OTT Credits TV OTT Credits TV
ProductsBlogAppsContact
OTT Credits TV OTT Credits TV
ProductsBlogAppsContact

    Samalla rahalla

    2026-04-29 09:30:00

    Kausi 1, 4/10. Kuin kartano. Helsinkiläinen perhe suunnittelee hankkivansa lisää lapsia ja lähtee etsimään kotia, jonne mahtuisi isompikin katras. Mutta löytävätkö he sittenkin jotain, mistä eivät osanneet edes haaveilla.

    Asian ytimessä.doc

    2026-04-29 10:25:00

    Nykyihmisen aivoja koetellaan kiireen ja multitaskaamisen keskellä. Yhä useampi ihminen onkin itse hankkinut itselleen keskittymishäiriön. Toimittaja Anton Aaltio ryhtyi kahden viikon kokeiluun ja alkoi elvyttämään tärveltynyttä keskittymiskykyään aivotutkijan viiden vinkin avulla.

    MasterChef Suomi

    2026-04-29 10:30:00

    Kausi 8 jakso 9/15. Painetehtävän kaksi kierrosta jäätelöä ja jälkiruokia karsii keittiöstä kaksi kilpailijaa kotimatkalle. Vieraana Pinja Paakkonen. Tuomareina Helena Puolakka, Vappu Pimiä ja Henri Alén.

    MasterChef Suomi

    2026-04-29 10:35:00

    Salatut elämät

    2026-04-29 12:00:00

    Jakso 4934. Jos otat, et saa. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-04-29 12:30:00

    Ericin lähipiiri alkaa toden teolla huolestua hänen voinnistaan. Ridge ihmettelee, mikä eläkeläistä niin kovin stressaa. Eric ottaa yhteen Billin kanssa ja alkaa aprikoida, onko sittenkin haukannut liian ison palan.

    Viiden jälkeen

    2026-04-29 13:00:00

    Haluatko kuulla enemmän päivän puhutuimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista? Mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seuraa? Viiden jälkeen pureutuu päivän ilmiöihin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana.

    Emmerdale

    2026-04-29 14:30:00

    Sairaalassa hävitään jälleen yksi taistelu, mutta Liamin tilanne näyttää lupaavammalta. Jacob potee tunnontuskia viimeisistä hetkistään äitinsä kanssa, ja Steph puolestaan saa tietää äitinsä syrjähypystä.

    Hem till gården

    Seitsemän Uutiset

    2026-04-29 15:00:00

    Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla.

    Päivän sää

    2026-04-29 15:20:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-04-29 15:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Salatut elämät

    2026-04-29 15:30:00

    Jakso 4935. Magnus ja Matias - Tie Pohjoiseen. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Myyrä

    2026-04-29 16:00:00

    Hydrobiologinen asema, runohaaste kylän kaduilla ja huutokauppa tuovat peliin uusia houkutuksia, jotka siirtävät asetelmia ja pakottavat pohtimaan yhteisen ja henkilökohtaisen edun rajoja.

    Asian ytimessä

    2026-04-29 17:30:00

    Asian ytimessä paketoi viikon tärkeimmät puheenaiheet, ajankohtaiset haastattelut sekä mielenkiintoiset tarinat.

    Kymmenen Uutiset

    2026-04-29 18:00:00

    Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.

    Milli arvontalähetys

    2026-04-29 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-04-29 18:21:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-04-29 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Rikospaikka

    2026-04-29 18:35:00

    Rikospaikka on viikoittainen ajankohtaisohjelma, jota juontavat pitkän linjan rikostoimittajat Pekka Lehtinen ja Tiia Palmén. Rikospaikassa pureudutaan rikoksiin rikospaikkojen ja studiohaastattelujen kautta. Rikoksia käsitellään laajasti eri näkökulmista, murhista kyberjuttuihin ja asuntomurroista järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    UEFA Champions League: Huippuhetket

    2026-04-29 19:35:00

    Mestarien liiga -iltojen kaikki maalit ja kiinnostavimmat tapahtumat MTV Urheilun selostajien seurassa.

    Vuonomurhat

    2026-04-29 20:05:00

    Länsi-Norjan huikeissa maisemissa Ole Vik tiimeineen ratkaisee pienen yhteisönsä ongelmia ja rikoksia. Pian poliisiaseman lakkautuspäätöksen jälkeen pikkukylän rauhaan saapuu kuitenkin suuremman maailman tuulia uuden poliisiopiskelijan ja vakavampien rikosten myötä. Maailmat törmäävät, eikä opiskelijan saapuminenkaan näytä olevan sattumaa.

    Myyrä

    2026-04-29 21:05:00

    Hydrobiologinen asema, runohaaste kylän kaduilla ja huutokauppa tuovat peliin uusia houkutuksia, jotka siirtävät asetelmia ja pakottavat pohtimaan yhteisen ja henkilökohtaisen edun rajoja.

    Selviytyjät

    2026-04-29 22:20:00

    Kaksi viimeistä koskemattomuuskisaa ovat täynnä yllätyksiä. Ensimmäisessä nähdään yllättävää yhteistyötä, ja toisessa punnitaan keskittymiskykyä. Voittaja joutuu kovan paikan eteen.

    Teknavi

    2026-04-29 23:35:00

    Kausi 31. Jakso 6/8. Kia laajentaa sähköautomallistoaan, ja nyt Risto Virtasen ajossa on täysin uusi EV5. Volvo esitteli uuden ES90-mallin, joka toimii merkin sähköisenä lippulaivana - Anniina Pohjonen testaa uutukaisen.

    Death in Paradise

    2026-04-30 00:00:00

    Kausi 9, 3/8. Kilpapyöräilijä Xavier Prince suistuu rotkoon ja kuolee kesken kisan. Kaikki viittaa traagiseen onnettomuuteen, kunnes poliisi löytää kuolinpaikalta kaistaleen kilpa-asua, vaikka vainajan vaatteet ovat ehjät.

    Death in Paradise

    2026-04-30 00:05:00

    Aamusää

    2026-04-30 02:15:00

    News Suomi.

    Huomenta Suomi

    2026-04-30 02:25:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Emmerdale

    2026-04-30 08:00:00

    Sairaalassa hävitään jälleen yksi taistelu, mutta Liamin tilanne näyttää lupaavammalta. Jacob potee tunnontuskia viimeisistä hetkistään äitinsä kanssa, ja Steph puolestaan saa tietää äitinsä syrjähypystä.

    Hem till gården

    2026-04-30 08:00:00

    Sairaalassa hävitään jälleen yksi taistelu, mutta Liamin tilanne näyttää lupaavammalta. Jacob potee tunnontuskia viimeisistä hetkistään äitinsä kanssa, ja Steph puolestaan saa tietää äitinsä syrjähypystä.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-04-30 08:30:00

    Ericin lähipiiri alkaa toden teolla huolestua hänen voinnistaan. Ridge ihmettelee, mikä eläkeläistä niin kovin stressaa. Eric ottaa yhteen Billin kanssa ja alkaa aprikoida, onko sittenkin haukannut liian ison palan.

    Ostoskanava

    2026-04-30 09:00:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

    Ei saa nauraa

    2026-04-30 09:30:00

    Kausi 1, 10/10 Aktiivinen finaali. Kuka voittaa tämän hämmentävän kilpailun? Se selviää tässä jaksossa, jossa mökin täyttää marssiva torvisoittokunta, tapaamme Suntion Ainon ja Pökö-Pekan ja näemme avustajia finaalissa.

    Teknavi

    2026-04-30 10:00:00

    Kausi 31. Jakso 6/8. Kia laajentaa sähköautomallistoaan, ja nyt Risto Virtasen ajossa on täysin uusi EV5. Volvo esitteli uuden ES90-mallin, joka toimii merkin sähköisenä lippulaivana - Anniina Pohjonen testaa uutukaisen.

    Myyrä

    2026-04-30 10:30:00

    Hydrobiologinen asema, runohaaste kylän kaduilla ja huutokauppa tuovat peliin uusia houkutuksia, jotka siirtävät asetelmia ja pakottavat pohtimaan yhteisen ja henkilökohtaisen edun rajoja.

    Salatut elämät

    2026-04-30 12:00:00

    Jakso 4935. Magnus ja Matias - Tie Pohjoiseen. Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-04-30 12:30:00

    Donna pelkää Ericin terveyden puolesta ja anelee tätä vetäytymään yhteistyöstä Katien kanssa. Myös Katie on huolissaan, mutta Bill painaa päälle. Ridge päättää selvittää, miksi Eric on niin kiireinen.

    Viiden jälkeen

    2026-04-30 13:00:00

    Haluatko kuulla enemmän päivän puhutuimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista? Mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seuraa? Viiden jälkeen pureutuu päivän ilmiöihin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana.

    Emmerdale

    2026-04-30 14:30:00

    Jacob tuntee syvää katkeruutta äitinsä kuolemasta, ja tunteelle löytyy kohdekin. Kyle ahdistuu oman menetyksensä lisäksi Cainin ja Moiran avioliiton tilasta. Mattyn ja Vanessankin maailma on romahtanut.

