täynnä kuplivaa iloa, mutta haasteen lopussa kaksi saa kuitenkin lähtöpassit. Jäljelle jäävät enää semifinalistit.
2025-12-25 16:30:00
Havuntuoksuinen memory lane. Kauniista, hilpeistä ja tunteikkaista joululauluesityksistä vastaavat menneiden kausien iki-ihanat Vain elämää -artistit. Joulupöytään ovat istahtaneet mm. Erin, Anna Puu, Maija Vilkkumaa, Anssi Tuisku, Anssi Kela ja lukuisat muut. Ihanaa ja rauhaisaa joulua kaikille.
2025-12-25 18:00:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-25 18:05:00
Kausi 23. Jakso 4/20. Kadonneet naiset. Kersantti katoaa kesken juoksulenkin, ja koditon mies kertoo nähneensä jonkun naisen auton takapenkillä. NCIS alkaa selvittää oudoksi paisuvaa vyyhtiä. Amerikkalainen rikosdraamasarja.
2025-12-25 19:05:00
Kausi 10. Jakso 1/4. Tilaa vaikka tenniskentälle. Adie ja Steven tarvitsevat toimivampaa tilaa kasvavalle perheelleen ja pitkiä aikoja kerrallaan vieraileville sukulaisilleen. Stevenillä on toiveissa myös iso piha. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-25 20:05:00
Kausi 12. Jakso 21/27. Kadonneen kipinän metsästäjät. Marnie etsii kilttiä, kuumaa ja kokkaustaitoista kumppania. Hän saa treffeillään tulista tunnelmaa ja jäätäviä jälkiruokia, mutta kipinää ei tahdo löytyä. Joukon yllättäjä pääsee toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2025-12-25 21:05:00
Kausi 1. Jakso 15/20. Sorrenton niemimaa. Kolmikko on Sorrenton niemimaalla tutustumassa italialaisiin kohteisiin. Luvassa on niin isoa taloa kuin kompaktia kaupunkiasuntoakin, jossa nähdään pikkuruinen keittiö. Moneen paikkaan on vaikea ajaa, mikä hirvittää Amandaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-25 22:05:00
Jolenella ja Markolla on Kivinokassa pikkuinen mökki, johon toivotaan kokonaisvaltaista päivitystä. Mikko ja Ville pohtivat, pystyykö mökkiä laajentamaan vai pitääkö rakentaa kokonaan uusi, jotta kaikki pariskunnan toiveet täyttyvät. Riemulla ei ole rajoja, kun Mikko onnistuu loihtimaan Kivinokkaan suloisen värikkään kokonaisuuden.
2025-12-26 06:00:00
Kausi 12. Jakso 21/27. Kadonneen kipinän metsästäjät. Marnie etsii kilttiä, kuumaa ja kokkaustaitoista kumppania. Hän saa treffeillään tulista tunnelmaa ja jäätäviä jälkiruokia, mutta kipinää ei tahdo löytyä. Joukon yllättäjä pääsee toisille treffeille. Englantilainen realitysarja.
2025-12-26 07:00:00
Sekarotuinen alle vuoden ikäinen Huli-koira on nimensä mukaisesti täynnä intoa ja energiaa. Huli etsii aktiivista kotia, joka ymmärtää nuoren koiran tarpeita. Shetlanninlammaskoira Marlo paimentaa kaikkea liikennettä eikä pärjää kaupunkiympäristössä, vaan kaipaa maisemanvaihdosta. Sekarotuinen Särö löydettiin pentuna bulgarialaiselta hautausmaalta ja etsii nyt ensimmäistä oikeaa kotia koiratarhoilla vietetyn vuosien jälkeen. Uusi koti löytyykin yllättävällä tavalla ja lähempää kuin osaisi aavistaa.