    Hem till gården

    2026-04-30 14:30:00

    Jacob tuntee syvää katkeruutta äitinsä kuolemasta, ja tunteelle löytyy kohdekin. Kyle ahdistuu oman menetyksensä lisäksi Cainin ja Moiran avioliiton tilasta. Mattyn ja Vanessankin maailma on romahtanut.

    Seitsemän Uutiset

    2026-04-30 15:00:00

    Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla.

    Päivän sää

    2026-04-30 15:20:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-04-30 15:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Salatut elämät

    2026-04-30 15:30:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Yökylässä Maria Veitola

    2026-04-30 16:00:00

    Maria saa kokea yllättävän käänteen heti yökyläilyn alkaessa. Yössä kiitävän junan kyydissä ehditään nukkumisen lisäksi ottaa selvää, kuinka Marialta sujuu peruskoulun kotitehtävät ja keskustellaan siitä, mitä Osmon unissa tapahtuu. Rovaniemellä seikkailut vievät kolmikon maastopyöräilyn ja retkeilyn pariin.

    Stadi vs. Lande

    2026-04-30 17:00:00

    Julkkis-erikoisjaksossa lande miettii, onko Kumpulassa maa- vai kuu-uimala. Stadin puolella päänvaivaa tuottaa tunnettu Esakallio – ja sehän onkin aika keissi! Juontajina Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman.

    Kymmenen Uutiset

    2026-04-30 18:00:00

    Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.

    Milli arvontalähetys

    2026-04-30 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-04-30 18:21:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-04-30 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Timanttiliigasirkus

    2026-04-30 18:35:00

    Timanttiliigasirkuksessa nostetaan esille yleisurheilun kuumat puheenaiheet sekä rankataan suomalaiset ja kansainväliset tähdet. Studiossa Suvi Puukankaan johdolla asiantuntijoina Tommi Evilä ja Antero Mertaranta.

    UEFA Champions League: Huippuhetket

    2026-04-30 19:05:00

    Mestarien liiga -iltojen kaikki maalit ja kiinnostavimmat tapahtumat MTV Urheilun selostajien seurassa.

    The Summit Suomi

    2026-04-30 19:35:00

    Äärimmäisen vaativa tehtävä korkeuksissa herättää sekä kauhua että innostusta. Kenen matka on päättyä luovutukseen ja kuka yrittää viimeiseen asti voittaa pelkonsa.

    MasterChef Suomi

    2026-04-30 21:00:00

    Kausi 8 jakso 9/15. Painetehtävän kaksi kierrosta jäätelöä ja jälkiruokia karsii keittiöstä kaksi kilpailijaa kotimatkalle. Vieraana Pinja Paakkonen. Tuomareina Helena Puolakka, Vappu Pimiä ja Henri Alén.

    MasterChef Suomi

    2026-04-30 21:05:00

    Unelmia Italiassa

    2026-04-30 22:15:00

    Pergola saadaan pystyyn, Ellen ryhtyy maalaushommiin ja saa Viljon avukseen.

    Unelmia Italiassa

    2026-04-30 22:25:00

    Pergola saadaan pystyyn, Ellen ryhtyy maalaushommiin ja saa Viljon avukseen.

    Unelmia Italiassa

    2026-04-30 22:30:00

    Pergola saadaan pystyyn, Ellen ryhtyy maalaushommiin ja saa Viljon avukseen.

    Selviytyjät

    2026-04-30 22:45:00

    Kausi huipentuu tulentekokisaan, jonka voittaja pääsee finaalikolmikkoon vetoamaan tuomareihin. Viimeinen äänestys ratkaisee kauden voittajan, ja heti perään on jälkipelien vuoro.

    Selviytyjät

    2026-04-30 22:55:00

    2026-04-30 23:00:00

    2026-05-01 00:00:00

    Veneestä kolmen kilometrin päässä rannasta löytyvä ruumis johdattaa poliisin paikallisen seurakunnan ihmissuhdekiemuroiden jäljille. Samalla Jack pähkäilee yksityiselämänsä kiemuroita ja tekee suuren päätöksen.

    Death in Paradise

    2026-05-01 00:10:00

    2026-05-01 00:15:00

    Fröbelin Palikat

    2026-05-01 03:15:00

    Fröbelin Palikat esittää hauskimpia leikkilaulujaan hullunkurisissa asuissa vuonna 1995 kuvatussa ohjelmassa. Luvassa on niin leijonan metsästystä kuin sutsisatsaamistakin.

    Fröbelin Palikat

    2026-05-01 03:20:00

    Fröbelin Palikat esittää hauskimpia leikkilaulujaan hullunkurisissa asuissa vuonna 1995 kuvatussa ohjelmassa. Luvassa on niin leijonan metsästystä kuin sutsisatsaamistakin.

    Fröbelin Palikat

    2026-05-01 04:20:00

    Nyt rokataan ja pumpataan yhdessä. Lauletaan ja leikitään Pumppulaulu ja Aamuin, illoin. Lisäksi laitetaan vauhtia töppösiin ja rokataan hauska Robotti-rock.

    Maija Mehiläinen ja Kultainen Aarre

    2026-05-01 05:10:00

    Maija Mehiläinen ja hänen paras ystävänsä Ville karkaavat omasta pesästään kuningattaren suututtua heille. Tuntemattomalta muurahaiselta he saavat tehtäväksi toimittaa kultaisen munan kaukaiseen muurahaisyhdyskuntaan.

    Penn & Teller: Naruta meitä!

    2026-05-01 07:00:00

    Kausi 9, 6/14. Pyykkipäivä. Lavalla nähdään pakkopaita, parittomia sukkia, pelikortteja ja kolikoita. Penn ja Teller esittävät korttitempun, johon katsojat voivat osallistua. Amerikkalainen viihdeohjelma.

    Penn & Teller: Naruta meitä!

    2026-05-01 07:05:00

    Kausi 9, 6/14. Pyykkipäivä. Lavalla nähdään pakkopaita, parittomia sukkia, pelikortteja ja kolikoita. Penn ja Teller esittävät korttitempun, johon katsojat voivat osallistua. Amerikkalainen viihdeohjelma.

    Hem till gården

    2026-05-01 08:00:00

    Jacob tuntee syvää katkeruutta äitinsä kuolemasta, ja tunteelle löytyy kohdekin. Kyle ahdistuu oman menetyksensä lisäksi Cainin ja Moiran avioliiton tilasta. Mattyn ja Vanessankin maailma on romahtanut.

    Emmerdale

    2026-05-01 08:00:00

    Jacob tuntee syvää katkeruutta äitinsä kuolemasta, ja tunteelle löytyy kohdekin. Kyle ahdistuu oman menetyksensä lisäksi Cainin ja Moiran avioliiton tilasta. Mattyn ja Vanessankin maailma on romahtanut.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-01 08:30:00

    Donna pelkää Ericin terveyden puolesta ja anelee tätä vetäytymään yhteistyöstä Katien kanssa. Myös Katie on huolissaan, mutta Bill painaa päälle. Ridge päättää selvittää, miksi Eric on niin kiireinen.

    Ostoskanava

    2026-05-01 09:00:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

    Olen suomalainen

    2026-05-01 09:30:00

    Olen suomalainen -elokuva on tarina elämää suuremmasta rakkaudesta, unelmien tavoittelusta ja taistelusta oman paikan löytämiseksi. Elokuva kertoo itsensä voittamisesta ja elämän pettymyksistä. Ennen kaikkea tämä on tarina selviytymisestä ja ujosta savolaispojasta, josta lopulta kasvaa koko kansan tuntema legenda, Kari Tapio.

    Teknavi

    2026-05-01 11:35:00

    Kia laajentaa sähköautomallistoaan, ja nyt Risto Virtasen ajossa on täysin uusi EV5. Volvo esitteli uuden ES90-mallin, joka toimii merkin sähköisenä lippulaivana - Anniina Pohjonen testaa uutukaisen.

    Kotoisa

    2026-05-01 12:00:00

    Aten ja Karolinan hukkakäytöllä ollut piha kokee uskomattoman muodonmuutoksen. Tunnelmallinen ja kutsuva piha yhdistelee skandinaavista selkeyttä ja boheemia mystiikkaa. Perusteellinen remontti paljastaa kuitenkin ongelman, joka haastaa asukkaiden tärkeän toiveen.

    Kotoisa

    2026-05-01 12:05:00

    2026-05-01 13:00:00

    Pergola saadaan pystyyn, Ellen ryhtyy maalaushommiin ja saa Viljon avukseen.

    Salatut elämät

    2026-05-01 13:30:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-01 14:00:00

    Ridge hämmästelee Ericin luomuksia ja keksii niille heti käyttöä. Katie pelkää aiheuttavansa Ericille liikaa paineita ja ottaa ohjat käsiinsä. Liam koettaa säilyttää pokerinaamansa, kun Hope kyselee Katien firmasta.

    Hem till gården

    2026-05-01 14:30:00

    Jacobin kauna Noahia kohtaan vaikuttaa hänen suhteeseensa Sarahin kanssa. Charity etsii käsiinsä Richin, jota hän epäilee Noahin huumaamisesta. Salaliittolaisten välinen riita ottaa uusia kierroksia pubissa.

    Emmerdale

    2026-05-01 14:30:00

    Jacobin kauna Noahia kohtaan vaikuttaa hänen suhteeseensa Sarahin kanssa. Charity etsii käsiinsä Richin, jota hän epäilee Noahin huumaamisesta. Salaliittolaisten välinen riita ottaa uusia kierroksia pubissa.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-01 15:00:00

    Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla.

    Päivän sää

    2026-05-01 15:15:00

    Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.

    Tulosruutu

    2026-05-01 15:20:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Päivän sää

    2026-05-01 15:20:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-01 15:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Lapua 1976

    2026-05-01 15:30:00

    Tositapahtumiin pohjautuva rakkaustarina vuonna 1976 tapahtuneen Lapuan patruunatehtaan tuhoisan räjähdyksen vaikutuksesta tiiviiseen yhteisöön.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-01 18:00:00

    Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-01 18:15:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-05-01 18:16:00

    Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.

    Tulosruutu

    2026-05-01 18:20:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-01 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-05-01 18:21:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-01 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Uutisextra

    2026-05-01 18:30:00

    Uutisextran vieraana SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta. Haastattelijana Anu Korhonen.

    Uutisextra

    2026-05-01 18:35:00

    Viikon kiinnostavin vieras uutistoimituksen haastattelussa.

    Kuolema Niilillä

    2026-05-01 19:00:00

    Kolmiodraama on keskiössä tässä Agatha Christien vuoden 1937 romaaniin perustuvassa rohkeassa mysteeritrillerissä, joka kertoo pakkomielteisen rakkauden laukaisemasta tunnekaaoksesta ja sen tappavista seurauksista. Belgialaisen etsivän Hercule Poirot'n Egyptin loma loistokkaalla höyrylaivalla muuttuu kauhistuttavaksi murhaajan etsinnäksi, kun täydellisen pariskunnan idyllinen häämatka katkeaa traagisesti. Varakas seurapiirinainen, joka on kihloissa komean, työttömän poikamiehen kanssa (jolla oli aiemmin kuuma suhde naisen parhaaseen koulukaveriin) isännöi ylelliset hääjuhlat Karnakissa sen purjehtiessa Niilillä. Juhliin osallistuu joukko eksoottisia ja upeita ihmisiä, jotka väittävät olevansa heidän ystäviään. Toisen rakkaan viemisestä syntyvän karman seurauksena käynnistyy kiihkeä riita. Tämä hillittömästä intohimosta ja lamauttavasta mustasukkaisuudesta kertova tarina, taustallaan eeppiset aavikkomaisemat ja majesteettiset Gizan pyramidit, esittelee joukon moitteettomasti pukeutuneita matkailijoita ja tarpeeksi käänteitä, jotta yleisö pysyy varpaillaan aina viimeiseen, järkyttävään loppuratkaisuun asti.

    Kuolema Niilillä

    2026-05-01 19:05:00

    2026-05-01 21:10:00

    Rikospaikka on viikoittainen ajankohtaisohjelma, jota juontavat pitkän linjan rikostoimittajat Pekka Lehtinen ja Tiia Palmén. Rikospaikassa pureudutaan rikoksiin rikospaikkojen ja studiohaastattelujen kautta. Rikoksia käsitellään laajasti eri näkökulmista, murhista kyberjuttuihin ja asuntomurroista järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    Rikospaikka

    2026-05-01 21:20:00

    2026-05-01 21:30:00

    2026-05-01 22:00:00

    Allergioista kärsivä komisario Neville Parker kutsutaan saarelle apuun, kun tiimi pähkäilee hämmentävää itsemurhatapausta. Vai voisiko kyse sittenkin olla murhasta, vaikka ovi oli lukittu sisältäpäin.

    Death in Paradise

    2026-05-01 22:10:00

    2026-05-01 22:25:00

    Elsbeth

    2026-05-01 22:50:00

    Kausi 2, 1/20. Nuori ja rikas pörssimeklari murhataan oopperaillan päätteeksi, joten Elsbeth pääsee perehtymään oopperan maailmaan. Wagner palkkaa uuden ja tarkan komisarion Noonanin seuraajaksi.

    Elsbeth

    2026-05-01 23:00:00

    2026-05-01 23:25:00

    Muumilaakson tarinoita

    2026-05-02 02:30:00

    Kausi 1, 6/26. Hattivatit kerääntyvät Muumien teltan ympärille. Hemulin vastustuksesta huolimatta ilmapuntari palautetaan alkuperäisille omistajilleen. Myrskyn jälkeen rannalta löytyy aarteita.

    Muumilaakson tarinoita

    2026-05-02 02:55:00

    Kausi 1, 7/26. Ninni on näkymätön. Tuu-tikki tuo Muumiperheen luokse tytön, joka on muuttunut näkymättömäksi. Tuu-tikki toivoo, että Muumiperheen luona Ninni uskaltaisi taas tulla näkyväksi.

    Ava, Riko ja Teo

    2026-05-02 03:20:00

    Ava, Riko ja Teo etsivät rannalta erilaisia simpukankuoria.

    Myyrän seikkailut

    2026-05-02 03:25:00

    Zdenek Milerin maineikas animaatiosarja perheen pienimmille.

    Viidakon veijarit

    2026-05-02 03:35:00

    Jos on hätä, kutsu viidakon veijarit apuun! Tiikeriksi itseään luuleva Mauri-pingviini, Mikke-gorilla ja muut veijarit paljastavat, mitä viidakossa todella tapahtuu. Suomeksi puhuttu animaatiosarja. 3. tuotantokausi.

    Viidakon veijarit

    2026-05-02 03:45:00

    12 flunssaista apinaa. Kausi 3, 24/26. 12 flunssaista apinaa.

    Kenen kotona?

    2026-05-02 04:00:00

    Kausi 3, 1/10. Kombucha? Kenen kotona käy kombuchat ja kuka tykkää maatuskoista? Entä kenen kotona on kesäparatiisi parvekkeella? Ohjelman uusi kausi starttaa ja juontajana nähdään jälleen ihastuttava Tuija Pehkonen.

    Huomenta Suomi

    2026-05-02 04:55:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Kotoisa

    2026-05-02 08:00:00

    Aten ja Karolinan hukkakäytöllä ollut piha kokee uskomattoman muodonmuutoksen. Tunnelmallinen ja kutsuva piha yhdistelee skandinaavista selkeyttä ja boheemia mystiikkaa. Perusteellinen remontti paljastaa kuitenkin ongelman, joka haastaa asukkaiden tärkeän toiveen.

    Maija Mehiläinen ja Kultainen Aarre

    2026-05-02 09:00:00

    Maija Mehiläinen ja hänen paras ystävänsä Ville karkaavat omasta pesästään kuningattaren suututtua heille. Tuntemattomalta muurahaiselta he saavat tehtäväksi toimittaa kultaisen munan kaukaiseen muurahaisyhdyskuntaan.

    Unelmia Italiassa

    2026-05-02 10:40:00

    Pergola saadaan pystyyn, Ellen ryhtyy maalaushommiin ja saa Viljon avukseen.

    Teknavi

    2026-05-02 11:00:00

    On nopeita autoja ja sitten on nopeampia autoja. Markku Alén pääsee testaamaan Suomen nopeinta Porschea. Teknologiakatsauksessa: mitkä laitteet kiinnostavat juuri nyt ja miten tekoäly näkyy laitteissa.

    Teknavi

    2026-05-02 11:10:00

    Kia laajentaa sähköautomallistoaan, ja nyt Risto Virtasen ajossa on täysin uusi EV5. Volvo esitteli uuden ES90-mallin, joka toimii merkin sähköisenä lippulaivana - Anniina Pohjonen testaa uutukaisen.

    Myyrä

    2026-05-02 11:30:00

    Hydrobiologinen asema, runohaaste kylän kaduilla ja huutokauppa tuovat peliin uusia houkutuksia, jotka siirtävät asetelmia ja pakottavat pohtimaan yhteisen ja henkilökohtaisen edun rajoja.

    Myyrä

    2026-05-02 11:40:00

    2026-05-02 13:00:00

    Äärimmäisen vaativa tehtävä korkeuksissa herättää sekä kauhua että innostusta. Kenen matka on päättyä luovutukseen ja kuka yrittää viimeiseen asti voittaa pelkonsa.

    Ihanat siirtolapuutarhat

    2026-05-02 14:30:00

    Kausi 4, 5/8. Klaukkalanpuiston mökissä viihtyy Titan perhe kolmen sukupolven voimin. Jussi tiimeineen rakentavat liiallisesta kosteudesta kärsivään pihaan sadepuutarhan. Tita ja Nicke valmistavat yrttisuolaa.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-02 15:00:00

    Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla.

    Uutisextra

    2026-05-02 15:10:00

    Viikon kiinnostavin vieras uutistoimituksen haastattelussa.

    Tulosruutu

    2026-05-02 15:20:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Jarkko Tammisen maailma

    2026-05-02 15:30:00

    Pual Kympin Uutiset. Jarkon hahmot valtaavat uutisstudion! Uutisissa käydään läpi mm. presidenttien liikkeet ja urheilu-uutiset. Jarkko Tammisen imitaatiohahmot ovat jälleen vauhdissa. Kotimainen sketsiohjelma.