2025-12-26 08:00:00
Kausi 1. Jakso 15/20. Sorrenton niemimaa. Kolmikko on Sorrenton niemimaalla tutustumassa italialaisiin kohteisiin. Luvassa on niin isoa taloa kuin kompaktia kaupunkiasuntoakin, jossa nähdään pikkuruinen keittiö. Moneen paikkaan on vaikea ajaa, mikä hirvittää Amandaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-26 09:00:00
Jolenella ja Markolla on Kivinokassa pikkuinen mökki, johon toivotaan kokonaisvaltaista päivitystä. Mikko ja Ville pohtivat, pystyykö mökkiä laajentamaan vai pitääkö rakentaa kokonaan uusi, jotta kaikki pariskunnan toiveet täyttyvät. Riemulla ei ole rajoja, kun Mikko onnistuu loihtimaan Kivinokkaan suloisen värikkään kokonaisuuden.
2025-12-26 10:00:00
Luvassa on näyttäviä tuhon hetkiä Hyvinkään pesäpallostadionilla. Hutilyönteihin ei ole varaa kenelläkään, kun panoksena on legendaarinen Kultainen Elementti.
2025-12-26 11:30:00
Sarah ja Shaun asuvat viiden lapsensa kanssa hurmaavassa mutta epäkäytännöllisessä kolmikerroksisessa merenrantakodissa Whitley Bayssa. Saavatko Philin käytännöllisemmät ratkaisut Sarahin luopumaan loistosijainnista.
2025-12-26 12:30:00
Kausi 9. Jakso 8. Tilaa elämälle. Muistelemme Kathleenin ja Tomin harrastusvälinekaaoksen sävyttämää projektia vuodelta 2016. Nyt perheen pikkulapset ovat kasvaneet teineiksi, ja Kirstie pääsee näkemään, millaisia uusia ratkaisuja lääkäripariskunta on tehnyt. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-26 13:35:00
Joel Pohjanpalo vierailee Unikulman tehtaalla ja saa kotiinsa yksilöllisesti valmistetun vuoteen. Erikoishammaslääkäri Laura Nykänen kertoo hampaiden narskuttelusta eli bruksismista.
2025-12-26 14:05:00
Kausi 4. Jakso 19/19. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2025-12-26 14:10:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-26 15:30:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-26 16:55:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-26 17:00:00
Anni ja Mikko aloittavat asuntomessut tutustumalla koteihin, joissa edistynyt teknologia ja älytoiminnot lisäävät asumismukavuutta. Näissä kodeissa on kiinnitetty erityistä huomiota myös ekologisiin valintoihin. Kotimainen sisustusohjelma.
2025-12-26 17:30:00
Vuorossa ovat kodit, jotka on toteutettu rohkeilla ja persoonallisilla ratkaisuilla. Anni ja Mikko tutustuvat elämyksellisiin kohteisiin, joissa on nähtävillä asukkaidensa elämäntapa ja yllätykselliset valinnat. Kotimainen sisustusohjelma.
2025-12-26 18:00:00
Komediaelokuvassa Ville Haapasalon esittämä Tuomas Linna naamioituu inguusi Omar Ghaalaksi tutkiakseen väitöskirjaansa varten ulkomaalaisten kohtelua 2000-luvun alun Suomessa. Kun Omaria esittävä Tuomas tapaa kielikurssin opettaja Hannen (Irina Björklund), lempi leimahtaa, mutta onnistuuko Tuomas hurmaamaan suloisen Hannen omana suomalaisena itsenään? Pääosissa: Ville Haapsalo, Irina Björklund, Pietro Steiner, Katja Kukkola (nyk. Küttner), Vesa Vierikko, Kari Väänänen. Ohjaus: Ilkka Vanne.
2025-12-26 19:50:00
18-vuotiaalla Stiinalla on omistusasunto ja auto, mutta opiskelijan pienet tulot. Fanitavaraa keräilevä Stiina on havahtunut, että säästötilin varat eivät riitä loputtomiin ja hän pelkää taloutensa puolesta. Rahataitojen haltuunotossa Stiinaa saapuu auttamaan juontaja Jaana Pelkonen yhdessä talouden asiantuntija Joni Rintamaan kanssa.
2025-12-26 20:50:00
Sarah ja Shaun asuvat viiden lapsensa kanssa hurmaavassa mutta epäkäytännöllisessä kolmikerroksisessa merenrantakodissa Whitley Bayssa. Saavatko Philin käytännöllisemmät ratkaisut Sarahin luopumaan loistosijainnista.
2025-12-26 21:50:00
Kilpailijoiden rivit harvenevat, tunnelma tihenee ja ryhmäpaine kasvaa. Päivän tehtävässä testataan kilpailijoiden muistia eikä sekaannuksilta vältytä. Syytöksiä ja epäilyjä esitetään pienissä porukoissa ja lopulta pyöreässä pöydässä, jossa tunnelma on kaikkea muuta kuin lempeä.
2025-12-27 06:00:00
Kausi 1. Jakso 12/20. Begur. Kolmikko on Espanjassa Begurin alueella etsimässä lomakoteja, joista on hyvä näköala. Tarjolla on muun muassa kaupunkipientalo ja upea bilekämppä. Mysteeritalo voi vielä sekoittaa pakkaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-27 07:00:00
Kausi 1. Jakso 13/20. Amalfi. Kolmikko on Italiassa kauniilla Amalfin rannikolla etsimässä lomakoteja vuorenrinteillä. Reidet ovat siis koetuksella. Tarjolla on niin asuntoja kuin talojakin. Sam yllättää muut poikkeavalla suupalallaan. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-27 08:00:00
Katjan ja Kimmon mökiltä löytyy uniikki grillikellari, joka muistuttaa Kimmoa hänen isästään. Grillikellari kaipaa kipeästi kunnostusta, jotta se voisi taas toimia suvun kokoontumispaikkana. Onnistuuko Laura säilyttämään grillikellarin ainutlaatuisen tunnelman.
2025-12-27 09:00:00
Kausi päättyy! Jonaksen arkkitehti-isä on suunnitellut 70-luvulla harvinaisen kolmiomökin, josta on tullut erityisen rakas paikka varsinkin Jonaksen vaimolle Annikalle. Mökin normaalista poikkeavan muodon vuoksi remontti toteutetaan millintarkkana mittatilaustyönä.
2025-12-27 10:00:00
Kausi 1. Jakso 13/25. Helpotusta jouluun. Mary kertoo, miten juhlapyhien kokkauksista voi päästä helpolla. Hän valmistaa stressivapaan kalkkunarullan täytteineen, makeansuolaisia porkkanoita, rapeita perunoita, ihanaa karpalokastiketta ja maukkaan kanelipullapitkon. Älä enää hermoile juhlapäivän tarjoilusta, vaan ota rennosti Maryn tapaan! Kanadalainen ruokareality.
2025-12-27 10:30:00
Kausi 12. Jakso 18/27. Blondin kosto. Jakson sinkku Ryan on 29-vuotias kiinteistöhuoltaja ja DJ Bournemouthista. Hän tapaa laskettelevan Alexin, horoskooppeihin uskovan Bethin ja leipovan reseptionisti Laurenin. Ryanin persoona miellyttää, mutta puolivahingossa blondatut hiukset ovat eräille kauhistus. Englantilainen realitysarja.
2025-12-27 11:30:00
Kausi 12. Jakso 19/27. Golfaava avustaja. Jakson sinkku Nina on 25-vuotias henkilökohtainen avustaja. Hän harrastaa intohimoisesti golfia, jonka aloitti jo 7-vuotiaana. Hän tapaa personal trainer Cameronin, malli ja minigolfaaja Dominicin ja karaokesta ja pubeista pitävän Emekan. Englantilainen realitysarja.
2025-12-27 12:30:00
Sarah ja Shaun asuvat viiden lapsensa kanssa hurmaavassa mutta epäkäytännöllisessä kolmikerroksisessa merenrantakodissa Whitley Bayssa. Saavatko Philin käytännöllisemmät ratkaisut Sarahin luopumaan loistosijainnista.
2025-12-27 13:35:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon. Australialainen realitysarja.