    Suurmestari

    2026-05-02 16:00:00

    Saa silitysrauta laudan päälle. Kilpailijat soittavat rimmaavia puheluita ja toteuttavat radikaalin ulkoasun pikavaihdoksen. Vierailijana Jaakko Loikkanen.

    Lauma

    2026-05-02 17:00:00

    Tässä jaksossa perustetaan kultteja, keksitään puistattavia lempinimiä ja pohditaan leffapahisten motiiveja. Lauman jäljille vakiopanelistien lisäksi yrittävät päästä Miska Haakana, Vivian Nick ja Paleface.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-02 18:00:00

    Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.

    Lotto ja Jokeri

    2026-05-02 18:10:00

    Arvontalähetys, jossa esitellään Loton ja Jokerin tuloksia ja palkintomahdollisuuksia.

    Päivän sää

    2026-05-02 18:21:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-02 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Sisu

    2026-05-02 18:35:00

    Syvällä Lapin erämaassa Aatami Korpi (Jorma Tommila) etsii kultaa. Ajoittain pommikoneiden ylilento ja etäiset sodan äänet kuuluvat kirkkaina syysöinä.

    Roba

    2026-05-02 20:25:00

    Kausi 6, 10/10. Kohde. Ekoterroristien manifesti saa robalaiset liikkeelle. Maikki pääsee totuuden jäljille. Lundin on tehtävä vaikea päätös.

    Karkurit

    2026-05-02 21:15:00

    Naisvankilan joukkopako pitää yksikön kiireisenä ja vaarallinen sarjamyrkyttäjä on vapaalla jalalla. Karita ei halua enää yhtään ruumista vahtivuoronsa aikana. Eelin syyllisyys kasvaa.

    Hymyä!

    2026-05-02 22:05:00

    Kausi 1, 8/8. Viimeinen valssi. Urpon uusi talo Villa Urpo valmistuu talkooväen humalaisesta avusta huolimatta. Mossella on kana kynittävänä Lenita Airiston kanssa. Hymy ja Urpo selvittävät suhteensa tilan lopullisesti.

    Made in Finland

    2026-05-02 22:55:00

    Kausi 1, 1/6. Rahoitusjohtaja Jorma Ollila varoittaa Nokian pääjohtaja Kari Kairamoa riskeistä. Katarina Tammi palkataan Nokialle sopimusjuristiksi. Insinööri Risto Salminen päättää tehdä maailman pienimmän puhelimen.

    Made in Finland

    2026-05-02 23:00:00

    2026-05-02 23:55:00

    Kausi 2, 2/20. Avaruuslentoon valmistautuvat miljardöörit järkyttyvät, kun yksi heistä kuolee räjähdyksessä kesken koulutuksen. Elsbethin tehtävänä on selvittää, kuka kantoi eniten kaunaa ja kenelle.

    Elsbeth

    2026-05-03 00:00:00

    2026-05-03 00:05:00

    2026-05-03 02:30:00

    Kausi 1, 10/26. Mörkö on käynyt yöllä Muumitalon pihalla. Tiuhti ja Viuhti näyttävät olevan vierailuun syypäitä. Niiskuneiti yrittää saada selville, mistä on kyse.

    Muumilaakson tarinoita

    2026-05-03 02:55:00

    Kausi 1, 11/26. Rankan sateen jälkeen Muumipeikko löytää eriskummallisen pikkuisen olion, jonka hän tuo salassa kotiin.

    Ava, Riko ja Teo

    2026-05-03 03:20:00

    On satanut lunta, ja ystävykset yrittävät houkutella pähkinähiiren mukaansa leikkimään.

    Myyrän seikkailut

    2026-05-03 03:25:00

    Zdenek Milerin maineikas animaatiosarja perheen pienimmille.

    Viidakon veijarit

    2026-05-03 03:35:00

    Kausi 3, 25/52. Runsauden malja.

    Viidakon veijarit

    2026-05-03 03:45:00

    Puskaveljekset. Kausi 3, 26/26. Puskaveljekset.

    Kenen kotona?

    2026-05-03 04:00:00

    Kausi 3, 2/10. Etsiväpoppoo tutkii, nuuhkii ja maistelee toistensa kodit yrittäen arvata, kenen kotona milloinkin ollaan. Yhden kodissa on miesvieraalle omistettu vaatehuone, toisen taas pepun pesevä vessa.

    Huomenta Suomi

    2026-05-03 04:55:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Ihanat siirtolapuutarhat

    2026-05-03 08:00:00

    Kausi 4, 5/8. Klaukkalanpuiston mökissä viihtyy Titan perhe kolmen sukupolven voimin. Jussi tiimeineen rakentavat liiallisesta kosteudesta kärsivään pihaan sadepuutarhan. Tita ja Nicke valmistavat yrttisuolaa.

    MasterChef Suomi

    2026-05-03 08:30:00

    Kausi 8 jakso 9/15. Painetehtävän kaksi kierrosta jäätelöä ja jälkiruokia karsii keittiöstä kaksi kilpailijaa kotimatkalle. Vieraana Pinja Paakkonen. Tuomareina Helena Puolakka, Vappu Pimiä ja Henri Alén.

    Yökylässä Maria Veitola

    2026-05-03 09:55:00

    Maria saa kokea yllättävän käänteen heti yökyläilyn alkaessa. Yössä kiitävän junan kyydissä ehditään nukkumisen lisäksi ottaa selvää, kuinka Marialta sujuu peruskoulun kotitehtävät ja keskustellaan siitä, mitä Osmon unissa tapahtuu. Rovaniemellä seikkailut vievät kolmikon maastopyöräilyn ja retkeilyn pariin.

    Yökylässä Maria Veitola

    2026-05-03 10:00:00

    Maria saa kokea yllättävän käänteen heti yökyläilyn alkaessa. Yössä kiitävän junan kyydissä ehditään nukkumisen lisäksi ottaa selvää, kuinka Marialta sujuu peruskoulun kotitehtävät ja keskustellaan siitä, mitä Osmon unissa tapahtuu. Rovaniemellä seikkailut vievät kolmikon maastopyöräilyn ja retkeilyn pariin.

    Ihanat siirtolapuutarhat

    2026-05-03 10:46:00

    Klaukkalanpuiston mökissä viihtyy Titan perhe kolmen sukupolven voimin. Jussi tiimeineen rakentavat liiallisesta kosteudesta kärsivään pihaan sadepuutarhan. Tita ja Nicke valmistavat yrttisuolaa.

    Strongman Champions League

    2026-05-03 11:00:00

    Strongman Champions League on kansainvälinen voimamieskilpailuohjelma, jossa kilpailijat ottavat mittaa voimistaan tiimeinä sekä yksilöinä.

    Strongman Champions League

    2026-05-03 11:05:00

    Strongman Champions League on kansainvälinen voimamieskilpailuohjelma, jossa kilpailijat ottavat mittaa voimistaan tiimeinä sekä yksilöinä.

    Strongman Champions League

    2026-05-03 11:10:00

    Strongman Champions League on kansainvälinen voimamieskilpailuohjelma, jossa kilpailijat ottavat mittaa voimistaan tiimeinä sekä yksilöinä.

    The Floor Suomi

    2026-05-03 12:35:00

    Jännittävä kilpailu lattian valtaamisesta huipentuu! Viimeiset yksitoista finaaliin selvinnyttä kilpailijaa haastavat toisensa viimeisiin kaksintaisteluihin. Lopulta vain yksi voittaa 30 000 euron pääpalkinnon.

    The Floor Suomi

    2026-05-03 12:40:00

    Jännittävä kilpailu lattian valtaamisesta huipentuu! Viimeiset yksitoista finaaliin selvinnyttä kilpailijaa haastavat toisensa viimeisiin kaksintaisteluihin. Lopulta vain yksi voittaa 30 000 euron pääpalkinnon.

    Suurmestari

    2026-05-03 14:00:00

    Saa silitysrauta laudan päälle. Kilpailijat soittavat rimmaavia puheluita ja toteuttavat radikaalin ulkoasun pikavaihdoksen. Vierailijana Jaakko Loikkanen.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-03 15:00:00

    Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla.

    Tulosruutu

    2026-05-03 15:10:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Urheiluextra

    2026-05-03 15:20:00

    MTV Urheilun erikoisohjelma. Ajankohtaiset puheenaiheet kauden isoimmista urheilutapahtumista MTV Urheilun asiantuntijoiden johdolla.

    The Summit Suomi

    2026-05-03 15:30:00

    The Summit Suomessa 14 toisilleen tuntematonta suomalaista lähtee yhdessä 15 päivän rankalle vaellukselle kohti norjalaisen Stetinden-vuoren huippua. Osallistujista jokainen kantaa mukanaan osuuttaan 150 000 euron voittopotista, ja summa, jonka he saavat lopulta vietyä vuoren huipulle annetun aikarajan sisällä, on heidän.

    Vuonomurhat

    2026-05-03 17:00:00

    Kausi 1, 3/4. Cecilie tutkii Olen pojan hämäriltä vaikuttavia touhuja. Keskellä kirkasta päivää Sognin rauha horjuu entisestään, kun sitä ympäröiviltä vuorilta kajahtaa keskustaan laukaus vakavin seurauksin.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-03 18:00:00

    Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-03 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Viikon sää

    2026-05-03 18:21:00

    MTV Uutisten meteorologit kertovat päivän sään ja näyttävät katsojien upeimmat sääaiheiset kuvat.