2025-12-27 14:40:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-27 15:50:00
Pudotushaasteen alussa kilpailijat saavat oppitunnin suklaamestari Amaurylta. He saavat huomata, ettei suklaamestariksi tulla sattumalta, mutta onnistumisiakin nähdään. Yksi kilpailijoista joutuu tänään jättämään leikin kesken.
2025-12-27 17:00:00
Anni ja Mikko tutustuvat puutaloihin, joissa yhdistyvät alueen perinteet ja modernit ratkaisut. Näissä kodeissa on nähtävillä alueen historia, vehreät pihat ja yhteisöllisyys.
2025-12-27 17:30:00
Tällä kertaa Anni ja Mikko vierailevat kolmessa kohteessa, joiden arkkitehtoninen muotoilu on rohkeaa ja omaperäistä. Näiden kotien suunnittelussa näkyy myös ympäröivät olosuhteet ja luonto. Kotimainen sisustusohjelma.
2025-12-27 18:00:00
Tom Cruise nousi supertähdeksi roolissaan tässä elokuvassa, joka näytti millainen on uudenaikainen kassamenestys! Cruise on taidokas lentäjä nimeltään Maverick, joka lähetetään laivaston arvostettuun Top Gun ‐ohjelmaan. Mutta ollakseen paras kaikista, hän tarvitsee apua laivueensa siipikoneen lentäjältä (Anthony Edwards) ja uudelta rakastetultaan (Kelly McGillis). Val Kilmerinkin tähdittämä elokuva tarjoaa henkeäsalpaavaa viihdettä.
2025-12-27 20:15:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-27 20:20:00
Aviopari Dexter ja Aaron etsivät pörröistä, tanakkaa koiraa. Chihuahua Ellie todistaa, ettei vaatimuksilla ole väliä, kun on kyse täydellisestä löydöstä.
2025-12-27 21:25:00
Kausi 9. Jakso 8. Tilaa elämälle. Muistelemme Kathleenin ja Tomin harrastusvälinekaaoksen sävyttämää projektia vuodelta 2016. Nyt perheen pikkulapset ovat kasvaneet teineiksi, ja Kirstie pääsee näkemään, millaisia uusia ratkaisuja lääkäripariskunta on tehnyt. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-27 22:25:00
Aamiaispöydässä jää jälleen yksi tuoli tyhjäksi, mutta sitä ei ole aikaa jäädä suremaan. Christoffer on järjestänyt kilpailijoille sunnuntaiajelun, joka antaa ajattelemisen aihetta. Verkko petollisten ympärillä alkaa kiristyä ja liittolaiset nousevat toisiaan vastaan.
2025-12-28 06:00:00
Kausi 1. Jakso 14/20. Tamarin laakso. Nyt matkataan jälleen Britanniaan. Näyttämönä on Tamarin laakso Devonin kreivikunnassa. Luvassa on muun muassa uima-allas keskellä maaseutua ja upea, vanha porttitalo. Autossa maistellaan skonsseja. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-28 07:00:00
Kausi 1. Jakso 15/20. Sorrenton niemimaa. Kolmikko on Sorrenton niemimaalla tutustumassa italialaisiin kohteisiin. Luvassa on niin isoa taloa kuin kompaktia kaupunkiasuntoakin, jossa nähdään pikkuruinen keittiö. Moneen paikkaan on vaikea ajaa, mikä hirvittää Amandaa. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-28 08:00:00
Jutta ja Juha Larmilla on upea vastavalmistunut mökki, mutta voimat ja ideat on lopahtaneet ympäröivän pihan suhteen, joka näyttää rakennustyömaalta. Pariskunta toivoo Lauran suunnittelevan pihan, jossa voi rauhoittua kiireisen arjen keskellä. Lopputulos saa onnen kyyneleet virtaamaan.
2025-12-28 09:00:00
Jolenella ja Markolla on Kivinokassa pikkuinen mökki, johon toivotaan kokonaisvaltaista päivitystä. Mikko ja Ville pohtivat, pystyykö mökkiä laajentamaan vai pitääkö rakentaa kokonaan uusi, jotta kaikki pariskunnan toiveet täyttyvät. Riemulla ei ole rajoja, kun Mikko onnistuu loihtimaan Kivinokkaan suloisen värikkään kokonaisuuden.