    Tulosruutu

    2026-05-03 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Teknavi

    2026-05-03 18:35:00

    Teknavi pitää kärryillä auto- ja elektroniikkamarkkinoiden uusissa käänteissä. Luvassa on testejä, koeajoja ja tietenkin vauhtia ja viihdettä.

    Kolmosvaihde

    2026-05-03 19:05:00

    Kolmosvaihteen vieraana ravintoloitsija ja tv-esiintyjä Kari 'Kape' Aihinen. Mestarikokki rakastaa hyvää ruokaa ja upeita autoja. Esittelyssä kompaktin kokoinen, uusi urbaani sähköauto Cupra Raval.

    Stadi vs. Lande

    2026-05-03 19:30:00

    Julkkis-erikoisjaksossa lande miettii, onko Kumpulassa maa- vai kuu-uimala. Stadin puolella päänvaivaa tuottaa tunnettu Esakallio – ja sehän onkin aika keissi! Juontajina Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman.

    Stadi vs. Lande

    2026-05-03 19:35:00

    Julkkis-erikoisjaksossa lande miettii, onko Kumpulassa maa- vai kuu-uimala. Stadin puolella päänvaivaa tuottaa tunnettu Esakallio – ja sehän onkin aika keissi! Juontajina Jaakko Saariluoma ja Joonas Nordman.

    Joonas Nordman Show: Grillikausi

    2026-05-03 20:20:00

    Joonas Nordman Show Grillikauden parilassa paistuu keittiömestari ja mediapersoona Kape Aihinen. Kapen roastaajina toimivat Jenni Poikelus, Pekka Pouta, Shirly Karvinen, Ali Jahangiri ja Ville Myllyrinne.

    Joonas Nordman Show: Grillikausi

    2026-05-03 20:30:00

    2026-05-03 20:35:00

    Kausi 2, 1/4. Joonas Nordman Show Grillikauden parilassa paistuu keittiömestari ja mediapersoona Kape Aihinen. Kapen roastaajina toimivat Jenni Poikelus, Pekka Pouta, Shirly Karvinen, Ali Jahangiri ja Ville Myllyrinne.

    Race Across The World Suomi

    2026-05-03 21:10:00

    Parit saavuttavat matkan toisen välietapin ja viimeisenä perille päässyt pari lähetetään kotimatkalle. Octoberfesteillä koetaan ilon ja onnen tunteita ja vuoristossa todistetaan vasikan syntymää.

    Race Across The World Suomi

    2026-05-03 21:15:00

    2026-05-03 21:20:00

    2026-05-03 21:25:00

    2026-05-03 22:20:00

    Kausi 1, 2/6. Nokian johtajisto ajautuu valtataisteluun. Katariina osoittaa kykynsä neuvottelijana. Risto työryhmineen ryhtyy kehittämään H300-projektia. Motorola haastaa Nokian oikeuteen patenttivarkauksista.

    Made in Finland

    2026-05-03 22:30:00

    2026-05-03 22:35:00

    2026-05-03 22:40:00

    2026-05-03 23:20:00

    Kausi 2, 4/20. Seurapiirinaiset alkavat suunnitella maineikkaan koruliikkeen ryöstöä rahavarojensa huvetessa. Kun ennen ryöstöä tapahtuu syanidimyrkytys, Elsbeth ja Kaya kiinnostuvat asiasta.

    Elsbeth

    2026-05-03 23:25:00

    2026-05-03 23:35:00

    2026-05-03 23:45:00

    2026-05-04 02:15:00

    News Suomi.

    Huomenta Suomi

    2026-05-04 02:25:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Hem till gården

    2026-05-04 08:00:00

    Jacobin kauna Noahia kohtaan vaikuttaa hänen suhteeseensa Sarahin kanssa. Charity etsii käsiinsä Richin, jota hän epäilee Noahin huumaamisesta. Salaliittolaisten välinen riita ottaa uusia kierroksia pubissa.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-04 08:30:00

    Ridge hämmästelee Ericin luomuksia ja keksii niille heti käyttöä. Katie pelkää aiheuttavansa Ericille liikaa paineita ja ottaa ohjat käsiinsä. Liam koettaa säilyttää pokerinaamansa, kun Hope kyselee Katien firmasta.

    Ostoskanava

    2026-05-04 09:00:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

    Kolmosvaihde

    2026-05-04 09:30:00

    Kolmosvaihteen vieraana ravintoloitsija ja tv-esiintyjä Kari 'Kape' Aihinen. Mestarikokki rakastaa hyvää ruokaa ja upeita autoja. Esittelyssä kompaktin kokoinen, uusi urbaani sähköauto Cupra Raval.

    Suurmestari

    2026-05-04 10:00:00

    Saa silitysrauta laudan päälle. Kilpailijat soittavat rimmaavia puheluita ja toteuttavat radikaalin ulkoasun pikavaihdoksen. Vierailijana Jaakko Loikkanen.

    The Summit Suomi

    2026-05-04 11:00:00

    Retkikunnalla on vain päivä aikaa korjata menneet virheet ja saada hukattu potti takaisin. Osa ryhmästä joutuu hyiseen tehtävään kamppaillessaan kaikkien puolesta ja yhden unelma toteutuu.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-04 12:30:00

    Kissa on nostettu pöydälle, ja ilma on syytöksistä sakeana. Kaikille on yhteistä huoli Ericin jaksamisesta, ja huoleen voi olla syytäkin. Hope on Liamin paljastuksesta typertynyt ja pelkää, että perhesopu voi olla mennyttä.

    Viiden jälkeen

    2026-05-04 13:00:00

    Haluatko kuulla enemmän päivän puhutuimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista? Mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seuraa? Viiden jälkeen pureutuu päivän ilmiöihin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana.

    Hem till gården

    2026-05-04 14:30:00

    Chas pitää puhuttelun veljilleen, jotka jatkavat toisilleen raivoamista arkaluontoisesta tilanteesta huolimatta. Moira puolestaan purkaa tuskaansa Rubylle. Charityn epäilysten kohteeksi vaihtuu Joe, ja Kim saa kuulla siitä.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-04 15:00:00

    Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla.

    Päivän sää

    2026-05-04 15:20:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-04 15:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Salatut elämät

    2026-05-04 15:30:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kotoisa

    2026-05-04 16:00:00

    Minnan ja Markuksen koti kaipaa uudistusta ja tilantuntua. Haastetta tuottavat elementtitalon seinät, jotka eivät ole niin vain liikuteltavissa. Siitä huolimatta sisätiimi taikoo uskaliaita tilaratkaisuja.

    Harjunpää

    2026-05-04 17:00:00

    Menestynyt arkkitehti on murhattu ja juttua alkavat selvittää Harjunpää, Onerva sekä uusi ärsyttävä kollega, Bingo. Samaan aikaan rakkaushuijauksia tehtailevan miesopiskelijan treffit päättyvät karmealla tavalla.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-04 18:00:00

    Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-04 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-05-04 18:21:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-04 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Love Island Suomi

    2026-05-04 18:35:00

    Ainutkertainen Love Island Suomi -seikkailu heittää osallistujat keskelle pelejä, bileitä ja treffejä. Edessä on vaikeita päätöksiä ja herkkiä hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Onnekkaimmat löytävät saarelta jonkun, jonka kainalossa voi poistua villasta, ja voittajaparille on luvassa myös muhkea rahapotti.

    FIFA 2026: Kohti MM-kisoja

    2026-05-04 19:35:00

    Ei kuvausta saatavilla.

    Strongman Champions League

    2026-05-04 20:10:00

    Strongman Champions League on kansainvälinen voimamieskilpailuohjelma, jossa kilpailijat ottavat mittaa voimistaan tiimeinä sekä yksilöinä.

    Suurmestari

    2026-05-04 21:25:00

    Saa silitysrauta laudan päälle. Kilpailijat soittavat rimmaavia puheluita ja toteuttavat radikaalin ulkoasun pikavaihdoksen. Vierailijana Jaakko Loikkanen.

    Suurmestari

    2026-05-04 21:30:00

    Saa silitysrauta laudan päälle. Kilpailijat soittavat rimmaavia puheluita ja toteuttavat radikaalin ulkoasun pikavaihdoksen. Vierailijana Jaakko Loikkanen.

    Kotoisa

    2026-05-04 22:15:00

    Minnan ja Markuksen koti kaipaa uudistusta ja tilantuntua. Haastetta tuottavat elementtitalon seinät, jotka eivät ole niin vain liikuteltavissa. Siitä huolimatta sisätiimi taikoo uskaliaita tilaratkaisuja.

    Kotoisa

    2026-05-04 22:25:00

    Pitääkö olla huolissaan?

    2026-05-04 23:05:00

    Kausi 11, 11/12. Valaistus kunnossa, keikka voi alkaa. Kenellä on tiukimmat housut ja paras sytkäri? Tiskin takaa löytyvät: Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana muusikko Anni Lötjönen.

    Pitääkö olla huolissaan?