2025-12-28 10:00:00
Kausi 4. Jakso 19/19. Ilta-Sanomat julkaisee kymmeniä lukijoiden kuvaamia videoita kuukaudessa. Suomalaisen luonnon ihmeet, sattumukset liikenteessä ja arjen erikoiset tilanteet päätyvät usein videolle. Sain sen videolle -ohjelmassa nähdään valittuja paloja IS:n lukijoiden kuvaamista videoista.
2025-12-28 10:10:00
Kausi 12. Jakso 20/27. Särkyneiden sydänten ennekeksit. Neljä vuotta sinkkuillut James etsii sulostuttajaa elämäänsä. James on autokauppias ja innokas jalkapalloilija ja toivoo treffikumppaninkin elävän aktiivista elämää. Ehdokkaat ilahtuvat hänen komeasta ulkomuodostaan, mutta politiikka hiertää, eikä ruoanlaittokaan ota kaikilta onnistuakseen. Englantilainen realitysarja.
2025-12-28 11:10:00
Kausi 9. Jakso 8. Tilaa elämälle. Muistelemme Kathleenin ja Tomin harrastusvälinekaaoksen sävyttämää projektia vuodelta 2016. Nyt perheen pikkulapset ovat kasvaneet teineiksi, ja Kirstie pääsee näkemään, millaisia uusia ratkaisuja lääkäripariskunta on tehnyt. Englantilainen lifestyleohjelma.
2025-12-28 12:15:00
Radlettin kuvankauniissa kylässä Aneri on lähtökuopissa perheen pienestä kodista, mutta Nihar rakastaa taloa, sijaintia ja upeaa pihaa. Miten käy, kun remontti lähtee täysin käsistä.
2025-12-28 13:15:00
Dessert Masters -keittiössä tuomarit toivovat näkevänsä kuplivia ja ilmavia luomuksia, eivätkä he joudu pettymään. Keittiö on täynnä kuplivaa iloa, mutta haasteen lopussa kaksi saa kuitenkin lähtöpassit. Jäljelle jäävät enää semifinalistit.
2025-12-28 14:20:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-28 15:30:00
Kymmenen leipuria kilpailee isoista rahoista herkullisessa realityssa. Ohjelman tuomareina nähdään ensimmäiseltä kaudelta tutut Melissa Leong ja mestarikondiittori Amaury Guichon.
2025-12-28 16:55:00
Tulossa Nelonen Median kanavilla. Kotimainen ohjelma.
2025-12-28 17:00:00
Kausi 18. Jakso 19/28. Leevi tukee koulukiusattua, jossa tunnistaa oman menneisyytensä. Vaativa leikkaus alkaa. Kotimainen draama. (21') Ohjelmatekstitys.
2025-12-28 17:30:00
Jannica ei uskalla kohdata Rikua, mutta ei pääse tältä karkuun. Leevi antaa tunteiden mennä edelle eikä reagoi väkivaltatilanteessa. Jari saa miellyttävän kutsun.
2025-12-28 18:05:00
Kausi 18. Jakso 21/28. Nikke ja Jesse joutuvat keskelle väkivaltatilannetta. Johanna huomaa Adan kasvaneen nuoreksi naiseksi. Sopimustaistelut jatkuvat polilla. Kotimainen draama. (20') Ohjelmatekstitys.
2025-12-28 18:35:00
Polilla selvitellään rajua työpaikkaromanssia ja sopimustaistossa tullaan vihdoin lopputulokseen. Kehonrakentaja kertoo jotain, josta Leevi kiinnostuu.
2025-12-28 19:05:00
Kausi 23. Jakso 4/20. Kadonneet naiset. Kersantti katoaa kesken juoksulenkin, ja koditon mies kertoo nähneensä jonkun naisen auton takapenkillä. NCIS alkaa selvittää oudoksi paisuvaa vyyhtiä. Amerikkalainen rikosdraamasarja.
2025-12-28 20:05:00