    2026-05-04 23:15:00

    Kausi 11, 11/12. Valaistus kunnossa, keikka voi alkaa. Kenellä on tiukimmat housut ja paras sytkäri? Tiskin takaa löytyvät: Jenni Pääskysaari, Miika Nousiainen, Tuomas Kyrö ja Kari Hotakainen. Vieraana muusikko Anni Lötjönen.

    Death in Paradise

    2026-05-04 23:55:00

    Selviytymisleiri autiosaarella menee pieleen, kun kurssinjohtajana toiminut selviytymisasiantuntija ja entinen sotilas löytyy kuolleena Saint Marien kaukaisen saaren metsästä.

    Death in Paradise

    2026-05-05 00:10:00

    Selviytymisleiri autiosaarella menee pieleen, kun kurssinjohtajana toiminut selviytymisasiantuntija ja entinen sotilas löytyy kuolleena Saint Marien kaukaisen saaren metsästä.

    Aamusää

    2026-05-05 02:15:00

    News Suomi.

    Huomenta Suomi

    2026-05-05 02:25:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Hem till gården

    2026-05-05 08:00:00

    Chas pitää puhuttelun veljilleen, jotka jatkavat toisilleen raivoamista arkaluontoisesta tilanteesta huolimatta. Moira puolestaan purkaa tuskaansa Rubylle. Charityn epäilysten kohteeksi vaihtuu Joe, ja Kim saa kuulla siitä.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-05 08:30:00

    Kissa on nostettu pöydälle, ja ilma on syytöksistä sakeana. Kaikille on yhteistä huoli Ericin jaksamisesta, ja huoleen voi olla syytäkin. Hope on Liamin paljastuksesta typertynyt ja pelkää, että perhesopu voi olla mennyttä.

    Ostoskanava

    2026-05-05 09:00:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

    Samalla rahalla

    2026-05-05 09:30:00

    Kausi 1, 5/10. Modernia menoa. Vantaalla asuva pariskunta kaipaa niin palavasti omaa saunaa ja pihaa, että on valmis vaihtamaan pienempään asuntoon saadakseen haluamansa. Uuden kodin on kuitenkin oltava uudenkarhea.

    Samalla rahalla

    2026-05-05 09:35:00

    Kausi 1, 5/10. Modernia menoa. Vantaalla asuva pariskunta kaipaa niin palavasti omaa saunaa ja pihaa, että on valmis vaihtamaan pienempään asuntoon saadakseen haluamansa. Uuden kodin on kuitenkin oltava uudenkarhea.

    Ihanat siirtolapuutarhat

    2026-05-05 10:30:00

    Klaukkalanpuiston mökissä viihtyy Titan perhe kolmen sukupolven voimin. Jussi tiimeineen rakentavat liiallisesta kosteudesta kärsivään pihaan sadepuutarhan. Tita ja Nicke valmistavat yrttisuolaa.

    Ihanat siirtolapuutarhat

    2026-05-05 10:35:00

    2026-05-05 11:00:00

    Minnan ja Markuksen koti kaipaa uudistusta ja tilantuntua. Haastetta tuottavat elementtitalon seinät, jotka eivät ole niin vain liikuteltavissa. Siitä huolimatta sisätiimi taikoo uskaliaita tilaratkaisuja.

    Kotoisa

    2026-05-05 11:05:00

    2026-05-05 12:00:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-05 12:30:00

    Donna yrittää rauhoitella siskojaan, jotka vääntävät peistä siitä, pitäisikö Ericin tehdä töitä ja missä. Ridge maanittelee isäänsä antamaan loukkauksen jo anteeksi. Electra ikävöi Williä hullun lailla.

    Viiden jälkeen

    2026-05-05 13:00:00

    Haluatko kuulla enemmän päivän puhutuimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista? Mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seuraa? Viiden jälkeen pureutuu päivän ilmiöihin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana.

    Hem till gården

    2026-05-05 14:30:00

    Aaron ei voi olla kertomatta äitinsä juonesta Johnille, joka tekee oman ratkaisunsa ja kutsuu juonittelevan porukan koolle. Charity on kylvänyt Kimin mieleen epäilyksen siemenen Joen suhteen. Rhona tukee kärsivää Aprilia.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-05 15:00:00

    Suomen parasta uutispalvelua suosituimpien uutisankkurien johdolla.

    Päivän sää

    2026-05-05 15:20:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-05 15:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Salatut elämät

    2026-05-05 15:30:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    MasterChef Suomi

    2026-05-05 16:00:00

    Kausi 8 jakso 10/15. Keittiössä kirnut kolisevat ja lautasille loihditaan suomalaisia kansallismaisemia. Vieraana huippukokki Teemu Laurell. Tuomareina Helena Puolakka, Vappu Pimiä ja Henri Alén.

    Unelmia Italiassa

    2026-05-05 17:30:00

    Kausi 3, 10/15. Talossa tapahtuu vesivahinko. Vierailulle saapuu Hanna Pakarisen perhe ja Ronn Mossin puolisoineen.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-05 18:00:00

    Päivän tärkeimmät ja kiinnostavimmat uutiset joka päivä.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-05 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-05-05 18:21:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-05 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Love Island Suomi

    2026-05-05 18:35:00

    Ainutkertainen Love Island Suomi -seikkailu heittää osallistujat keskelle pelejä, bileitä ja treffejä. Edessä on vaikeita päätöksiä ja herkkiä hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Onnekkaimmat löytävät saarelta jonkun, jonka kainalossa voi poistua villasta, ja voittajaparille on luvassa myös muhkea rahapotti.

    FIFA 2026: Kohti MM-kisoja

    2026-05-05 19:35:00

    Ei kuvausta saatavilla.

    Lauma

    2026-05-05 20:05:00

    Tässä jaksossa perustetaan kultteja, keksitään puistattavia lempinimiä ja pohditaan leffapahisten motiiveja. Lauman jäljille vakiopanelistien lisäksi yrittävät päästä Miska Haakana, Vivian Nick ja Paleface.

    Lauma

    2026-05-05 20:10:00

    Tässä jaksossa perustetaan kultteja, keksitään puistattavia lempinimiä ja pohditaan leffapahisten motiiveja. Lauman jäljille vakiopanelistien lisäksi yrittävät päästä Miska Haakana, Vivian Nick ja Paleface.

    Harjunpää

    2026-05-05 20:50:00

    Menestynyt arkkitehti on murhattu ja juttua alkavat selvittää Harjunpää, Onerva sekä uusi ärsyttävä kollega, Bingo. Samaan aikaan rakkaushuijauksia tehtailevan miesopiskelijan treffit päättyvät karmealla tavalla.

    Harjunpää

    2026-05-05 21:00:00

    Menestynyt arkkitehti on murhattu ja juttua alkavat selvittää Harjunpää, Onerva sekä uusi ärsyttävä kollega, Bingo. Samaan aikaan rakkaushuijauksia tehtailevan miesopiskelijan treffit päättyvät karmealla tavalla.

    Teknavi

    2026-05-05 21:35:00

    Suuresti odotettu sähköuutuus BMW iX3 on nyt täällä ja selvitämme kuinka se lunastaa odotukset. GOLF GTI juhlii 50 vuotta ja juhlavuoden tehopakkaus tarjoaa iloa radalle. Katsaus New York Auto Show’hun.

    Teknavi

    2026-05-05 21:50:00

    Teknavi pitää kärryillä auto- ja elektroniikkamarkkinoiden uusissa käänteissä. Luvassa on testejä, koeajoja ja tietenkin vauhtia ja viihdettä.

    Death in Paradise

    2026-05-05 22:00:00

    Kampaamon omistaja löydetään kuolleena liikkeestään, eikä yksikään paikalla olleista huomaa yhtikäs mitään. Murha-asekin on kateissa. Entä minkä ihmeen takia pesukone on laitettu päälle heti murhan jälkeen.

    Death in Paradise

    2026-05-05 22:15:00

    2026-05-05 22:55:00

    Kausi 1, 4/6. Risto jatkaa salaa matkapuhelinprojektiaan. Motorolan amerikkalaisjuristit saapuvat Saloon. Kulisseissa muhii Northstar-nimellä kulkeva suunnitelma Nokian myymiseksi.

    Made in Finland

    2026-05-05 23:10:00

    Kausi 1, 4/6. Risto jatkaa salaa matkapuhelinprojektiaan. Motorolan amerikkalaisjuristit saapuvat Saloon. Kulisseissa muhii Northstar-nimellä kulkeva suunnitelma Nokian myymiseksi.

    Aamusää

    2026-05-06 02:15:00

    Aamusää.

    Huomenta Suomi

    2026-05-06 02:25:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Hem till gården

    2026-05-06 08:00:00

    Aaron ei voi olla kertomatta äitinsä juonesta Johnille, joka tekee oman ratkaisunsa ja kutsuu juonittelevan porukan koolle. Charity on kylvänyt Kimin mieleen epäilyksen siemenen Joen suhteen. Rhona tukee kärsivää Aprilia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-06 08:30:00

    Donna yrittää rauhoitella siskojaan, jotka vääntävät peistä siitä, pitäisikö Ericin tehdä töitä ja missä. Ridge maanittelee isäänsä antamaan loukkauksen jo anteeksi. Electra ikävöi Williä hullun lailla.

    Ostoskanava

    2026-05-06 09:00:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

    Samalla rahalla

    2026-05-06 09:30:00

    Opettajana työskentelevän Anna-Marin ja rehtorina toimivan Karrin elämän on vallannut muutoksen kaipuu. He eivät ole varmoja, miksi haluavat uuden kodin tai mistä haluavat sen, mutta sen he tietävät, että eivät ole tyytyväisiä siihen, mitä heillä on nyt. Periaatteessa maailma on avoin tälle Sipoon Nikkilässä asuvalle pariskunnalle, sillä opettajina he saavat töitä mistä päin Suomea tahansa. Käytännössä irtiotto kaikesta vanhasta voi kuitenkin olla liikaa, sillä Karri esimerkiksi jatkaisi mielellään nykyisiä harrastuksiaan. Uudelta kodilta pariskunta toivoo persoonallisuutta ja oikeanlaista tunnelmaa, mutta oikeanlaisen tunnistaa vasta, kun siihen törmää. Oikeastaan varmaa on vain, että Anna-Mari haluaa muuttaa veden äärelle. Anna-Mari ja Karri päätyvät loppujen lopuksi asumaan viikoksi paikkakunnalle, johon he ihastuvat päätä pahkaa. Sen jälkeen heidän on vain päätettävä, riittääkö se.

    MasterChef Suomi

    2026-05-06 10:30:00

    Kausi 8 jakso 10/15. Keittiössä kirnut kolisevat ja lautasille loihditaan suomalaisia kansallismaisemia. Vieraana huippukokki Teemu Laurell. Tuomareina Helena Puolakka, Vappu Pimiä ja Henri Alén.

    Salatut elämät

    2026-05-06 12:00:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-06 12:30:00

    Electra ja Will eivät tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen, ja Electra päättää kirjoittaa Willille kirjeen. Brooke ja Katie ampuvat kovilla syytellessään toisiaan Ericin ylikuormituksesta. Eric tekee päätöksen.

    Viiden jälkeen

    2026-05-06 13:00:00

    Haluatko kuulla enemmän päivän puhutuimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista? Mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seuraa? Viiden jälkeen pureutuu päivän ilmiöihin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana.

    Hem till gården

    2026-05-06 14:30:00

    Joe hiippailee herättämässä hämmennystä ja epäilyksiä. Noahin mieleen palaa muistikuvia kohtalokkaasta illasta ja Joen osuudesta siihen. Caleb on huolissaan Rubyn katoamisesta, ja Cain saa huutia niin Moiralta kuin Kylelta.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-06 15:00:00

    Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.

    Päivän sää

    2026-05-06 15:20:00

    Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.

    Tulosruutu

    2026-05-06 15:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Salatut elämät

    2026-05-06 15:30:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Myyrä

    2026-05-06 16:00:00

    Toinen mahdollisuus muuttaa pelin suuntaa. Sanasokkelo ja sokkotehtävä hylätyssä maauimalassa ajavat ryhmän tilanteisiin, joissa hermojen hallinta, luottamus ja toisten ohjeisiin tukeutuminen korostuvat.

    Asian ytimessä.doc

    2026-05-06 17:30:00

    Lyhytkuonoisuus, liian lyhyet jalat ja kapea geenipohja tekevät monista rotukoirista sairaita. Dokumentissa seurataan Kaisan Mango-corgia ja Jennan cavalier Sukkaa, joiden arkeen kuuluvat kivut ja lääkkeet.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-06 18:00:00

    Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-06 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-05-06 18:21:00

    Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.

    Tulosruutu

    2026-05-06 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Rikospaikka

    2026-05-06 18:35:00

    Rikospaikka on viikoittainen ajankohtaisohjelma, jota juontavat pitkän linjan rikostoimittajat Pekka Lehtinen ja Tiia Palmén. Rikospaikassa pureudutaan rikoksiin rikospaikkojen ja studiohaastattelujen kautta. Rikoksia käsitellään laajasti eri näkökulmista, murhista kyberjuttuihin ja asuntomurroista järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    Love Island Suomi

    2026-05-06 19:35:00

    Ainutkertainen Love Island Suomi -seikkailu heittää osallistujat keskelle pelejä, bileitä ja treffejä. Edessä on vaikeita päätöksiä ja herkkiä hetkiä, jotka eivät unohdu koskaan. Onnekkaimmat löytävät saarelta jonkun, jonka kainalossa voi poistua villasta, ja voittajaparille on luvassa myös muhkea rahapotti.

    UEFA Champions League: Highlights

    2026-05-06 20:35:00

    Välierä - osuus 2/2 ( 5.5.2026 ). Mestarien liiga illan kaikki maalit ja kiinnostavimmat tapahtumat MTV Urheilun asiantuntijoiden seurassa.

    Myyrä

    2026-05-06 21:05:00

    Toinen mahdollisuus muuttaa pelin suuntaa. Sanasokkelo ja sokkotehtävä hylätyssä maauimalassa ajavat ryhmän tilanteisiin, joissa hermojen hallinta, luottamus ja toisten ohjeisiin tukeutuminen korostuvat.

    Vuonomurhat

    2026-05-06 22:25:00

    Cecilie tutkii Olen pojan hämäriltä vaikuttavia touhuja. Keskellä kirkasta päivää Sognin rauha horjuu entisestään, kun sitä ympäröiviltä vuorilta kajahtaa keskustaan laukaus vakavin seurauksin.

    Death in Paradise

    2026-05-06 23:20:00

    Sokea näyttelijätär kertoo olleensa miehensä murhan silminnäkijä. Kuinka voidaan todistaa naisen syyttömyys, kun muita ei ollut paikalla? Neville pitää lähtöjuhlansa.

    Made in Finland

    2026-05-07 00:15:00

    Kausi 1, 3/6. Jorma Ollila osallistuu valaisevaan viikonloppuseminaariin. Katarina ja kollegansa Aki Makkonen kehittävät puolustusta Motorolan haasteeseen. Nokia saneeraa. Riston H300-projekti laitetaan jäihin.

    Aamusää

    2026-05-07 02:15:00

    Aamusää.

    Huomenta Suomi

    2026-05-07 02:25:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Hem till gården

    2026-05-07 08:00:00

    Joe hiippailee herättämässä hämmennystä ja epäilyksiä. Noahin mieleen palaa muistikuvia kohtalokkaasta illasta ja Joen osuudesta siihen. Caleb on huolissaan Rubyn katoamisesta, ja Cain saa huutia niin Moiralta kuin Kylelta.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-07 08:30:00

    Electra ja Will eivät tunnu pääsevän yhteisymmärrykseen, ja Electra päättää kirjoittaa Willille kirjeen. Brooke ja Katie ampuvat kovilla syytellessään toisiaan Ericin ylikuormituksesta. Eric tekee päätöksen.

    Ostoskanava

    2026-05-07 09:00:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

    Ihanat siirtolapuutarhat

    2026-05-07 09:30:00

    Klaukkalanpuiston mökissä viihtyy Titan perhe kolmen sukupolven voimin. Jussi tiimeineen rakentavat liiallisesta kosteudesta kärsivään pihaan sadepuutarhan. Tita ja Nicke valmistavat yrttisuolaa.

    Teknavi

    2026-05-07 10:00:00

    Teknavi pitää kärryillä auto- ja elektroniikkamarkkinoiden uusissa käänteissä. Luvassa on testejä, koeajoja ja tietenkin vauhtia ja viihdettä.

    Myyrä

    2026-05-07 10:30:00

    Toinen mahdollisuus muuttaa pelin suuntaa. Sanasokkelo ja sokkotehtävä hylätyssä maauimalassa ajavat ryhmän tilanteisiin, joissa hermojen hallinta, luottamus ja toisten ohjeisiin tukeutuminen korostuvat.

    Salatut elämät

    2026-05-07 12:00:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-07 12:30:00

    Katuvainen Ridge onnistuukin vetämään maton Katien ja Billin jalkojen alta. Electra odottaa toiveikkaana Williä selvittämään asioita, mutta missä Will viipyy? Työhuoneen pöydällä odottaa ikävä yllätys.

    Viiden jälkeen

    2026-05-07 13:00:00

    Haluatko kuulla enemmän päivän puhutuimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista? Mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seuraa? Viiden jälkeen pureutuu päivän ilmiöihin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana.

    Hem till gården

    2026-05-07 14:30:00

    Ross puristaa Joelta selityksen kolari-illan tapahtumista, mutta tyydyttääkö se? Samaan aikaan Kim värvää Dawnin avukseen vakoilemaan Joeta. April purkaa kipeitä tuntojaan haastattelussa, ja Steph joutuu jälleen järkyttymään.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-07 15:00:00

    Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.

    Päivän sää

    2026-05-07 15:20:00

    Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.

    Tulosruutu

    2026-05-07 15:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Salatut elämät

    2026-05-07 15:30:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Suurmestari

    2026-05-07 16:00:00

    Saa silitysrauta laudan päälle. Kilpailijat soittavat rimmaavia puheluita ja toteuttavat radikaalin ulkoasun pikavaihdoksen. Vierailijana Jaakko Loikkanen.

    Kotoisa

    2026-05-07 17:00:00

    Minnan ja Markuksen koti kaipaa uudistusta ja tilantuntua. Haastetta tuottavat elementtitalon seinät, jotka eivät ole niin vain liikuteltavissa. Siitä huolimatta sisätiimi taikoo uskaliaita tilaratkaisuja.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-07 18:00:00

    Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-07 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-05-07 18:21:00

    MTV:n meteorologit Miina Manninen, Pekka Pouta, Liisa Rintaniemi, Aleksi Jokela, Mette Mannonen ja Markus Mäntykannas ennustavat säätä.

    Tulosruutu

    2026-05-07 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    UEFA Champions League: Highlights

    2026-05-07 18:55:00

    Välierä - osuus 2/2 ( 6.5.2026 ). Mestarien liiga illan kaikki maalit ja kiinnostavimmat tapahtumat MTV Urheilun asiantuntijoiden seurassa.

    Love Island Suomi

    2026-05-07 19:25:00

    Onko yhden naisen lasit liian vaaleanpunaiset vai varoittelevatko muut turhaan? Villaan saapuu uusi mies aiheuttaen heti hämminkiä saarelaisissa. Illalla hän saa valita parin, jolloin yksi miehistä jää sinkuksi.

    The Summit Suomi

    2026-05-07 20:25:00

    Retkikunnalla on vain päivä aikaa korjata menneet virheet ja saada hukattu potti takaisin. Osa ryhmästä joutuu hyiseen tehtävään kamppaillessaan kaikkien puolesta ja yhden unelma toteutuu.

    MasterChef Suomi

    2026-05-07 21:45:00

    Kausi 8 jakso 10/15. Keittiössä kirnut kolisevat ja lautasille loihditaan suomalaisia kansallismaisemia. Vieraana huippukokki Teemu Laurell. Tuomareina Helena Puolakka, Vappu Pimiä ja Henri Alén.

    Unelmia Italiassa

    2026-05-07 23:05:00

    Talossa tapahtuu vesivahinko. Vierailulle saapuu Hanna Pakarisen perhe ja Ronn Mossin puolisoineen.

    Made in Finland

    2026-05-07 23:30:00

    Katarina ja Aki matkaavat Washingtoniin oikeudenkäyntiin. Risto Salminen vie vaimonsa yllättävälle häämatkalle Ranskaan. Nokian pääjohtaja Simo Vuorilehto saa vihiä Northstarista.

    Aamusää

    2026-05-08 02:15:00

    News Suomi.

    Huomenta Suomi

    2026-05-08 02:25:00

    Huomenta Suomi tarttuu arki- ja viikonloppuaamuisin rohkeasti päivän uutisiin, puheenaiheisiin ja elämän ilmiöihin ja kertoo tuoreimmat säätiedot.

    Hem till gården

    2026-05-08 08:00:00

    Ross puristaa Joelta selityksen kolari-illan tapahtumista, mutta tyydyttääkö se? Samaan aikaan Kim värvää Dawnin avukseen vakoilemaan Joeta. April purkaa kipeitä tuntojaan haastattelussa, ja Steph joutuu jälleen järkyttymään.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-08 08:30:00

    Katuvainen Ridge onnistuukin vetämään maton Katien ja Billin jalkojen alta. Electra odottaa toiveikkaana Williä selvittämään asioita, mutta missä Will viipyy? Työhuoneen pöydällä odottaa ikävä yllätys.

    Ostoskanava

    2026-05-08 09:00:00

    Tuote-esittelyjä ja erikoistarjouksia.

    Unelmia Italiassa

    2026-05-08 10:30:00

    Talossa tapahtuu vesivahinko. Vierailulle saapuu Hanna Pakarisen perhe ja Ronn Mossin puolisoineen.

    Onnela

    2026-05-08 11:00:00

    Antti, Markus, Titta ja Jorma osallistuvat luokkakokoukseen tavatakseen vanhoja tuttuja. Juhlissa ei kuitenkaan ole pelkästään hauskaa. Meten kauneushoitolayritys on kääntynyt tappiolliseksi.

    Salatut elämät

    2026-05-08 11:30:00

    Pihlajakatu 23 B on täynnä naurua, itkua, rakkautta ja suuria salaisuuksia.

    Kauniit ja rohkeat

    2026-05-08 12:00:00

    RJ tarjoutuu olkapääksi lohduttomalle Electralle. Katie on suunniltaan asioiden saamasta käänteestä ja pelkää, että koko muotitalohanke kaatuu. Will tekee valintansa, mutta onko jo liian myöhäistä.

    Hem till gården

    2026-05-08 12:30:00

    Lydia tarttuu Kimin antamaan salaiseen tehtävään asiaankuuluvan tarmokkaasti. Jacob viettää syntymäpäiväänsä surullisissa tunnelmissa, mutta katkeruus alkaa helpottaa. Aprilin ensimmäinen koulupäivä paluun jälkeen on vaikea.

    Viiden jälkeen

    2026-05-08 13:00:00

    Haluatko kuulla enemmän päivän puhutuimmista uutisista ja ajankohtaisista tapahtumista? Mitä tapahtui ja miksi ja mitä siitä seuraa? Viiden jälkeen pureutuu päivän ilmiöihin, selvittää taustoja ja tapaa mielenkiintoisia ihmisiä uutisten takana.

    Hockey Night Live

    2026-05-08 14:00:00

    Illan ottelun jälkipelit käydään läpi Hockey Night Live -studiossa. Juontaja Suvi Puukangas asiantuntijoinaan Pekka Saravo ja Ari Vallin.

    Liiga

    2026-05-08 14:25:00

    KooKoo - Tappara, Lumon Areena (08.05.2026). Selostajana Sebastian Waheeb.

    Seitsemän Uutiset

    2026-05-08 15:10:00

    Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.

    Liiga

    2026-05-08 15:20:00

    KooKoo - Tappara, Lumon Areena (08.05.2026). Selostajana Sebastian Waheeb.

    Tulosruutu

    2026-05-08 16:10:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Liiga

    2026-05-08 16:15:00

    KooKoo - Tappara, Lumon Areena (08.05.2026). Selostajana Sebastian Waheeb.

    Hockey Night Live

    2026-05-08 17:00:00

    Illan ottelun jälkipelit käydään läpi Hockey Night Live -studiossa. Juontaja Suvi Puukangas asiantuntijoinaan Pekka Saravo ja Ari Vallin.

    Jarkko Tammisen maailma

    2026-05-08 17:30:00

    Pual Kympin Uutiset. Jarkon hahmot valtaavat uutisstudion! Uutisissa käydään läpi mm. presidenttien liikkeet ja urheilu-uutiset. Jarkko Tammisen imitaatiohahmot ovat jälleen vauhdissa. Kotimainen sketsiohjelma.

    Kymmenen Uutiset

    2026-05-08 18:00:00

    Päivän tärkeimmät uutiset Suomesta ja maailmalta - suosituimpien ankkureiden johdolla.

    Milli arvontalähetys

    2026-05-08 18:20:00

    Milli joka päivä MTV3-kanavalla Kymmenen uutisten jälkeen. Lauantaisin Millin arvonta on osana Loton arvontalähetystä.

    Päivän sää

    2026-05-08 18:21:00

    Tuore sääennuste MTV:n meteorologeilta.

    Tulosruutu

    2026-05-08 18:25:00

    Päivän kiinnostavimmat ja tärkeimmät urheilu-uutiset Tulosruudussa joka päivä.

    Ralliextra

    2026-05-08 18:35:00

    MM-rallin tärkeimmät tapahtumat MTV Urheilun studiotiimin käsittelyssä.

    Uutisextra

    2026-05-08 18:45:00

    Viikon kiinnostavin vieras uutistoimituksen haastattelussa.

    Love Island Suomi

    2026-05-08 19:15:00

    Uuden saarelaisen parinvalinta osuu arkaan paikkaan ja kaksi miestä joutuu tukalaan tilanteeseen. Naiset päättävät kukin kuunnella sydämensä ääntä. Illan päätteeksi yksi mies joutuu lähtemään kotimatkalle.

    Rikospaikka

    2026-05-08 20:15:00

    Rikospaikka on viikoittainen ajankohtaisohjelma, jota juontavat pitkän linjan rikostoimittajat Pekka Lehtinen ja Tiia Palmén. Rikospaikassa pureudutaan rikoksiin rikospaikkojen ja studiohaastattelujen kautta. Rikoksia käsitellään laajasti eri näkökulmista, murhista kyberjuttuihin ja asuntomurroista järjestäytyneeseen rikollisuuteen.

    Asian ytimessä.doc

    2026-05-08 21:10:00

    Lyhytkuonoisuus, liian lyhyet jalat ja kapea geenipohja tekevät monista rotukoirista sairaita. Dokumentissa seurataan Kaisan Mango-corgia ja Jennan cavalier Sukkaa, joiden arkeen kuuluvat kivut ja lääkkeet.

    Share on Facebook Share on Twitter
Products
About
Blog
Refund
Terms
Privacy
Apps
Contact
Company name

Cut the cable and join the future to enjoy a world of wireless convenience and freedom

© 2023 OTT Credits TV, Inc. All rights reserved.